Valkean Nurkassa on järjestetty kaksi kertaa TaideLab jonne on saanut tulla vapaasti kokeilemaan ja tutustumaan elektronisen musiikin tekemiseen ja interaktiivisten visuaalien luomiseen.
Toiminta on nuorten suunnittelemaa ja samalla avointa kaikille Valkean Nurkan kävijöille. Sisältöjä kehitetään eteenpäin jokaisen kerran jälkeen suunnittelemalla nuorten kanssa tiettyinä sovittuina aikoina, lisäksi käytössä on myös QR-koodi.
Valkean Nurkan pöydiltä löytyy QR-koodeja joiden kautta voi vastata aina kahteen kysymykseen ja näin vaikuttaa seuraavan Taidelabin sisältöihin. Kysymysten sisällöt ovat rakentuneet nuorten kanssa suunniteltujen toiveiden pohjalta. Näin kaikilla on mahdollisuus osallistua TaideLabiin matalalla kynnyksellä esimerkiksi suunnittelun tai tekemisen kautta.
Piirtonäyttö tuli edellisellä kerralla mukaan uutena elementtinä ja tällä hetkellä äänestys seuraavan kerran sisällöistä on käynnissä. Käy Nuorten tilassa vastaamassa kahteen kysymykseen QR -koodin avulla ja tuu kokeileen TaideLabia keskiviikkona 3.5. klo 16-18! Et tarvitse aikaisempaa kokemusta. Ei etukäteen ilmoittautumista.
Valkeaan avattu Pop up tila nuorille on loistava tilaisuus nuorille taiteilijoille saada omia teoksiaan näytille. Pop up tilassa nähdään kokonaisuudessaan kolme eri näyttelyä. Joista toinen on menossa 6.10 asti.
Teosten näytille laitossa auttoivat Byströmin työntekijät, joten ei haitannut vaikka aikaisempaa kokemusta ei olisi omannut.
Odotan innolla miten teokset vaikuttavat nuoriin, sekä ohikulkijoihin.
On ihanaa, että taidetta tuodaan sinne missä ihmisiä on, sillä ne tekevät arkisesta ympäristöstä paljon rikkaamman.
Vaikka kauppakeskus on paikkana elämää täynnä, niin nuoria kuin vanhojakin
Uskon, että pop up tila lisää nuorten arvostusta taidetta kohtaan, niin että teoksia ei sabotoida. Taide ja teokset ovat varmasti myös helpommin lähestyttäviä arkisessa ympäristössä missä voi olla oma itsensä, mitäpä vaikka hiljaisessa ja valvotussa galleria tilassa. Toivon että nuorilla herää innostus taiteen tekemiseen.
Jaa artikkeli
Tulevaisuussafarin kevään työpajaryhmiin haku käynnissä nyt
Kia, 23, osallistui Tulevaisuussafari-toimintaan Oulussa syksyllä 2021. Hän kirjoitti kokemuksistaan syksyn ajalta.
Minulle Tulevaisuussafari oli hyppy tuntemattomaan. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen taiteellisena tai luovana ihmisenä, mutta koska kaikki uusi kiehtoo, niin löysin itseni hakemasta ja pian myös haastattelusta. Minulla ei ollut mitään erityisiä odotuksia ryhmälle tai ryhmältä ja on ollut mukavaa huomata, että porukka toimii yhdessä, vaikka emme tunteneet toisiamme etukäteen. Mieleenpainuvinta Tulevaisuussafarilla on ollut yritysvierailut, erityisesti paikan päällä toteutettu. Vaikka todennäköisesti hakeudun täysin eri alalle, oli kiinnostavaa päästä seuraamaan heidän työtään päivän ajaksi. Aika Tulevaisuussafarilla on hieman selkiyttänyt tulevaisuuden suunnitelmiani. Tulin jo hakeneeksi kouluun ja juuri nyt odotan pääsykoevastausta. Kaikkineen Tulevaisuussafari on ollut positiivinen kokemus. Olen päässyt tekemään ja kokemaan asioita, joita en olisi missään muualla tehnyt. Työpajoihin hakemista miettiville nuorille haluan sanoa vain yhden sanan: Uskalla!
Tulevaisuussafari kurkistaa tulevaisuuden työelämään taiteen keinoin
Kun maailma ympärillä muuttuu nopeasti, voi oman tulevaisuuden hahmottaminen tuntua joskus jopa mahdottomalta. Tulevaisuussafari kurkistaa tulevaisuuden työelämään taiteen keinoin ja luo turvallisen tilan tutkia omia tulevaisuuden unelmia.
Työpajoissa tunnistetaan omia vahvuuksia ja vahvistetaan vuorovaikutustaitoja. Ryhmässä kannustetaan oman ilmaisun löytämiseen esimerkiksi teatterin, sanataiteen ja kuvallisen ilmaisun kautta. Työpajoissa tutustutaan myös kahden oululaisen yrityksen arkeen. Aiempaa kokemusta taiteellisesta työskentelystä ei tarvita.
Tulevaisuussafari on suunnattu työelämän ulkopuolella oleville 16–29-vuotiaille nuorille
Ilmoittautumiset viimeistään 17.1.2022 mennessä.
Työpajaan voi osallistua työkokeiluna.
Ryhmä kokoontuu 14.2.–11.5.2022 maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 10–14 Pikisaaressa.
Ryhmää ohjaavat ILMEen taiteilijat Elena Vuoksiola ja Aino Granlund.
Taide- ja mediapajalla on tilaa ja aikaa taiteelle – siellä saa tehdä kaikkea kivaa ja oppia uutta.
Aamupalaveri on juuri päättynyt ja kahvien jälkeen on aika alkaa töihin. Joel Juntunen on asettautunut öljyvärityönsä eteen jatkamaan Kalevala-aiheisen maalauksen työstämistä. Hän kertoo, että taide on aina ollut kiinnostuksen kohteena. Toistaiseksi taide on säilynyt hänellä pitkäaikaisena harrastuksena, josta Joel kiittelee Kuhmon kaupungin kansalaisopistoa. Pajalla ollessaan hän on päättänyt hakeutua taideopintoihin, sillä hän haluaisi taiteesta itselleen ammatin.
Täällä pääsee kokeilemaan kaikkia huippuja ammattitasoisia juttuja – kotona ei ole oikein tilaa eikä koskaan olisi varaa hankkia kaikkia näitä välineitä. Pajalla pääsee kokeilemaan kaikkea ajan kanssa, Joel tuumaa. Vapaa-ajalla Joel kertoo viihtyvänsä tietokoneen ääressä. Hän pelaa videopelejä ja niissäkin juuri se taide kiinnostaa. Ne on usein taidokkaasti tehtyjä, niissä on musiikkia ja runouttakin välillä.
Tuntuu, että mulle on tullut tosi paljon sellasia onnistumisen olotiloja.
Että vitsit kun minun taiteeni liikkuisi. Ja nyt se sitten pääsi liikkumaan.
Taide- ja mediapajalla on Joelin mukaan hyvä työilmapiiri ja kivat ohjaajat. Paja on kuin työharjoittelu ja samalla työpaikka, kuitenkin semmoinen, jossa vaatimustaso on kohtuullinen. Tulee sellainen olo, että tekee tätä työkseen mutta kuitenkin luo sitä mistä on aina ollut kiinnostunut, Joel kertoo. Esimerkkinä tällaisesta työtehtävästä Joel mainitsee animaation, jonka tekemisestä hän oli pitkään haaveillut.
Joel, mitä sanoisit sellaiselle nuorelle, joka pohtii Taide- ja mediapajalle hakemista?
Sanoisin, että hae! Pääset toteuttamaan itseäsi ja tekemään juttuja. Se on mahtavaa!
Öljyvärimaalaus valmistuu yksi kerros kerrallaan
Joel on kiinnostunut Kalevalasta, se näkyy myös kuvataiteessa
Järjestelmäkameran käyttö on tullut pajalla Linnealle tutuksi
Linnea on huomannut, että akvarellit on ihan best
Linnea Sankala aloitti Taide- ja mediapajalla työkokeilussa mutta pääsi sen jälkeen pajalle palkkatuettuun työhön, joten hänen päivänsä on nyt hieman pidempi kuin toisilla pajalaisilla. Iltapäivisin on mahdollisuus keskittyä omaan projektiin. Linnealla on parasta aikaa työn alla uusi akvarellityö, joita hän on ehtinyt tehdä jo useampia Taide- ja mediapajalla ollessaan.
Olen oppinut, että oikeesti ehkä osaakin jotakin, jos vain harjoittelee.
Linnea oli ammattikoulusta valmistuttuaan ajatellut alkaa opiskella laulua, näyttelemistä tai taidetta. Kun Oulusta ei sopivaa paikkaa löytynyt, Linnea ajatteli jäävänsä kotiin ja töitä etsimään. Sitten työllisyyspalveluiden omavalmentaja oli vinkannut Taide- ja mediapajasta, johon Linnea haki ja tuli valituksi.
Sit meikä pisti hakemusta ja saman tein kun olin lähettänyt sen niin kysyttiin, että hei pääsetkö haastatteluun!
On innostavaa, kun on mukavia ihmisiä. Tulee puhuttua eikä vaan nökötettyä nurkassa piilossa.
Pajassa on Linnean mielestä parasta se, että saa tehdä kaikkea kivaa, oppii uutta ja löytää uusia tekniikoita, mistä ei ole ennen tiennyt. Saa olla mukavien ihmisten kanssa ja tehdä projekteja joita ei olis kyllä koskaan muuten tullut tehtyä, kuten vaikkapa musiikkibiisit ja musiikkivideo, Linnea kertoo. Linnea on löytänyt pajalta myös uusia ystäviä, kivoja ihmisiä.
Taide- ja mediapajan jälkeen Linnealla on toiveissa työhön pääseminen. Hän etsii töitä omalta alaltaan kondiittorina tai hakeutuu opiskelemaan uutta alaa. Tavoitteena olisi päästä tekemään jotakin visuaalista. Vapaa-ajalla Linnea tykkää olla kotosalla ja käydä ulkona, varsinkin metsissä. Hän tykkää myös kuunnella musiikkia, piirtää ja maalata.
Linnea, mitä sanoisit sellaiselle nuorelle, joka pohtii Taide- ja mediapajalle hakemista?
Sanoisin, että hae, mene ehottomasti. Siinä ainoastaan voittaa, kun sinne hakee, koska sitten saa myös kokemusta siitä työhaastattelusta. Saa paljon uusia ystäviä ja oppii kaikkea uutta kivaa, jotain sisältöä elämään.
Byströmin Ohjaamo on mukana kulttuuriosuuskunta ILME:en järjestämässä ÄÄRELLÄ-yhteisötaideprojektissa, joka toteutetaan yhdessä Byströmin nuorten ja Mäntykodin asukkaiden kanssa. Ryhmään mahtuu vielä mukaan! Ryhmä on suunnattu 16-29-vuotiaille nuorille.
Yhteisötaideprojektin toteuttavat tanssitaiteilija Maria Kananen ja valokuvaaja Aura Nukari. Luovan liikkeen ja terapeuttisen tanssin keinoin toteutettavan projektin ohjaavana ajatuksena on näkemys siitä, että luova työskentely, myötätunnon ja hyväksyvän katseen harjoittaminen itseä ja kokemusmaailmaansa kohtaan avaa väylän myös kohti toisia. Lähtökohtana projektissa on, että kaikenlainen niin sisäinen, kuin ulkoinenkin liike ja jaettu kokemus on arvokasta ja merkityksellistä. Keskeistä on toiminnan vuorovaikutteisuus ja tekemisen antoisuus ennemmin kuin tiukka päämäärään suuntaaminen.
Projektin aikana toteutetaan taiteilijoiden nettisivuilla ja sosiaalisen median kanavissa julkaistava valokuvasarja, minkä lisäksi työskentelyä avataan Marian Kehotuttaa työpäiväkirja-blogissa.
Valokuvat ryhmistä toteuttaa valokuvaaja Aura Nukari voimauttavan valokuvan periaatteiden mukaisesti. Kuvaustilanne suunnitellaan yhdessä osallistujien kanssa. Projekti muotoutuu osallistujiensa näköiseksi, he ovat keskeisesti mukana vaikuttamassa työpajatyöskentelyn sisältöön sekä siihen, millä tavoin ja minkä verran ryhmän työskentelyä avataan ulospäin. Toiminnasta viestiminen sekä työskentelyn tulosten ja ryhmän kokemusten näkyväksi tekeminen myös muille on kuitenkin tärkeää ja se tehdään osallistujien kokemuksia arvostaen ja heidän yksityisyyttään kunnioittaen.
Työpajat pidetään Mäntykodin tiloissa osoitteessa Kangastie 11. Projekti sisältää viisi työpajaa sekä projektin päätöstapaamisen, joiden aikataulut näkyvät projektin julisteesta. Ilmoittautumiset Piritalle numeroon 044-7037539 tai
Menetelmät
luova liike
terapeuttinen tanssi
keskustelu
valokuvaus
Aiheet
osallistujille ajankohtaiset aiheet
joukkoon kuuluminen
ulkopuolisuuden kokemukset
yhteyden luominen toisiin
Aikataulu
Etätapaaminen Teamsilla yhteisöjen kanssa
1. työpaja 21.9.2021 klo 15:00-17:00
2. työpaja 28.9.2021 klo 15:00-17:00
3. työpaja 5.10.2021 klo 15:00-17:00
Valokuvauskerta 19.10.2021klo 15:00-17:00
Etätapaaminen yhteisöjen kanssa 26.10.2021 (valokuvista keskustelua)
Päätös/purku 2.11.2021
Jaa artikkeli
Tulevaisuussafari kurkistaa tulevaisuuden työelämään taiteen keinoin
Kun maailma ympärillä muuttuu nopeasti, voi oman tulevaisuuden hahmottaminen tuntua joskus jopa mahdottomalta. Tulevaisuussafarin työpajoissa tulevaisuus ja luova työskentely kohtaavat. Työpajoissa ryhmä luo mahdollisia ja mahdottomia tulevaisuuskuvia nuorten oululaisten elämästä ja vahvistaa omia työelämätaitojaan. Osallistujat oppivat tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja ilmaisemaan itseään luovassa ympäristössä. Aiempaa kokemusta taiteellisesta työskentelystä ei tarvita.
Tulevaisuussafarille ovat tervetulleita kaikki 16–29-vuotiaat työelämän ulkopuolella olevat henkilöt, jotka haluavat vahvistaa työelämätaitojaan ja työskennellä tulevaisuusajattelun parissa.
Ryhmää ohjaavat ILMEen taiteilijat Elena Vuoksiola ja Aino Granlund. Ryhmä kokoontuu 13.9.–1.12.2021 maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin klo 10–14 Pikisaaressa (Kulttuurikiihdyttämö TILA, Pikisaarentie 13). Ryhmään otetaan 10 osallistujaa.
Ilmoittautuminen on käynnissä nyt! Ilmoittautumiset ja kyselyt sähköpostilla .
Näin viime keväänä työpajoihin osallistuneet nuoret kertovat itse kokemuksistaan Tulevaisuussafarissa
Kemin työpajan osallistuja kertoo Tulevaisuussafarista ja kuvaa toimintaa konkreettisesti Youtube-videolla. Pääset katsomaan videon tästä linkistä (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
Lasten ja Nuorten Säätiön blogissa kemiläisnuoret pohtivat sana- ja kuvataiteen keinoin, miltä tulevaisuus heistä tuntuu. Voit lukea nuorten pohdinnat tästä linkistä (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
Lasten ja Nuorten Säätiön blogissa Kajaanin työpajan osallistuja kuvaa toimintaa näin: ”Ryhmässä jokainen sai olla oma itsensä.” Voit lukea koko kirjoituksen tästä linkistä (linkki aukeaa uuteen välilehteen).
Hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankkeen päätoteutuksesta vastaa Lasten ja nuorten säätiö.
Jaa artikkeli
Kysely 18–24-vuotiaiden nuorten aikuisten kulttuurisesta osallistumisesta Oulu2026-alueella
Arts Management -opiskelija Jenni Pekkarinen tutkii gradussaan 18–24-vuotiaiden kulttuurista osallistumista Oulu2026-alueella* ja toivoo nyt alueen nuorilta aikuisilta vastauksia aiheeseen liittyvään kyselyyn. Voit vastata kyselyyn riippumatta siitä, mitä kulttuuri sinulle merkitsee ja onko kulttuuri iso osa elämääsi vai ei.
Osallistuneiden kesken arvotaan yksi 50 euron arvoinen lahjakortti Tikettiin sekä Oulu2026-tuotepalkintoja. Vastata voit suomeksi tai englanniksi 31.5.2021 mennessä. Lisätietoa löytyy linkin takaa.