Nuorisotila boxin sisäänkäynti.

Ylikiimingin nuorisotila Boxi

Tervetuloa Ylikiimingin nuorisotilalle!

Ylikiimingin nuorisotila Boxi on alueen lasten ja nuorten kokoontumis- ja kohtaamispaikka. Boxi tarjoaa sinulle turvallisen ympäristön viettää vapaa-aikaa, harrastaa sekä tavata kavereita ja ohjaajia.

Nuorisotila sijaitsee Ylikiimingin kirkonkylällä entisessä kunnantalossa, asukastuvan alakerrassa. Tämän lisäksi 7.lk – 17-vuotiaille tarkoitettua toimintaa järjestetään myös Vesalan monitoimitalolla, ns. Vesalan Boxilla. Vesalan Boxin sivut löytyvät painamalla tästä.

Kylän Boxin tilat eivät ole täysin esteettömät, koska tilamme ovat kahdessa tasossa. Hissiä tai nostalaitteita ei tilastamme löydy.

Nuorisotilalla voit esimerkiksi pelailla lauta- tai konsolipelejä, askarrella, pelata biljardia ja pingistä tai saapua vain oleilemaan. Lisäksi Vesalassa on mahdollisuus käyttää liikuntasalia.

Ilmoitamme toiminnastamme pääsääntöisesti Instagramissamme @nuorisotila_boxi (linkki aukeaa uuteen välilehteen).

Nuoret voivat myös järjestää omaehtoista toimintaa (esim. kerhoja) meidän ohjaajien tukemana.

Teemme yhteistyötä myös alueen koulujen ja seurakunnan kanssa, eli voit törmätä meidän tilan ohjaajiin myös Boxin ulkopuolella. Ideat ja toiveet ovat aina tervetulleita, joten kerrothan niistä meille tai laita meille viestiä puhelimitse, Facebookissa, Instagramissa tai Snapchatissa.

Alla olevasta kuvasta löydät vielä Boxin käytetyimmät viestintäkanavat, osoitteen ja lyhyen esittelyvideon Boxin tiloista.


Klikkaa tästä avataksesi saavutettavan näkymän tästä sisällöstä

ohjaajat:

Riikka Merkkiniemi
Juho Hirvelä
Iina Saarinen
Tanja Toivola
Nuorisotila Boxin päättärit on nyt onnistuneesti taputeltu ja Boxi jää kesätauolle lomien ajaksi! Ovet avautuvat seuraavan kerran koulujen alettua elokuussa.

Ihanaa ja rentouttavaa kesälomaa ihan jokaiselle ☀️

#Oulu #OulunNuorisopalvelut #NuortenOulu #NuorisotilaBoxi
Boxin päättärit on saatu käyntiin tällä porukalla! 🤩 menossa mukana Kiimingin nuokkarilta Anu, Yli-Iin nuokkarilta Jorma, Kiimingin seurakunnan nuorisotyönohjaaja Ville ja Boxilta tutut tyypit Iina ja Riikka. 

Nuijamiesten lavalla voit törmätä tänä iltana Anuun, Iinaan ja Riikkaan. 😊

Tulkaahan moikkaamaan!

#Oulu #OulunNuorisopalvelut #NuortenOulu #NuorisotilaBoxi
Moikka 👋 Halusin tulla kertomaan, että tämä on mun viimeinen viikko ohjaajana täällä Boxilla sillä ensi elokuusta lähtien siirryn keskustan alueen Nuorten Bysikselle töihin. 😊 Mikäli ei enää tässä viikon aikana nähdä niin haluan jo nyt toivottaa ihanaa ja rentouttavaa kesälomaa ☀️☀️

❤️:llä Riikka

#Oulu #OulunNuorisopalvelut #NuortenOulu #NuorisotilaBoxi
Terkkuja Ylikiimingin nuorisotila Boxilta! 👋 @nuorisotila_boxi

Tämä aamu alkoi Boxilla normaalista poikkeavalla tavalla, sillä saatiin meille vierailijoita. 🤩

Monikulttuurisen nuorisotyön koordinaattori Sari sekä tietopalveluohjaaja Mika tulivat meille kertomaan omasta työnkuvastaan. Keskustelussa nousi vahvasti esille nuorten parissa tehtävä yhdenvertaisuustyö sekä nuorisotyön digitaalinen näkökulma. 

Kuvassa vasemmalta oikealle: Mika, Sari sekä Boxin nuoriso-ohjaajat Iina, Tanja ja Juho. 😊

#Oulu #OulunNuorisopalvelut #NuortenOulu #NuorisotilaBoxi
Taas on mukavaa tekemistä kaikenikäisille ikäisille monitoimitalon tiloissa. Tervetuloa! #ylikiiminginkoulu #ylikiiminginpäiväkoti #nuorisotilaboxi #fablabvesala #pelipaku #ylikiiminginnuijamiehet
Tervetuloa! #rekivesalanasukkaatry #fablabvesala #ylikiiminginkoulu #nuijamiehet #kiiminginseurakunta  #vesalaopen #nuorisotilaboxi #yhdessäolemmeenemmän #osallisuus #cityofoulu
Kevään aikana on paljon mukavaa tekemistä kaikenikäisille! Ensi tiistaina startataan hiihtoteeman merkeissä. Tervetuloa! #yhdessäolemmeenemmän #vesalaopen #ylikiiminginkoulu #fablabvesala #nuorisotilaboxi #rekivesalanasukkaatry #hullunacom #nuijamiet #kiiminginseurakunta