Opiskelu ammattikorkeakoulussa korona-aikana

Opiskelu korkeakoulussa poikkeusaikoina on raskasta, mutta jokainen voi löytää siitä hyviäkin puolia.

Kun toisen vuoden sosionomiopintoni alkoivat, oli meille jo selvää, että paikan päällä koululla emme tulisi paljoa olemaan. Covid-19-virus mylläsi jo siihen malliin, että vain uusien opiskelijoiden perehtyminen järjestettiin koululla. Tuutorina sain olla mukana perehdyttämässä uusia opiskelijoita, mutta totta kai tapahtumissakin otettiin jo virus huomioon siten, että niin isona ryhmä ei voinut osallistua kuin ennen. Perehdytyksen jälkeen kaikki meni etäopinnoiksi, lukuun ottamatta tunteja, joilla oli pakko olla läsnä paikan päällä, kuten hoitotyönkurssilla lääkeruiskujen käytön harjoittelu.

Etäopintojen alussa huomasi heti, että päivärytmi oli hyvin sekava. Selvä raja hälveni, milloin oli aika opiskella, ja milloin taas olla tauolla. Itselle aikataulujen jakaminen vapaa-aikaan ja opiskeluun helpotti etäopiskelua huimasti, ja suosittelen kyllä kaikkia jakamaan selvät rajat opintojen ja vapaan välille, kun kaikki tapahtuu omassa kodissa.

Aamuni alkaa yleensä sillä, että avaan tietokoneen ja laitan pikapuuron mikroon. Päivästä riippuen, aamu menee joko luentoja kuunnellessa tai itsenäisesti tentteihin lukiessa. Ruokatauon jälkeen yleensä on mukavampi kirjoitella vaikkapa esseitä, ja pyrin tekemään päivän kouluhommat pois alta ennen neljää, jotta saan pidettyä vapaa-ajan selvästi erotettuna koulusta.

Useiden ryhmätöiden sijaan etäopinnoissa on ollut enemmän itse tehtäviä esseitä ja omatoimista lukemista. Myös tenteissä on sallittu niiden tekeminen kahden ja jopa kolmen opiskelijan ryhmissä yksin tekemisen sijaan, mikä on vähän helpottanut urakkaa. Etäopiskelun mahdollistamiseksi on siis joustettu molemmista päistä. Koululta voisi hakea take away -lounaan opiskelijahintaan, mutta koska asun sen verran kaukana koulusta, syön yleensä vain kotiruokaa. Myös tutoroinnissa on joustettu, sillä melkein kaikki paikan päällä tapahtuvat opiskelijatapahtumat peruttiin, joten niihin osallistumista ei voida vaatia.

Etäopiskelun plussat ja miinukset

Itselläni etäopiskelu on sujunut yllättävän hyvin omasta mielestäni, mutta ymmärrän kyllä, että se ei sovi kaikille. Varsinkin ne opiskelijat, jotka asuvat yksin jopa uudella paikkakunnalla, ovat vaikeassa tilanteessa. Saan periaatteessa vapaat kädet päivän rytmin luomiseen pois lukien luennot, ja kaikki normaalioloissa tapahtuvat matkat koululle, syömään ja kahville ovat neljän seinän sisällä olemattomat. Plussana on myös ollut terveys, sillä en ole sairastunut edes flunssaan etäopintojen aikana.

Suurimpana miinuksena etäopiskelussa koen vuorovaikutuksen puutteen ryhmätovereideni kanssa. Ainoat kanssakäymiset ryhmäläisten kanssa tapahtuvat luennoilla tai tenteissä keskustellessa. Ennen poikkeusoloja ruoka- ja kahvitauot olivat parasta aikaa jutella kavereiden kanssa, mikä auttaa jaksamaan koulussa.

Myös kaikenlainen ohjeistus ja tuki oli aluksi hieman vähäistä, mutta sen kyllä ymmärrän, sillä ei kukaan ollut oikein valmistautunut tähän poikkeusaikaan. Tuemme kyllä ryhmämme WhatsApp-ryhmässä toisiamme, ja saan myös tukea vaimoltani, joka opiskelee samoissa oloissa luokanopettajaksi. Mitä pidemmälle poikkeusolot ovat edenneet, sitä tietoisemmaksi ihmiset ovat tulleet sen tuomista haasteista ja ongelmista, ja niitä vastaan on alettu tekemään enemmän töitä.

Opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen on alettu tekemään enemmän töitä, ja kehotankin rohkeasti hakemaan opiskelemaan korkeakouluunkin poikkeusoloista huolimatta. Toivotaan, että ensi syksynä asiat ovat jo koronan suhteen paremmin, mutta sen vain aika näyttää.

Oppivelvollisuuden laajentaminen

Ota selvää, mitä se tarkoittaa.

Kuva: Marjo Väisänen

Oppivelvollisuusikä nousee 18 vuoteen, entisen 17 vuoden sijaan. Jokaisen täytyy siis opiskella vielä peruskoulun jälkeenkin. Oppivelvollisuutta laajennettiin kaventamaan oppimiseroja oppilaiden välillä, sekä kasvattamaan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tämän kevään yhteishakua pidennettiin poikkeuksellisesti, koska hakuvelvoite koski jo nyt peruskoulun päättäviä.

Uusi oppivelvollisuuslaki tulee voimaan 1.8.2021 ja velvoittaa hakemaan ja jatkamaan toisen asteen koulutukseen. Oppivelvollisuuteen liittyvä hakeutumisvelvoite tuli voimaan heti vuoden 2021 alusta lukien. Hakuvelvoite vaikutti siis jo niihin nuoriin, jotka keväällä 2021 ovat perusopetuksen 9. luokalla (pääosin vuonna 2005 syntyneet). Lakimuutoksen jälkeen oppivelvollisuus päättyy, kun täyttää 18 vuotta tai jos tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon.

Oppivelvollisuutta voi suorittaa myös perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen väliin sijoittuvassa nivelvaiheen koulutuksessa, kuten kymppiluokalla, lukiokoulutukseen valmistavassa koulutuksessa (LUVA) ja ammatilliseen koulutukseen valmentavassa koulutuksessa (VALMA).

Oppivelvollisuuden laajennukseen kuuluu myös maksuton koulutus, eli koulunkäynnin tulisi olla maksutonta. Tämä tarkoittaan, että asiat, kuten opetuksessa tarvittavat oppikirjat ja muut materiaalit, esimerkiksi työvälineet, -asut ja -aineet, sekä vähintään seitsemän kilometrin pituiset koulumatkat ovat ilmaisia.

Lisää aiheesta voit lukea opetus- ja kulttuuriministeriön sivulta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

Lue lisää koulutuksesta ja opiskelusta Tieto nuorille -osioista.

Haku päällä koulutukseen – ”räjähtääkö” pää?

Jos tuntuu, ettei sopivaa opiskelupaikkaa löydy juuri sinulle, tai et vielä tiedä mihin hakisit, niin hengähdä hetki ja lue tämä artikkeli.

Oulun kaupungin Nuorten työpajat kuuluvat kaupungin nuorisopalveluihin. Meidän asiakkaitamme ovat 17 – 29- vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat joko työttömänä työnhakijana TE-palveluissa, sosiaalityön asiakkaana tai opiskelijana toisella asteella. Meidän tavoitteenamme on tukea nuoren hyvinvointia ja osallisuutta, auttaa eteenpäin elämän eri osa-alueilla sekä vahvistaa nuoren omaa polkua kohti koulutusta ja työelämää. Meiltä löytyy 12 työpajaa, jotka edustavat eri ammattialoja. Työpajat ovat Taide- ja mediapaja, Viestintäpaja, Puhtaanapitopaja, Kädentaitopaja, Ympäristöpaja, Puutyöpaja, Autopaja, Raksapaja, Luonto- ja liikuntapaja, Tuunipaja, Starttipaja ja Lounasravintola Makoisa. Pajojen työtoimintaan voit osallistua työkokeilijana, kuntouttavan työtoiminnan muodossa, opiskelijana työssäoppimisjaksolla tai palkkatuella työllistettynä.

Oulun kaupungin nuorten työpajoilla valmentautuneet nuoret vastaavat vuosittain valtakunnalliseen Sovari-nettikyselyyn. Viime vuoden (2020) aikana kyselyyn vastasi 80 nuorta pajajakson päätyttyä. Heistä jokainen (100%) suosittelisi Oulun kaupungin nuorten työpajatoimintaa työttömänä olevalle kaverilleen! Työpaja-jakson aikana 85% kyselyyn vastanneista nuorista koki arjen asioiden hoitamisen parantuneen. Noin 80% vastaajista koki elämänhallintansa ja tavoitteellisuutensa sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksiensa vahvistuneen. Lisäksi 80% vastaajista koki saaneensa erittäin hyvin tai melko hyvin tukea tulevaisuuden suunnitelmiinsa. Osalla oli jo toisen asteen tutkinto takataskussa, osa vielä etsi omaa polkuaan opintoihin ja sitä kautta työelämään.

”Itseluottamusta, voimia lähteä opiskelemaan, työkokemusta, sisältöä arkeen”

”Päivärytmiä ja halua tehdä jotain muuta kuin istua kotona”

”Pääsin kokeilemaan ammattitason tarvikkeita ja ohjelmistoja, sekä toteuttamaan itseäni.”

Sosiaalisten taitojen ja itsetuntemuksen vahvistumista oli kokenut yli 75% kyselyyn vastanneista. Meillä työpajoilla tavoitteena on tarjota nuorelle onnistumisia uusien tietojen ja taitojen ohella. Onnistuminen työtehtävissä ja omien tavoitteiden saavuttaminen on mahdollista hyvän työilmapiirin, hyvän ryhmähengen ja kannustavan valmennuksen avulla.

”Olen paljon rohkeampi ja määrätietoisempi, uskallan olla avoimempi uusia ihmisiä kohtaan ja olen sosiaalisempi. En enää pelkää epäonnistumista niin paljon”

”Työpaja on antanut minulle itseluottamusta ja uusia taitoja paljon. Olen myös saanut uusia ystäviä”

” Työpajalla olen saanut arvokasta työkokemusta, uutta tietoa ja kokemusta sekä ihania uusia ystäviä. Koko pajajakson ajan olen myös tuntenut itseni tervetulleeksi ja hyväksytyksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen ryhmäämme, sillä henki täällä on ollut kautta pajajaksoni koko ajan todella hyvä! Olen myös rohkaistunut tietyissä asioissa ja itseluottamukseni on mahdollisesti vähän kasvanut”

Älä siis lannistu, jos sinulla ei juuri tällä hetkellä ole selkeää suunnitelmaa opiskelujen tai työllistymisen suhteen. Tänä päivänä puhutaan yhteiskunnassamme elinikäisestä oppimisesta ja usea meistä joutuu opiskelemaan useamman ammattitutkinnon elämän varrella. Nuorena opitut taidot eivät valu hukkaan, vaikka keski-iässä tekisitkin aivan muuta työtä kuin mitä tällä hetkellä ajattelet tekeväsi. Meillä työpajoilla on henkilökuntaa, jotka tukevat sinua tulevissa valinnoissasi ja kulkevat vierelläsi, kun valitset omaa polkuasi opiskelu- ja työmarkkinoille. Työpajoilta saat arvokasta työkokemusta, joka on hyödyksi myös silloin, jos päätät suuntautua alan opintojen pariin. Teemme yhteistyötä useiden oppilaitosten kanssa ja työpajalla saadut taidot vievät sinua eteenpäin tulevissa opinnoissasi. Tulevaisuudessa työpajatoiminnassa on myös opinnollistamisen kautta mahdollista suorittaa tutkinnon osia eri oppilaitoksien tutkinto-ohjelmissa. Ja vaikka päättäisitkin lähteä opiskelemaan jotain ihan muuta alaa, työpajalla opitut taidot seuraavat mukanasi ja ovat sinulle hyödyksi elämäsi varrella tavalla tai toisella.

Jos tällä hetkellä tuntuu, että pää räjähtää etkä tiedä mitä tekisit, ota rohkeasti yhteyttä. Kerromme mielellämme lisää työpajatoiminnasta. Meillä sinua tsempataan ja autetaan juuri sille polulle, joka on sinun askelillesi sopiva!

Oulun Nuorten työpajat

*Lainatut kohdat on poimittu Oulun kaupungin nuorten työpajatoiminnassa mukana olleiden valmentautujien vastauksista Sovari 2020-kyselyyn. Lähde: Sovari 2020 (Into –etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta ry). Sovari on vaikutus-mittari, jolla kerätään tietoa työpajatoiminnan laadusta ja vaikutuksista.