Kaksi nuorta henkilöä kävelee puistossa.

Pulmakulma: Ihmissuhteet ja seurustelu

Uusi oppilas

Sipuli

Moi! Meidän luokalle tuli uusi oppilas Koulujen alussa. Oltiin nähty kyseinen tyyppi (nainen) vain yhden kerran ennen kesälomaa. Ollaan oltu hyvissä väleissä kunnes alkoi tuntua siltä että hän yrittää jotenkin ns korvata minut. Sitten hän aina yhtäkkiä lähtee kesken esim hipan ja sanoo syyksi että hänen yksityisasiat ei kuulu meille ja sanoo meille että haluaa olla yksin. Myöhemmin toinen kaveri meni hänen luokseen puhumaan ja tulevat minun ja kaverini (nainen) luokse ja sanoo että hän kokee olevansa ulkopuolinen. Myös tiedän että hän on tuntenut näin mutta olen yrittänyt parhaani ottaa hänet kaikkeen mukaan. Hän myös saa yhtäkkisiä ns kohtauksia että hän ei puhu ja jos pyytää apua hän vain sanoo en tiedä mutta hän tekee samaa asia mistä pyydän apua. Myös hän sanoo että miksi minä en tiedä asiaa vaikka olen tehnyt sitä useammin kuin hän. Olenko tehnyt jotain väärin vai mitä?

    • Ohjaaja Susanna

      Hei!

      Onpa ihanaa kuulla, että olette ottaneet uuden oppilaan mukaan kaveriporukkaanne. Olette myös toimineet rohkeasti ja oikein, kun olette koittaneet puhua hänen kanssaan hankaliltakin tuntuvista asioista.

      Voi olla niin, että ystävällänne on helpompaa olla itsekseen silloin kun tulee paha mieli ja silloin hän ei välttämättä pysty juttelemaan teidän kanssanne. Silloin on ihan ok vetäytyä seurasta ja olla yksin. Tällaisissa tilanteissa on tärkeää, että hän kuitenkin tietää olevansa tervetullut seuraanne, sitten kun hän on siihen itse valmis.

      Et ole siis tehnyt mitään väärää. Kannattaakin muistaa, että kun itse toimii reilusti, niin muiden hankalalta tuntuva käytös ei todennäköisesti johdu sinusta ollenkaan. Ulkopuolisuuden kokemus voi kummuta myös ihmisen sisältä, vaikka ihminen olisikin ystävien ympäröimänä. Koulun alkamisesta on vain kolmisen kuukautta aikaa, niin toisiinne tutustuminen on vasta alku metreillä.

      Halutessasi voit jutella asiasta esimerkiksi jonkun koulun aikuisen kanssa, kuten opettajan, koulunkäynninohjaajan tai nuoriso-ohjaajan kanssa. Te voitte mennä juttelemaan aikuisten kanssa näistä asioista myös yhdessä siten, että kaikki asian osaiset ovat paikalla.

      Ihmissuhteisiin liittyvistä asioista saat lisää tietoa seuraavista linkeistä:

      Kaverisuhteiden haasteiden omahoito-ohjelma Mielenterveystalon sivuilla.
      Kaveripiiri Tietoa nuorille -osioissa.

      Mukavaa joulun odotusta Sinulle!

    • UUSI LAPSONEN 9V

      OLEN UUSI OPPILAS JA KUKAAN EI NIINKU HUOMAA MUA. HALUISIN OLLA YHEN KAVERI, MUTTA SILLÄ ON JOKU KAKSKYT KAVERIA. MIKÄ NEUVOKSI???????

      • Ohjaaja Susanna

        Onpa harmi. On varmasti kurja olo, kun tuntuu, ettei kukaan huomaa sinua. Olisiko mahdollista mennä juttelemaan sille yhdelle, jolla on paljon kavereita? Jos samalla sitten tutustuisit myös muihin hänen ystäviinsä. Tai voisitko vaihtoehtoisesti miettiä omasta luokasta jonkun luokkakaverin, jolle menisit juttelemaan?

        Voit halutessasi kysyä koulun aikuisilta apua tilanteeseen. Joissakin kouluissa on olemassa esimerkiksi kaverikioski, josta saa ainakin välitunnin ajaksi kaverin, ennen kuin löytää uusia ystäviä. Jos tätä ei ole teidän koulussanne vielä käytössä, niin voisitko kysyä koulun aikuisilta, josko sellaisen voisi perustaa?

        Muut oppilaat eivät välttämättä tarkoituksella jätä sinua huomiotta, mutta saattavat olla niin omissa touhuissaan, etteivät tule ajatelleeksi asiaa sen enempää. Mene vain rohkeasti mukaan.

        Nuorten Oulun sivuilla kerrotaan kaveripiiristä ja yksinäisyydestä.

        MLL:n Nuortennetin sivuilla on kirjoitettu, että miten yksinäisyyttä voi koittaa torjua.

        Toivon, että löydät pian uusia ystäviä uudesta koulusta.

Osallistu keskusteluun