HaVa
Haukiputaan Vaikuttajat on lasten ja nuorten alueellinen osallisuusryhmä, jonka toiminta-alue on Haukipudas ja Kello. Haukiputaan Vaikuttajat pyrkii toiminnallaan parantamaan lähiympäristön ja kaupungin asioita muun muassa ottamalla kantaa erilaisiin suunnitelmiin, tekemällä aloitteita ja järjestämällä tapahtumia.
Haukiputaan osallisuusryhmä on ollut aktiivinen muun muassa alakouluikäisten diskojen järjestämisessä sekä on ollut mukana erilaisten yhteistyötahojen tapahtumissa järjestämässä toimintaa.
Ryhmään pyritään saamaan nuoria mukaan siten, että edustus olisi sekä Haukiputaan, Kellon että Länsituulen yläkouluilta.
Aiempina vuosina HaVa on halunnut vaikuttaa alueen liikenneturvallisuuteen esimerkiksi uusien kevyen liikenteen väylien muodossa. HaVa on myös onnistunut parantamaan Martinniemen koulun viihtyisyyttä, kun HaVan määrärahaesitys uusista salibandyvarusteista koululle hyväksyttiin vuonna 2017.
Tärkein vaikuttamisen kanava on vuosittain järjestettävä lasten ja nuorten kaupunkikokous, jossa lapset ja nuoret päättävät heille tärkeiden asioiden eteenpäin viennistä kaupungin päätöksentekoon.
Ohjaajat


sähköpostiosoitteet muodossa
Osallisuusryhmän kuulumiset
Viimeisimpien kokousten esityslistat ja muistiot
Esityslistat
Ei esityslistoja
Muistiot
Ei muistioita