Nuorisopalveluiden järjestämä PowerParkin reissu oli onnistunut

Nuorisopalvelut järjesti perjantaina 10.6. nuorille reissun PowerParkiin. Kaksi bussia lähti Oulun linja-autoasemalta aamulla seitsemältä kohti huvipuistoa. Matka sujui joutuisasti, kun nuoriso-ohjaajat järjestivät matkan aikana ohjelmaksi autobingon. Nuorisopalvelut oli myös hankkinut nuorille matkaevästä. Paikan päällä PowerParkissa oli melkein seitsemän tuntia aikaa huvitella. Nuoret saivat kierrellä laitteissa omatoimisesti.

Powerparkin sisäänkäynti.

Paluumatkalla kolme nuorta vastasi haastattelukysymyksiin. Heille reissu oli ensimmäinen nuorisopalveluiden järjestämä reissu, jolle he ovat osallistuneet. Yksi porukasta oli saanut vinkin retkestä äidiltään ja ehdottanut sitten retkelle lähtemistä kavereilleen. Kaikki olivat pitäneet reissusta ja voisivat lähteä mukaan uudestaankin.

Nuoret kommentoivat, miksi lähtisivät reissulle uudestaan

”Oli hauska päiväreissu.”

”Oli hauskaa käydä.”

Nuoret vaikuttivat olevan tyytyväisiä reissuun, joten reissu oli onnistunut. Nuorisopalvelut järjesti kesän aikana paljon muitakin retkiä, kuten retken Kalajoen JukuParkiin. Retkien lisäksi nuorisopalvelut järjesti erilaisia leirejä.

Nuorten työpajat Te-livessä

Esittelemme ensi viikolla Te-toimiston uudessa palvelussa Te-livessä Nuorten työapajatoimintaa Oulussa. Lähetyksessä kerrotaan pajatoiminnasta yleensä – avataan hakuprosessia ja pajakokemuksia.

Vieraaksi lähetykseen saapuvat yksilövalmentaja Jaakko Vetämäjärvi sekä työvalmentaja Mika Leinonen. Lisäksi kuullaan entisen pajanuoren kokemuksia pajalla olosta. Kerromme myös parhaillaan haussa olevista avoimista pajapaikoista. Työpajat tarjoavat työkokeilu- ja työpaikkoja 17-29 -vuotiaille työttömille nuorille.

Lähetys striimataan verkkoon tiistaina 23.11. klo 13.

Alla linkki lähetykseen. Linkki aukeaa uuteen välilehteen.
Oulun kaupungin Nuorten työpajat tarjoaa väylän työelämään tai opintoihin (te-live.fi)

Lähetystä voi seurata suorana ja nuorilla on myös mahdollisuus osallistua suoraan lähetykseen chatin kautta. Lisäksi lähetyksestä jää tallenne Te-live.fi -sivustolle.

Tervetuloa nuorten itsenäisyyspäiväjuhlaan lauantaina 4.12. klo 18 – 21!

Tervetuloa nuorten itsenäisyyspäiväjuhlaan!

Juhla järjestetään Aleksinkulmassa, os. Aleksanterinkatu 9.
Ovet ovat avoinna klo 17.30 alkaen, ohjelma alkaa klo 18.

Ohjelmassa on musiikkia, tanssia, puheita ja Vuoden nuori oululainen -tunnustus. Juhlassa on kahvitarjoilu.
Tule mukaan juhlimaan itsenäistä Suomea nuorisopalveluiden tyyliin eli juhlavasti rennolla otteella. Juhla on tarkoitettu kaikille ja kaikenlaisille nuorille ja on osallistujille maksuton.

Dresscode: smart casual eli siisti pukeutuminen.
Tapahtuma on päihteetön.

Tarjoilujen ja rajallisen paikkamäärän vuoksi itsenäisyyspäiväjuhlaan on ennakkoilmoittautuminen.
Ilmoittaudu 22.11. mennessä tästä linkistä. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

Tapahtuman järjestää Oulun kaupungin nuorisopalvelut. Lisätietoja: Tarja Rönkkö tai p. 044 703 8233.