Lapset ja nuoret mukaan ideoimaan mihin 70 000 euroa käytetään – Oulun osallistuva budjetointi alkaa!

Oulun osallistuva budjetointi käynnistyi maanantaina 30.1.2023. Osallistuvassa budjetoinnissa kaikki oululaiset, myös lapset ja nuoret, saavat ideoida ja myöhemmin äänestämällä päättää, miten kaupunki käyttää 70 000 euroa.

Ideoita oman alueen ja koko kaupungin kehittämiseksi etsitään 30.1.-12.2.2023. Ideointiaikana kuka tahansa voi ehdottaa ideaa, joka parantaisi Oulun viihtyvyyttä ja yhteisöllisyyttä. Ideoita etsitään myös lasten ja nuorten näkökulmasta.

Trampoliineja, pump track –ratoja, liikuntapaikkoja – Miten oman idean voi jättää?

Oman idean voi jättää verkossa Osallistu Oulu-sivustolla osoitteessa osallistu.ouka.fi. Idean voi jättää yksin tai ryhmässä. Idean jättämistä varten kirjaudutaan sivustolle. Oululaiset lapset ja nuoret voivat kirjautua sisään omilla eduouka-tunnuksilla tai rekisteröitymällä sivustolle sähköpostiosoitteella.

Viime vuoden ideoita olivat esim. Pump track –radat, trampoliinit Rajakylän koululle, scoottaus- ja skeittausalueet sekä uimarantojen ja liikuntapaikkojen kehittämiseen liittyviä.

Ideat kehitettäväksi, äänestykseen ja toteutukseen

Ideointivaiheen jälkeen kaikki toteuttamiskelpoiset ideat jatkokehitetään äänestysehdotuksiksi.

Myöhemmin keväällä oululaiset äänestävät, mitkä ehdotukset toteutetaan. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ideat, jotka mahtuvat 70 000 euron budjettiin. Äänestystavoista tulee lisätietoa myöhemmin – myös lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus!

Lapsi tai nuori – Kerro oma ideasi 30.1.–12.2. Osallistu ouka.fi -sivustolla.

Osallistuvan budjetoinnin aikajana vuonna 2023. Ideointi, ideoiden käsittely, äänestys ja toteutus.
Osallistuvan budjetoinnin aikajana vuonna 2023.

Äänestä 70 000 euron käytöstä – Oulun osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa 16.5.

Oulun osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa ensi viikon maanantaina 16.5. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ideat 70 000 euron budjetilla. Omilla tunnuksilla äänestää voivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat oululaiset. Tätä nuoremmat voivat vaikuttaa esim. äänestämällä yhdessä aikuisen kanssa.

Äänestyksessä olevat ehdotukset julkaistaan 16.5.

Äänestyksessä on mukana muun muassa liikuntaan ja ulkoilumahdollisuuksiin, kulttuuriin ja kaupunkiympäristöön liittyviä ehdotuksia. Mukana on useita nuorten jättämiä ja nuorten elämää koskevia ehdotuksia. Ehdolla on esimerkiksi Kulttuuriklubi sekä liikutettavan pumptrack-radan hankkiminen!

Kaikki äänestyksessä mukana olevat ehdotukset julkaistaan 16.5. Osallistu Oulu -sivustolla, missä myös äänestäminen tapahtuu. Tutustu ehdotuksiin ja äänestä!

Äänestää voi tunnistautumalla

Äänestäminen tapahtuu sähköisesti tunnistautumalla. Oulun kaupungin koulujen oppilaat voivat äänestää omilla eduouka-tunnuksillaan tai äänestää yhdessä aikuisen kanssa. Tarkemmat äänestysohjeet löytyvät Osallistu Oulu -sivustolta äänestyksen alkaessa.

Pääset tutustumaan ehdotuksiin ja äänestämään Osallistu Oulu-verkkosivustolla. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

Ootko kuullut osbusta?

Osbu, eli osallistuva budjetointi, kannustaa ja lisää oululaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia. Lyhyesti sanottuna pääset äänestämään kaupunkilaisten omista ideoista niitä, joiden haluat toteutuvan!

Äänestäminen on helppo ja hauska tapa vaikuttaa siihen, millainen paikka Oulu on asua. Rahaa on jaossa 50 000 euroa ja ideoita on yhteensä 21.

Äänestää voit muun muassa liikuntaan, ulkoiluun ja tapahtumiin liittyvistä ehdotuksista. Äänestyksessä on mm. katukoristeline Oulunsalon keskuskentälle, lisää pelejä kirjastoihin tai Taideverstas-tapahtuma Pohjankartanon koululla.

Äänestäminen on käynnissä sunnuntaihin 5.9. asti. Tarkemmat äänestysohjeet löydät osoitteesta osallistu.ouka.fi. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.) Jos olet alle 18 vuotta, voit käyttää eduouka-tunnuksia.

Jos sinulla on loistava idea tai ehdotus, jonka haluat toteutuvan, voit jättää ehdotuksesi jälleen ensi vuonna. Tarkemmat ajankohdat ja lisätiedot löydät osallistu.ouka.fi ja Mun Oulun somekanavia seuraamalla.

Lisätietoja äänestämisestä ja ideoiden jättämisestä antaa Anne Kippola sähköpostilla anne.kippola(at)ouka.fi tai puhelimitse numerossa 044 703 1253.