”On lämmin toukokuinen tiistai-ilta ja Vesalan monitoimitalon alue täyttyy ihmisistä. Luvassa on Vesalan perinteinen nuotio-ilta, joka pitää sisällään monenlaista toimintaa. Vesala Open -ilta alkaa lyhyellä tilaisuudella salissa, jossa meille esiintyy Vesalan koulun oppilaiden kuoro sekä ensi-iltansa saa myös vuoden aikana koulupäivien jälkeen kokoontuneen Oulun sirkuskoulun ja oppilaiden taidokas sirkusesitys.
Monitoimitalon alueella on vilskettä kun oppilaat ja muut alueen asukkaat jakaantuvat eri toimintapisteille. Löytyy lakukioskia, makkara- ja mehutarjoilua, jousiammuntaa ja asfaltticurlingia näin alkajaisiksi.”
Tätä kaikkea ja paljon muuta sisälsi kevään viimeinen Vesala Open.
Vesala Openien tarkoituksena on mahdollistaa aika ja paikka, jossa alueen asukkaat tulevat yhteen viettämään aikaa miellyttävän tekemisen ohella. Tapahtumat ovat ikärajattomia, jolloin kaikki alueella asuvat ovat tervetulleita istumaan iltaa, tapaamaan uusia ihmisiä tai viettämään aikaa vanhojen tuttujen kanssa. Myös alueen asukkailla on mahdollisuus osallistua Openeiden sisältöihin ja toiminnan järjestämiseen. Esimerkiksi Ylikiimingin osallisuusryhmä Y.K.S.1:n nuoret ovat mukana aktiivisena toiminnan järjestäjänä.
Tapahtumamainokset ja tarkemmat toiminnot julkaistaan Instagramissa @nuorisotila_boxi ja @ylikiiminginkoulu (linkit avautuvat uuteen välilehteen). Myös mahdollisista muutoksista ilmoitamme erikseen.
Openit toteutetaan muun muassa Vesalan koulun, Reki-Vesalan kyläyhdistyksen, Kiimingin seurakunnan ja Oulun nuorisopalveluiden voimin.