Kolme henkilöä pelaa lautapeliä.

Järjestötoiminta

Erilaiset järjestöt ja yhdistykset toimivat yhteisen hyvän vuoksi eivätkä ne yleensä tavoittele voittoa. Toiminnan lähtökohtana voi olla harrastuksen, yhteisen hyvän asian tai ajatuksen edistäminen.

Järjestöt ja yhdistykset järjestävät toimintaa jäsenilleen. Toimintaa on mahdollista järjestää myös muille kuin jäsenille, esim. tapahtumien muodossa. Toimintaan osallistuvia yhdistää kiinnostus samaan aihepiiriin. Jäseneksi liittyminen ja toimintaan osallistuminen on vapaaehtoista.

Monelle toimintaan osallistuvalle jo pelkkä yhdessäolo on tärkeää. Toimintaan osallistumalla voi myös tutustua uusiin ihmisiin sekä oppia uusia taitoja esimerkiksi silloin, kun tarttuu tarjolla oleviin tehtäviin. Yhdistyksen/järjestön kautta voi olla myös mahdollista vaikuttaa asioihin.

Esimerkkejä erilaisista järjestöistä ovat mm. urheilu- ja liikuntayhdistykset, kulttuuriyhdistykset, nuorisojärjestöt ja vapaa-aika- ja harrastusyhdistykset.

Näin pääset mukaan toimintaan:

  1. Pohdi mikä aihe sinua kiinnostaa – oletko esimerkiksi kiinnostunut kulttuurista, liikunnasta vai toisten auttamisesta.
  2. Kun olet päättänyt aihepiirin, ota selvää oman alueesi yhdistystarjonnasta. Tietoa toimijoista löydät esimerkiksi verkosta, sosiaalisen median kanavista ja yhdistyksen jäseniltä. Tietoa Oulun alueen toimijoista löydät sivun oikean reunan linkkien takaa.
  3. Mene rohkeasti mukaan yhdistyksen järjestämiin tapahtumiin ja toimintaan. Mikäli yksin meneminen jännittää, pyydä ystävä, tuttava tai vaikkapa sukulainen mukaan ensimmäisille kerroille.
  4. Liity jäseneksi, mikäli toimintaan osallistuminen sitä vaatii.
  5. Voit osallistua voimavarojesi ja halusi mukaan myös yhdistyksessä tarjolla oleviin tehtäviin. Tehtävät voivat olla pieniä tai suuria, mutta kaikki yhtä arvokkaita.

Oulussa toimii paljon eri järjestöjä, joiden toimintaan voi osallistua kuka tahansa. Kiinnostavia järjestöjä voit etsiä esimerkiksi Kumppanuuskeskuksesta, josta löytyy useiden yhdistysten ja järjestöjen tilat.

Jos et löydä itsellesi sopivaa yhdistystä siitä aihepiiristä, josta olet kiinnostunut, voit pohtia oman yhdistyksen perustamista muiden samasta asiasta kiinnostuneiden kanssa. Jos mietit uuden kerhon, yhdistyksen tai järjestön perustamista, kannattaa ottaa selvää avustuksista, joita toimintaan voi saada. Myös tapahtumien järjestämiseen on mahdollista saada avustusta.

Hyödyllisiä linkkejä

Ihimiset.fi on Pohjois-Pohjanmaan järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan sivusto. Sieltä löydät mm. järjestöjen tietoja kunnittain sekä Kumppanuuskeskuksen.

Siirry Ihimiset.fi-sivulle

Oulun kaupungin nettisivuilta löydät alueen nuorisojärjestöt sekä tietoa järjestöille jaettevista avustuksista.

Siirry ouka.fi-sivulle

Ohjeita yhdistyksen perustamiseen löydät esimerkiksi Patentti- ja rekisterihallituksen sivuilta.

Siirry PRH-sivulle