Äänestä 70 000 euron käytöstä – Oulun osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa 16.5.

Oulun osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa ensi viikon maanantaina 16.5. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ideat 70 000 euron budjetilla. Omilla tunnuksilla äänestää voivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat oululaiset. Tätä nuoremmat voivat vaikuttaa esim. äänestämällä yhdessä aikuisen kanssa.

Äänestyksessä olevat ehdotukset julkaistaan 16.5.

Äänestyksessä on mukana muun muassa liikuntaan ja ulkoilumahdollisuuksiin, kulttuuriin ja kaupunkiympäristöön liittyviä ehdotuksia. Mukana on useita nuorten jättämiä ja nuorten elämää koskevia ehdotuksia. Ehdolla on esimerkiksi Kulttuuriklubi sekä liikutettavan pumptrack-radan hankkiminen!

Kaikki äänestyksessä mukana olevat ehdotukset julkaistaan 16.5. Osallistu Oulu -sivustolla, missä myös äänestäminen tapahtuu. Tutustu ehdotuksiin ja äänestä!

Äänestää voi tunnistautumalla

Äänestäminen tapahtuu sähköisesti tunnistautumalla. Oulun kaupungin koulujen oppilaat voivat äänestää omilla eduouka-tunnuksillaan tai äänestää yhdessä aikuisen kanssa. Tarkemmat äänestysohjeet löytyvät Osallistu Oulu -sivustolta äänestyksen alkaessa.

Pääset tutustumaan ehdotuksiin ja äänestämään Osallistu Oulu-verkkosivustolla. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)