Nuorten foorumi 18.10.2023
Nuorten foorumi on paikka, jossa sinä pääset vaikuttamaan! Nuorten foorumi järjestään vuosittain lokakuussa.
Tapahtumassa erilaiset järjestöt, yhdistykset, kaupungin eri toimijat ja puolueet kohtaavat, verkostoituvat ja vaihtavat ajatuksia nuorten kanssa. Tapahtuman kohderyhmänä ovat yläkoululaiset ja sitä vanhemmat opiskelijat.
Tämän vuoden Nuorten foorumi järjestetään keskiviikkona 18.10.2023 Ouluhallissa.
Järjestöjen ja muiden toimijoiden aktiiviständit
Nuorten foorumissa on eri toimijoiden pisteitä, joissa kävijät pääsevät osallistumaan monella eri tavalla. Tapahtumassa on mukana nuorten parissa toimivia järjestöjä, puolueita sekä Oulun kaupungin toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita nuorten mielipiteistä. Jollakin pisteellä pyydetään sinun mielipidettäsi asiaan, jollakin taas voit päästä kehittämään eri alueita. Ehkä pääset mukaan jonkun järjestön toimintaan tai voit kierrellä alueella ja kuunnella esittelyitä.
Avoimien ovien esittelypisteet eli ”aktiiviständit”, ovat osallistavia, toiminnallisia ja vuorovaikutteisia. Vuosittain järjestettävässä tapahtumassa on mukana eri toimijoita aina ajankohtaisin osallistumis- ja vaikuttamiskeinoin.
Voit jo ilmoittautua mukaan 2023 tapahtumaan omalla esittelypisteelläsi. Ilmoittaudu tämän linkin kautta: ilmoittautumislinkki Nuorten foorumin esittelypisteen pitäjäksi (Microsoft Forms)
Nuorten foorumissa 2022 mukana
Tapahtumassa oli mukana paljon eri toimijoita. Alla näet kaikki mukana tapahtumassa olleet sekä koonteja eri pisteiden aiheista.
Digitaalinen vaikuttaminen
- Peliliike-hanke
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut / NuortenOulu-verkkosivusto
- Oulun kaupungin verkkolehti Mun Oulu / toimitus ja toiminta esittäytyy > Mun Oulu jututti Nuorten foorumin osallistujia – mielenterveys, harrastukset ja TikTok nousivat esiin Lue MunOulun juttu tapahtumasta täältä
Ihmisoikeudet ja hyvinvointi
- Osava, Osallisuusryhmä / Nuorten hyvinvointi > Osallisuusryhmä Osavan (Oulunsalon nuoret vaikuttajat) pisteellä nuoret saivat kertoa, mitkä asiat edistävät mielenterveyttä ja mitkä heikentävät sitä. Katso koonti täältä. (pdf)
- Vuolle Setlementti/ Poikien Talo Oulu
- RKP Nuoret / Nuorille tärkeät asiat- ihmisoikeudet ja hyvinvointi
- Oulun ensi- ja turvakoti ry
- Syömishäiriöliitto
- Oulun NMKY / Yökoris & Y-lounge- toiminta
- Oulun kaupunki sivistys- ja kulttuuripalvelut, opiskelija- ja oppilashuolto, kuraattori- ja psykologipalvelut / Koulu hyvinvointia rakentamassa
- Byströmin Ohjaamo > Byströmin pisteellä nuoret saivat kertoa mikä huolestuttaa, mikä on hyvin ja miten rentoudut. Katso koosteet alta.
- Music Against Drugs ry
- Oulun kaupunki / Lapsiystävällinen kunta > Lapsiystävällinen kunta -kysely Nuorten foorumissa 2022 keräsi 109 vastausta. Lue kooste täältä.
- Punaisen Ristin Oulun piiri / Nuorena vapaaehtoiseksi
- Maikkulan ja kaukovainion osallisuusryhmä MaikKa / Miten jaksaisit koulussa paremmin?
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut / osallisuusryhmä TeKon kysymyskori
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut, osallisuusryhmä VETO /Mitkä asiat vaikuttavat positiivisesti hyvinvointiisi? Onko Oulussa riittävästi harrastusmahdollisuuksia nuorille?
Kansainvälinen vaikuttaminen
- Changemaker Oulun paikallisryhmä
- Oulun Suomi-Saksa-yhdistys / Saksa haltuun! Lähde vaihto-oppilaaksi (ja paljon muuta)
Paikallinen vaikuttaminen ja päätöksenteko
- Oulun Seudun Leader ry. / Nuoriso Leader > Nuoriso Leader pisteellä esiteltiin tuen mahdollisuuksia nuorille yrittäjille sekä vapaamuotoisille projekteille, kuten tapahtumille. Lisäksi oli lyhyt kysely yhdistys- ja seuratoiminnasta sekä talkootöistä, jossa nuorilta kysyttiin, miten nuoret lähtisivät yhdistystoimintaan mukaan ja mikä talkootöissä on ollut parasta tai mitä olisi kehitettävää. Kyselyyn saatiin yhteensä 90 vastausta, mikä on loistava määrä!
- Oulun Perussuomalaiset ry
- Pohjois-Pohjanmaan vasemmistonuoret ry
- Oulun kaupungin konsernihallinto, viestintä ja osallisuus / Vuorovaikutus, osallisuus ja osallistuva budjetointi > Lue koonti kyselystä täältä (pdf)
- Oulun Keskustanuoret
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut / PoVa- alueellinen osallisuus
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut / Ylikiimingin osallisuusryhmä Y.K.S.1
- Oulun vihreät nuoret / Vihreää nuorisovaikuttamista > Oulun vihreiden nuorten järjestämällä ilmasto- ja ympäristötoimiäänestyksellä haluttiin kartoittaa, mitkä ympäristö- ja ilmastotoimet olisivat mieluisimpia nuorille. Lue koonti tämän linkin kautta: Oulun vihreiden nuorten ilmasto- ja ympäristötoimiäänestys Nuorten foorumilla 18.10.2022(pdf)
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut / Lasten ja nuorten osallisuusryhmä POF (Pohjoisen Oulun Fiksut)
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut / Osallisuusryhmä MAJP
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut / YO (Yli-Iin osallisuusryhmä) > YO:n pisteellä sai vastata tupakka-aiheiseen kyselyyn. Lue kyselyn koonti tästä (pdf)
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut / Osallisuusryhmä KuN Kaakkurin Unohtumattomat Nuoret
- Oulun nuorisovaltuusto ONE / Nuorisovaltuusto ja nuorisovaalit
- Oulun kaupungin nuorisopalvelut / osallisuusryhmä OiVa
Ympäristö, luonto ja kestävä kehitys
- Oulun kaupunginkirjasto / Vihreä kirjasto
- STEAM in Oulu / STEAM ja Agenda2030 – ohjelmointia ja robotiikkaa
- Lions-Piiri 107-I Ry / Lions vapaaehtoistoiminta
- Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut / Asteen verran kestävämpi Oulu ympäristöteoilla, yhteisötaiteella ja yhteisvastuullisuudella > Lue yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden eli YYPin kaksi artikkelia tapahtumasta.
- Oulun 4H-yhdistys > Katso täältä koonti 4H:n NuortenOulu Tuloksista Nuorten foorumissa 2022
- Ilmastolukiot-hanke / Ilmastotoivoa ja hyvinvointia
Ohjelma
- klo 12 Nuorten foorumin ovet avoinna
- Eri toimijoiden toiminnallisia esittelypisteitä tapahtumassa
- Kiertävä juontaja käy jututtamassa tapahtuman toimijoita ja osallistujia
- Pelillinen osallistumismahdollisuus tapahtuman sisällöstä ja pisteistä
- Opettajat: valmiit opetussuunnitelman mukaiset tehtävät käytettävissä, pyydä INFOsta
Lava-alueella:
- klo 13.15 Terveiset Ruokaraadista
- klo 13.30 Paneelikeskustelu Mitä hyvää Oulussa on nuorille?
klo 15 Tapahtuma päättyy
Paneelikeskustelu
Mitä hyvää Oulussa on nuorille? Siitä keskustellaan tämän vuoden paneelikeskustelussa. Istahdapa kuuntelemaan klo 13.30 alkavaa paneelikeskustelua. Voit itsekin osallistua yleisössä punaisin ja vihrein mielipidekortein.
Paneelikeskustelussa mukana
Eeti, lasten ja nuorten osallisuusryhmä Maikasta
Heli Laitila opinto-ohjaaja, OSAO Haukiputaan yksikkö
Juha Mertaniemi harrasteohjaaja, Talvikankaan nuorisotila, Oulun kaupungin nuorisopalvelut
Kati Grekula liikuntakoordinaattori, Oulun kaupungin opetuspalvelut, koululiikunta ja Liikkuva koulu
Saga, nuorisovaltuusto ONE
Veera, lasten ja nuorten osallisuusryhmä Maikasta
Ville-Mikko Sikiö, vastaava tuottaja, Oulun kaupungin kulttuuripalvelut
Nuorten foorumissa järjestetään paneelikeskustelu, jossa nuoret ja aikuiset pääsevät keskustelemaan tasavertaisina ajankohtaisista aiheista.
Opettajille ja ohjaajille
Nuorten foorumissa on valmiit opetussuunnitelman mukaiset tehtävät, joita opettaja voi hyödyntää. Varaamme tehtäväpapereita INFO-pisteelle, josta voit napata ne omalle ryhmällesi.
Nuorten foorumiin voi osallistua mukaan pienellä tai isollakin ryhmällä. Toivomme, että opiskelijaryhmät ja luokat ilmoittautuvat etukäteen, niin tiedämme, keitä on tulossa. Kirjoita ilmoittautumisen yhteydessä avoimeen kysymyslaatikkoon koulun nimi tai ryhmä sekä osallistujamäärä. Esim. Kirjolohen yläkoulu, 30 oppilasta + kaksi opettajaa
Ilmoittaudu mukaan tästä (Ilmoittautuminen päättynyt 16.10.)
Nuorten parissa toimija, tule pitämään omaa esittelypistettä tapahtumaan!
Pääsevätkö nuoret vaikuttamaan toimintanne kautta? Teettekö töitä nuorten parissa, haluatteko kehittää toimintaa tai kaipaatteko nuorten näkemystä asioihin? Tapahtuman maksuttomat esittelypaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautuminen vuoden 2022 tapahtumaan on päättynyt. Tervetuloa mukaan ensi vuonna!
Kaupunginjohtajan kahvit nuorille
Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala tapaa nuoria kahvittelun merkeissä ennen nuorten foorumin avoimia ovia. Kahvitteluhetkeen on kutsuttu nuoria alueellisista lasten ja nuorten osallisuusryhmistä ja oppilaskunnista.
Kahvitilaisuudessa nuoret pääsevät tapaamaan kaupunginjohtajan ja kysymään häneltä kaupunginjohtajan työstä, päätöksenteosta ja onpa joskus nuoret kysyneet kaupunginjohtajan harrastuksistakin!
Ruokaraati
Oulun ruokaraati kokoontuu ensimmäisen kerran Nuorten foorumissa.
Ruokaraati on verkosto, jossa lapsilla ja nuorilla on aidosti mahdollisuus vaikuttaa kouluruokailuun. Kouluilta on valittu edustaja tai kaksi Oulun ruokaraatiin, jossa suunnitellaan ja mietitään yhdessä, miten saadaan ruokailusta maittavampaa, kestävämpää ja viihtyisämpää.
Ruokaraati on hieno vaikuttamisen mahdollisuus sekä peruskoululaisille että lukiolaisille. Ruokaraadissa on mukana Oulun kaupungin Sivistys- ja kulttuuripalvelut ja ruokalapalvelujen tuottaja Oulun tilapalvelut. Ruokaraati aloitetaan luonnollisesti kouluruokailulla.
Nuorten foorumi 2021

Paneelikeskustelu 2021
Nuorten foorumissa järjestetään paneelikeskustelu, jossa nuoret ja aikuiset pääsevät keskustelemaan tasavertaisina ajankohtaisista aiheista. Yleisö voi istahtaa kuuntelemaan keskustelua. Tänä vuonna keskustelijat pohtivat nuorten käyttäytymistä, siihen liittyviä myönteisiä ja kielteisiä ilmiöitä ja miten se näkyy heidän arjessaan tai työssään.
Panelisteina:
Jesse, (Oulun nuorisovaltuusto ONE)
Minea, (Maikka, Maikkula-Kaukovainion osallisuusryhmä)
Sari Lahdenperä, monikulttuurisen nuorisotyön koordinaattori
Joni Saarela, projektikoordinaattori, psykososiaalisen tuen walk-in, Turvallinen Oulu -hanke
Antti Tikkanen, ylikonstaapeli Oulun poliisilaitos
Keskustelun emäntänä toimii Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluista nuorisopalveluiden palvelupäällikkö Riitta Veijola.
Paneelikeskustelu järjestetään kaksi kertaa.
Osallisuuden osaamiskeskuksen työpaja
Mikä tekee sinulle oppilaskunnan toimintaan, harrastukseen tai muuhun toimintaan osallistumisesta miellyttävää? Millaiset asiat rakentavat taas esteitä nuorten osallistumiselle? Millaiset ennakkoluulot tai toimintatavat voivat sulkea ihmisiä pois toiminnasta? Kuinka voisimme rakentaa häirinnästä ja syrjinnästä vapaita tiloja? Millaisia hyviä kokemuksia sinulla on toiminnasta, jossa on onnistuttu ottamaan kaikki mukaan? Kuinka voisimme tukea nuorten omaehtoista toimintaa ja kannustaa vaikuttamiseen?
Lisätietoja työpajasta:
Antti Ollikainen
Projektikoordinaattori, Nuorten Akatemia

Nuorten foorumissa 2021 mukana:
- Lasten ja nuorten alueelliset osallisuusryhmät
- Oulun nuorisovaltuusto ONE
- Byströmin Ohjaamo
- Demarinuoret, Oulu
- Kulttuurinen nuorisotyö
- Lapsiystävällinen kunta, Oulu
- Lähiöinnostajat / Puokkarin nuokkari
- Make some noise
- Music against drugs
- Nuoret ja ympäristötunteet
- Nuoriso Leader
- Nuoriso Leaderin kyselyyn kävi Nuorten foorumin aikana vastaamassa 149 nuorta. Päivän tulokset ovat yksi osa Nuoriso Leaderin laajempaa kyselyä, jota on tehty koko toiminta-alueen kouluissa. ”Tulokset ovat meille tärkeitä, sillä nuoret ovat nousseet Oulun Seudun Leaderin sidosryhmätilaisuuksissa merkittävästi ja siksi nuoret tulevat olemaan yksi seuraavan ohjelmakauden pääteemoista. Ohjelmakausi alkaa vuonna 2023. ” Marjo Takalo, Oulun Seudun Leader Nuoriso Leaderin kyselystä tapahtumassa voit lukea täältä (pdf)
- Nuorten politiikkakoulu
- Nuortenoulu.fi
- Osallisuuden osaamiskeskus
- Pohjois-Pohjanmaan vasemmistonuoret ry
- Poikien talo
- RageStop -hanke
- Rauhankasvatusinstituutti
- Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut, kaavoitus
- YYPin pisteellä nuoret pääsivät vastaamaan sähköiseen kyselyyn asuinalueestaan ja kotikaupunkinsa alueeseen liittyviin kysymyksiin. Tästä voit lukea kyselyn koonnin (pdf).
Palaute
Voit antaa kävijäpalautetta tai kehittämisideoita Nuorten foorumista. Palautteenanto linkki ei ole enää käytössä.
Oulun kaupungin perusopetus- ja nuorisopalveluiden järjestämät osallisuustapahtumat muodostavat nuorten vaikuttajapäivät -kokonaisuuden, jonka yksi tapahtumista on Nuorten foorumi.
Nuorten foorumi 2020
Vuonna 2020 Nuorten foorumia ei voitu järjestää aikaisempien vuosien tapaan vallitsevan korona-tilanteen vuoksi.
Nuorten foorumin tilalla järjestettiin kaupunkisuunnistustyyppinen peli Seppo.io -mobiilisovelluksella. Peliä pelattiin 29.10.2020 ja se oli suunnattu yläkoululaisille. Pelin teemana oli nuorten osallisuus ja vaikuttaminen.
Pelissä oli erilaisia tehtäviä osallisuuteen ja vaikuttamiseen liittyen, joita suoritetiin joukkueina. Parhaiten pelissä suoriutunut joukkue palkittiin elokuvalipuilla. Lisäksi jaettiin tsemppipalkintoja.
Nuorten foorumi 2019
Nuorten vaikuttajapäivät saivat 2019 uuden nimen: Nuorten foorumi. Tapahtuma järjestettiin kuudetta kertaa Oulun kaupungintalolla tiistaina 15.10.2019 klo 10–14.
Nuorille tarkoitettujen avoimien ovien kohderyhmänä ovat yläkoululaiset ja sitä vanhemmat opiskelijat. Tapahtuman tavoitteena on saada nuoria ja nuorten parissa toimivia toimijoita, kuten järjestöjä, puolueita, kaupungin eri toimialoja tai nuorten mielipiteestä kiinnostuneita tahoja kohtamaan, verkostoitumaan ja vaihtamaan ajatuksia.
Ohjelma kaupungintalolla
10.00
Avoimet ovet avataan
Kaupungintalon 2. kerroksen juhlasalissa on eri toimijoiden ständit koko avoimien ovien ajan. 1. kerroksen neuvotteluhuoneissa voi vierailla non-stop työpajoissa, vaikuttavuushuvipuistossa
10.10 – 10.55
Paneelikeskustelu valtuustosalissa: Nuorten ja ikäihmisten kohtaaminen
10.30 – 11.00
Tubettaja naaG – fanitapaaminen juhlasalin lämpiössä
11.00 – 11.25
Valtuustoinfo 1 valtuustosalissa, kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Eeva-Maria Parkkinen
11.30 – 11.45
Lasten ja nuorten alueellisten osallisuusryhmien lausuntotyöpajojen tuotoksia esitellään valtuustosalissa
11.45 – 12.00
Puheenvuoro Janne Naakka ”naaG”, valtuustosalissa
12.00 – 12.30
Oulu oivaltaa – tilaisuuden streamaus Valkeasta (palkintojenjako), valtuustosalissa
11.55 – 13.30
Oulu oivaltaa -tilaisuuden streamaus Valkeasta (koko tilaisuus), yläkerran juhlasalin lämpiössä
12.35 – 13.20
Paneelikeskustelu valtuustosalissa: Yksinäisyys
13.00 – 13.30
Tubettaja naaG – fanitapaaminen juhlasalin lämpiössä
13.25 – 13.45
Valtuustoinfo valtuustosalissa, kaupunginvaltuuston pj. Juha Hänninen
14.00 Tapahtuma päättyy
Paneelikeskustelu
Keskustelut järjestettiin valtuustosalissa. Tapahtumassa järjestettiin kaksi eri aiheista paneelikeskustelua (eri panelistit). Tarkoituksena on, että nuoret ja päättäjät kohtaavat saman pöydän ääressä, jossa keskustelun aiheena on joku ajankohtainen ilmiö. Keskustelun emäntinä toimivat sivistys- ja kultuuripalveluiden suunnittelija Susanna Hellstén ja nuorisopalveluiden palvelupäällikkö Riitta Veijola. Myös yleisössä olevat nuoret osallistettiin keskusteluun.
Valtuustoinfot
Valtuustoinfot pidettiin valtuustosalissa. Kaupunginvaltuuston tai -hallituksen pj./jäsen kertoi infoissa, mitä valtuustossa tehdään ja mitä jäsenten toimenkuvaan kuuluu. Nuorilla oli myös mahdollisuus esittää kysymyksiä. Jokaisessa infossa oli esittelemässä 1-2 kaupunginvaltuuston tai -hallituksen jäsentä.
Järjestöjen/eri toimijoiden aktiiviständit yläkerrassa
Nuorten foorumiin osallistui nuorten parissa toimivia järjestöjä, puolueita sekä muita toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita nuorten mielipiteistä. Avoimien ovien esittelypisteiden, ”aktiiviständien”, tarkoituksena on olla mahdollisimman osallistavia, toiminnallisia ja vuorovaikutteisia. Toimijat kertovat omilla pisteillään, miten nuoret pääsevät vaikuttamaan heidän toimintansa kautta.
Vaikuttavuushuvipuisto, työpajoja
Avoimien ovien aikana järjestetttiin viisi työpajaa ensimmäisen kerroksen neuvotteluhuoneissa. Työpajat ovat saaneet nimen ”Vaikuttavuushuvipuisto”, koska aiheet niissä käsittelevät vaikuttamista ja päätöksentekoa. Työpajojen sisällöt on suunniteltu yhteiskuntaopin lehtorin ja osallisuuden kehittäjäopettajan yhteistyönä. Työpajat toteutetaan nuorten kanssa ja heidän suunnittelemallaan tavalla.
Oulu oivaltaa -tilaisuus Valkean kesäkadulla
Oulu oivaltaa -tilaisuus kauppakeskus Valkeassa kesäkadun esiintymislavalla klo 11.45–13.30.
Oulussa on sydäntä sivistykselle. Halusimme kertoa siitä lasten ja nuorten äänellä kaikille oululaisille. Siksi kutsuimme eri-ikäiset lapset ja nuoret mukaan Oulu oivaltaa -tutkimusmatkoille, joissa kotikaupunkimme on ollut mahdollista nähdä ja kokea uudesta näkökulmasta.
Tilaisuudessa jaettiin Oulu oivaltaa -palkinnot sekä kuultiin oululaisten ryhmien esityksiä. Tilaisuuden juonsi ”Oulun suurlähettiläs” Ernest Lawson ja Tarja Rönkkö. Oulu oivaltaa -tilaisuus järjesttiin osana Nuorten foorumia.
klo
11.45
Videostriimaus kaupungintalon tilaisuudesta: Oulussa on sydäntä sivistykselle – tubettaja Janne Naakka ”NaaG”
12.00
Oulu oivaltaa -tilaisuuden avaussanat, kulttuurijohtaja Samu Forsblom
12.05
Pohjankartanon 7. luokan esitys
n. 12.10
Oulu oivaltaa -tutkimusmatkojen palkintojen jako, kaupunginjohtaja Päivi Laajala ja Ernest ”Oulun suurlähettiläs” Lawson
Videokooste palkituista Oulu oivaltaa -töistä
Teuvo Pakkalan koulun neljän laulun laulukimara
Videotervehdys Child Friendly Cities Summitista Kölnistä
Oulun taidekoulun esitys
Rajakylän koulun musiikkiesitys
Improryhmä Oulu-opistolta
Nuorten vaikuttajapäivä 2018
Nuorten vaikuttajapäivä järjestettiin Oulun kaupungintalolla tiistaina 16.10.2018. Viidettä kertaa järjestetty tapahtumapäivä koostui kahdesta osasta, kutsuvieraille tarkoitetusta kaupunginjohtajan aamukahvitilaisuudesta ja lausuntotyöpajoista sekä avoimista ovista, jonne olivat tervetulleita nuoret ympäri Oulua.
Avoimet ovet
Tapahtuman avoimien ovien kohderyhmänä olivat yläkoululaiset ja sitä vanhemmat opiskelijat.
Tapahtuman tavoitteena oli saada nuoria, nuorten parissa toimivia sekä järjestöjä kohtaamaan, verkostoitumaan ja vaihtamaan ajatuksia. Tapahtumaan sai tulla oppilaitosten kautta, mutta Nuorten vaikuttajapäivän avoimiin oviin oli vapaa pääsy kaikilla nuorilla.
Nuorten vaikuttajapäivätapahtumaan osallistui nuorten parissa toimivia järjestöjä, puolueita, kaupungin toimijoita, Oulun nuori lähettiläs (Young Ambassador of Oulu), lasten ja nuorten alueelliset osallisuusryhmät, nuorisovaltuusto ONE sekä muita toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita nuorten mielipiteistä.
Tapahtumassa eri toimijat voivat esitellä toimintaansa. Avoimien ovien esittelypisteet, ”aktiiviständit”, olivat nuoria osallistavia, toiminnallisia ja vuorovaikutteisia. Tavoitteena pisteillä oli aktivoida nuoria vaikuttamaan tai ottamaan kantaa. Toimijat kertoivat omilla pisteillään, miten nuoret pääsevät vaikuttamaan eri asioihin juuri heidän toimintansa kautta tai nuoret pääsivät vaikuttamaan jo paikan päällä.
Valtuustosalissa pidettiin kaksi valtuustoinfoa, joissa kerrottiin työskentelystä kaupunginvaltuutettuna.
Aamukahvit ja työpajat
Nuorten Vaikuttajapäivät koostuu kahdesta osiosta, joka jakaa päivän kahteen eri tapahtumaan. Päivä alkaa kaupunginjohtajan ja osallisuusryhmien nuorten yhteisestä aamukahvitilaisuudesta, jossa nuoret keskustelevat kaupunginjohtajan kanssa ajankohtaisista asioista.
Aamupäivä on tarkoitettu kutsuvieraille, alueellisten osallisuusryhmien lapsille ja nuorille ohjaajineen.
Kahvitilaisuuden jälkeen siirryttiin työpajoihin, joissa käsiteltiin viime huhtikuussa Lasten ja nuorten kaupunkikokouksessa eteenpäin äänestettyjä lausuntoesityksiä:
Yli-Iin osallisuusryhmä YO:n esitys ”Linja-autoliikennettä lisää Yli-Iihin”,
Oulun keskustan alueen osallisuusryhmä OKeVa:n ”Katutaidekilpailu” sekä
osallisuusryhmän VeTo:n ”Yläkoululaisille enemmän seminaareja ja mahdollisuuksia tutustua työelämään”.
Työpajoissa nuoret ja virkamiehet/asiantuntijat saatiin saman pöydän ääreen keskustelemaan siitä, kuinka asiat (lausuntoehdotukset) voidaan viedä käytännössä eteenpäin ja jos niitä ei voida toteuttaa, mitkä ovat perustelut.
Työpajoissa käydyt keskustelut – muistio (pdf)
Lue lisää huhtikuussa 2018 järjestetystä lasten ja nuorten kaupunkikokouksesta.
Paneelikeskustelu
Vaikuttajapäivän tapahtumassa nuoret ja päättäjät kävivät yhdessä keskustelua kiusaamisesta ja siitä, miten siihen suhtaudutaan ja miten siihen voisi puuttua. Paneelistit esittivät lupauksensa siihen, mitä kukin aikoo tehdä omalta osaltaan kiusaamisen vähentämiseksi. Aihe oli mielenkiintoinen ja yleisöä saapui paikalle runsaasti. Yleisössä olevilla nuorilla oli mahdollista esittää kysymyksiä keskustelijoille.
Vaikuttavuushuvipuisto, non-stop-työpajoja
Vaikuttajapäivillä järjestettiin viisi työpajaa. Työpajat olivat osa Vaikuttavuushuvipuistoa ja ne toimivat non-stop-periaatteella. Vaikuttavuushuvipuisto on suunniteltu yhdessä historian ja yhteiskuntaopin lehtorin kanssa.
Päivän aikataulu
Klo
10.00 Avoimet ovet avataan, Info-piste alakerrassa
Järjestöjen/eri toimijoiden aktiiviständit yläkerran juhlasalissa
10.30 Valtuustoinfo valtuustosalissa, kaupunginvaltuuston vpj. Eeva-Maria Parkkinen
11.00 Aamupäivän työpajojen tuotokset esitellään valtuustosalissa
11-14 Vaikuttavuushuvipuisto, non-stop työpajoja (nvh 101, 111, 113, 114 ja 120)
12-13 Paneelikeskustelu nuorten ja päättäjien kesken valtuustosalissa, aihe: kiusaaminen
13.30 Valtuustoinfo valtuustosalissa, kaupunginvaltuuston vpj. Jukka Kolmonen
14.00 Tapahtuma päättyy
Alla on koostevideo Nuorten vaikuttajapäivästä Oulun kaupungintalolla 16.10.2018. Voit katsoa sen myös tästä linkistä: Koostevideo Nuorten vaikuttajapäivä-tapahtumasta 2018 (YouTube-video)
Nuorten vaikuttajapäivä Oulun kaupungintalolla 16.10.2018
