ONE:n kuulumisia

Moikka, meidän nuorisovaltuustolle kuuluu hyvää. Olemme ONE:na päässeet kokoustamaan kesän jälkeen kaksi kertaa ja tällä kertaa ihan livenä. Tää on ollut innostava muutos kesää edeltäviin etäkokouksiin. Saimmekin heti ensimmäisessä kokouksessa ilouutisia, sillä olemme vihdoin saaneet puhe- ja läsnäolo-oikeuden Oulun kaupunginvaltuustoon. Sinne meitä edustamaan pääsee rakas puheenjohtajamme Akseli.

Viestinnällä ja tapahtumalla on molemmilla tällä hetkellä asioita to-do listalla. Viestintä suunnittelee onelle podcastia ja tapahtuma hoitaa onen logolla varustettuja huppareita meille. Elokuun puolella olevassa kokouksessa meitä puhututti Oulun lukioiden aloituspaikat sekä niiden riittävyys. Lukioiden keskiarvorajat ovat erittäin korkeita varsinkin keskustan alueella ja mietimme pääsevätkö kaikki halukkaat toiselle asteelle opiskelemaan nyt varsinkin oppivelvollisuuden pidennyttyä. Syyskuun kokoukseen saimmekin vieraakseemme Anni Miettusen sekä Pekka Fredikssonin kertomaan asiasta tarkemmin. Vierailu selkeytti tilannetta, sekä kaupungin kantaa siihen.

Lisäksi saamme uuden kaupunginvaltuuston myötä itsellemme kummivaltuutetut, jotka ovat tukena ja neuvona vaikuttamisen maailmassa. Odotamme yhteistyötä valtuutettujen kanssa innolla. 

Hyvää alkanutta syksyä jokaiselle <3
terveisin Oulun nuorisovaltuusto
@oulunone