Vuorovaikutusta, pelaamista, kouluvierailuja – Sosionomiopiskelija-Millan kokemuksia työharjoittelusta Myllyojan nuorisotilalla

Olen Milla, sosionomiopiskelija, ja olen harjoittelussa Myllyojan nuorisotalolla. Opiskelen sosionomiksi toista vuotta Oulun ammattikorkeakoulussa. Sosionomiopinnot ovat käytännönläheisiä ja mielekkäitä. Sosionomiopinnoista olen saanut paljon työkaluja sekä harjoitteluun että myöhemmin työelämään.

Sosionomiopinnot ovat antaneet pohjaa tähän harjoitteluun, joista tärkeimpinä pidän yhteistyö- sekä vuorovaikutustaitojen-, nuorisotyön- ja lastensuojeluopintoja. Sosionomikoulutus on mielestäni todella sopiva nuorisotaloilla tehtävään työhön.

Harjoittelussa olen päässyt tutustumaan nuoriin, mikä on ollut mielestäni antoisinta koko harjoittelussa. Olen myös tutustunut nuorisotalojen tekemään yhteistyöhön, josta eniten yllätti yhteistyö eskarin kanssa. Eniten tässä yhteistyössä yllätti se, kuinka laajasti nuorisotyötä tehdään eri ikäisten kanssa. Harjoittelu on opettanut minulle paljon, kuten teorian opiskelun tärkeyden. Nuorisotalotyön monipuolisuudesta sekä moniammatillisuudesta on myös oma ymmärrykseni laajentunut. Olen oppinut myös itsestäni, kuten millainen ohjaaja itse olen sekä miten toimin ohjaajana eri tilanteissa.

Harjoittelupäiviin on kuulunut paljon vuorovaikutusta ja pelaamista nuorten kanssa sekä leipomista ja kouluvierailuita. Yksi päivä jopa puhdistin tietokoneita, mikä on ollut yllättävin työtehtävä harjoittelun aikana. Parasta harjoittelussa onkin ollut juuri se, että mikään päivä ei ole samanlainen, eikä ikinä tiedä, mitä päivän aikana tulee tapahtumaan.

Pääset tutustumaan Myllyojan nuorisotilan toimintaan tästä linkistä.

Sosionomin ammattikorkeakouluopintoihin ja työnkuviin pääset tutustumaan Opintopolusta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)