Piirrettynä Kipa, nuorten äänitorven suunnittelema lentävä possu ja kukkaköynnös.

JätKä, Jääli-Kiimingin osallisuusryhmä

Jääli-Kiimingin tosi kovat ja äänekkäät

JätKä on Kiimingin ja Jäälin alueella toimiva nuorten osallisuus- ja vaikuttajaryhmä.

JätKä on yksi Oulun 15 alueellisesta osallisuusryhmästä. JätKä:n alueeseen kuuluvat Jäälin, Alakylän, Tirinkylän, Huttukylän, Ylikylän, Kiiminkijoen ja Kiiminkipuiston koulut, sekä Kiimingin lukio. Ryhmässä edustat alueen kouluja ja nuorisotiloja. Osallisuusryhmässä voit vaikuttaa lähiympäristön ja kaupungin asioihin mm. ottamalla kantaa erilaisiin suunnitelmiin, tekemällä aloitteita ja järjestämällä tempauksia ja tapahtumia.

Alueelliset osallisuusryhmät tuovat tärkeimmät alueensa asiat vuosittain järjestettävään lasten ja nuorten kaupunkikokoukseen, jossa nuoret päättävät heille tärkeiden asioiden eteenpäinviennistä kaupungin päätöksentekoon.

Syksyisin järjestettävä Nuorten foorumi keskittyy vaikuttamistoimintaan ja verkostoitumiseen. Nuorten foorumin kohderyhmänä ovat yläkouluikäiset ja sitä vanhemmat nuoret.

Osallisuusryhmä JätKä kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Kokoukset järjestetään vaihtelevasti koulupäivien ja vapaa-ajan aikana. Näin mahdollistetaan osallistuminen myös toisella asteella opiskeleville. Osallisuusryhmien toimintaa koordinoi nuorisopalvelut ja ryhmää ohjaavat alueen nuoriso-ohjaajat.

Ideat, toiveet ja uudet jäsenet ovat JätKä:än aina tervetulleita!

Ohjaajat

Essi Kaukko
Juho Ahtonen

Osallisuusryhmän kuulumiset


Viimeisimpien kokousten esityslistat ja muistiot

Somet

Kesätekemistä torstaisin alkaen 29.6.
Ilmoittaudu mukaan ❤️
#byströminohjaamo #nuoret 
#NuortenOulu #Oulu 
#toimintatorstait
Meillä urheiluseurana on tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä. Ihmisten pitää liikkua enemmän ja liikuttamisen saralla olemme ammattilaisia. Varaa aika yrityksellesi, me huolehdimme työntekijäsi viihtymisestä.

#oulu 
#vastuullisuus 
#oululainen 
#oululainenyrittäjä 
#nuortenoulu 
#liikkuvaoulu 
#virkistyspäivä 
#pohjoistavoimaa 
#lipponaiset
Näkyykö tuttuja? #NuortenOulu #OulunNuorisopalvelut #Oulu #AsteenVerran hauskempaa!
Huomenna liveillään! #puokkarinuokkari #nuortenoulu #nuorisotyö #nuortenpalvelut
Onko taidetta takataskussa? Nyt sinulla on mahdollisuus tuoda taidettasi esille 🎨🖼😊
Vapaamuotoiset hakemukset voit lähettää osoitteeseen piritta.mettovaara@ouka.fi

#valkeannurkka #kauppakeskusvalkea #nuorisopalvelut #oulunnuorisopalvelut #odlyhdessä #odl #nuortenoulu #nuorisotyö #taidenäyttely #taide #nuortentaide #nuoriavarten #oulu #walkers
Haukiputaan nuokkari on auki kesällä 22.6. asti! Tällä viikolla Marika, Timo ja Elisa teidän kans, ensi viikolla hieman eri porukalla🙂

 Tänään grillaillaan isojen vuorolla klo 18🌞

Tulevat 4.lk-6.lk 
ma-pe klo 13-16.30.

Tulevat 7.lk-17-vuotiaat nuoret ma-pe 16.30-21!

Tervetuloa!

#HaukiputaanNuokkari #NuortenOulu 
#Oulu 
#OulunNuorisoPalvelut
Kesäkausi on startannut ja Kaasin kaverina kulkee erinäköistä porukkaa, tällä viikolla tällaiset!  Meidätkin tunnistaa tutuista sinistä liiveistä tai ohjaaja-paidoista. Näkyillään kaupungilla!
#NuortenOulu #Oulu #TurvallinenAikuinen #OulunKaupunki #JalkautuvaNuorisotyö