Heipparallaa eteläisen alueen nuokkareilta!

Meidän alueen nuokkareilla aloitti uusia työntekijöitä ja ajateltiin, että he esittäytyisivät kuvien kera. Oulunsalossa aloitti Juho, Kaakkurissa Annika, Maikkulassa Elijas ja Kaukovainiolla Heidi. Alla esittely ja käyhän moikkamaassa heitä ihan paikan päällä!

Juho

Moikka, mie oon Juho. Minä tykkään pelailla aika lailla kaikkia pelejä lautapeleistä, videopeleihin, niiden ohessa tapahtuva jutustelu on myös oikein mukavaa. Airsoftia yritän harrastaa vapaa-ajallani, kun sille löydän aikaa. Oulunsalossa olen aika lailla joka paikan höylänä. Asia kuin asia, niin kyllä jotakin keksittään kun aletaan miettimään.

Annika

Heippa! Oon Annika, ja aloitin työt Kaakkurissa tammikuussa 2022. Tykkään piirtämisestä ja kaikenlaisista askarteluista, luonnossa liikkumisesta ja lautapelien pelaamisesta. Minun kans voi tulla juttelemaan asiasta kuin asiasta, kuuntelen mielelläni. Nähdään nuokkarilla! 😊

Elijas

Helou minä olen Elijas, uusin kasvo Maikkulassa ja olen pesunkestävä nörtti. Minun kanssani voi höpistä lautapeleistä, roolipeleistä ja pokemonista vaikka hamaan tappiin asti. Olen yleensä aika äänekäs ja touhuava, mutta osaan myös kuunnella jos tarve vaatii. Mottoni elämässä on: ”Ruoka on hyvää ja syöminen on kivaa.” Tervetuloa höpisemään ja pelailemaan kaveriksi!

Heidi

Hei, olen Heidi Kaukovainion nuokkarilta. Kaikki kielet ja kulttuurit kiinnostavat minua ja osaan esimerkiksi venäjää. Tykkään jutella, pelata, pohdiskella, auttaa koulutehtävissä ja touhuta kaikkea toiminnallista. Viihdyn sisällä ja ulkona. Tavataan nuokkarilla!

Näistä linkeistä löydät meidän kotisivut:

Oulunsalon nuorisotalo esittäytyy

Oulunsalon nuokkarin syksyn kuulumiset

Syksy on vierähtänyt käyntiin täällä Oulunsalon nuorisotalolla oikein kivasti. Isoja kävijöitä on riittänyt illoissa mukava määrä. Nuorten kanssa olemme skabailleet, kahviteltu, striimailtu sekä jutusteltu mukavia. Olemme saaneet pelitilaamme lisää koneita ja nyt teidän nuorten käytössä on peräti kymmenen pelitietokonetta. Pelivalmennusta järjestetään nuorisotalolla aina perjantaisin klo 18-20. Nähdään nuokkarilla!

Käy tutustumassa myös Oulunsalon nuorisotalon kotisivuihin!

Ohjaajien esittelyt

Moikka, olen Milla. Tykkään kovasti askarrella, ideoida ja saada aikaan mukavia yhteisiä toiminnallisia hetkiä nuorten kanssa. Peukku ei ole keskellä kämmentä, mitä tulee leipomiseen. Vaikka pelaamisessa vähän vielä olenkin nuubi, olen aina mukana Fortnite rähinöissä ja striimaan mielelläni nuorten kanssa.

Hellou, mun nimi on Elina. Voi kutsua myös Elluksi. Tykkään pelailla kortti- ja lautapelejä samalla jutustellen mukavia nuorten kanssa. Olen aina kuuntelevana korvana, joten jos jokin asia painaa mieltäsi tule rohkeasti nykäisemään hiasta niin jutellaan. Toimin Oulunsalon alueella osallisuusohjaajana.  Jos alueellinen vaikuttaminen kiinnostaa sinua voit tulla kysymään minulta asiasta lisää.

Moi, oon Samuli. Tykkään erityisesti musiikista ja sen soittamisesta, tietokonepeleistä sekä ulkoilusta. Pyöräilystä etenkin. Tykkään myös syvällisistä keskusteluista, oli aihe sitten mikä tahansa.

Moi, mie oon Peetu. Tykkään pelata erilaisia lauta- ja kortti- ja videopelejä sekä jutella mukavia. Musahommat on myös lähellä sydäntä.

Eteläisen alueen joulukuu

Syksy alkaa kääntyä kohti talvea ja joulukin lähestyy. Nuorisotiloilla valmistaudutaan lähestyvään jouluun ja se näkyykin toiminnassa monin eri tavoin. Joulun ajan nuorisotilat ovat kiinni 22.12. alkaen. Seuraamalla nuorisotilojen Instagram -kanavia saatte tarkemmat aikataulut.

Kaukovainio

Kaukovainion nuorisotilalla vietetään joulukuun aikana pikkujouluja, leivotaan ja koristellaan pipareita sekä laitellaan jouluvaloja piristämään pimeyttä. Lisäksi nuorisotilan Instagram -kanavalla pyörähtää käyntiin joulukalenteri 1.12. alkaen, otahan kaukovainion_nuorisotila seurantaan ettet jää paitsi tästä hauskuudesta! Tervetuloa nuokkarille osallistumaan toimintaan meidän kanssamme.

Kaakkuri

Kaakkurin lasten- ja nuortentalo on joulukuussa auki nuorille 22.12. asti (ti-pe 16.30-20). Metsokankaalla on pidennetty perjantai 10.12. klo 17-22. Kaakkurin nuorisotalolla on pidennetty perjantai 17.12. klo 16.30-22, jolloin vietetään nuorten kanssa pikkujouluja.

Maikkula

Joulukuun normiviikkojen aukiolojen (ti-pe 16.30-20) lisäksi Maikkulan tontut löytyvät iloksenne ja seuraksenne seuraavanlaisesti:

  • Perjantaina 3.12. olemme pidennetysti avoinna isoille (7lk-17v) ja pirtti avoinna aina kello 22:een asti.
  • Joulukuulle mahtuu myös lauantain aukiolo 11.12. pikkujoulujen merkeissä, jolloin olemme isoille avoinna kello 16-23.
  • Ennen joululoman alkua olemme avoinna isoille tiistaina sekä keskiviikkona (21. sekä 22. päivä) normaalisti kello 16.30-20.

Oulunsalo

Joulukuun ajan availemme nuorten kanssa nuorisotalolla joulukalenterin luukkuja. Luukun sisällön tulemme paljastamaan joka päivä ennakkoon Instagram -tilillämme ja itse luukusta paljastuva sisältö tullaan toteuttamaan nuorisotalolla tai somekanavillamme illan aikana. Kalenterista paljastuu niin jouluisia, toiminnallisia kuin herkullisiakin pieniä yllätyksiä.

Vietämme pikkujouluja 7.lk-17−vuotiaille perjantaina 17.12. klo 17-20 nuorisotalolla. Silloin herkuttelemme jouluisesti sekä vietämme yhdessä mukavaa aikaa. Illan kruunaa tietysti perinteinen joululahjabingo. Tule sinäkin mukaan Oulunsalon nuorisotalon joulun odotukseen!

Löydät meidät Instagramista nimimerkillä ”oulunsalon_nuorisotalo” sekä Snapchatista nimellä ”noulunsalo”.

Pelivalmennukset jatkuvat nuorisotaloilla

Tule sinäkin mukkaan pellaamaan!

School of Gamingin ja Oulun kaupungin yhteistyössä järjestämät pelivalmennukset ovat
täällä jälleen!

Sinä 12-vuotias tai sitä vanhempi. Kiinnostaako sinua tutustua peliharrastukseen kivassa porukassa osaavan pelivalmentajan johdolla? Tai etsitkö kenties uutta harrastusta? Ilmoittauduhan mukaan!

Valmennuksiin pääset osallistumaan eri puolilla Oulua sijaitsevilla nuorisotiloilla, joihin kuuluvat: Haukipudas, Maikkula, Myllyoja, Nuorten Bysis, Oulunsalo sekä Rajakylä. Alta löydät tarkemmat aikataulut pelivalmennuksille.

Vetäjinä toimivat School of Gamingin pelivalmentajat.

Huomioithan, että valmennuksiin tulee ilmoittautua etukäteen joka viikko ja jokaisella kerralla mukaan mahtuu MAX. 12 pelaajaa.
Ilmoittautumaan pääset seuraavasta linkistä: Oulun pelinuokkari: Syksy 21 (typeform.com) (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

Syksy 2021

  • Haukiputaan nuorisotalo, ryhmä 1, torstaisin klo 16-18
    Haukiputaan nuorisotalo, ryhmä 2, torstaisin klo 18-20
  • Maikkulan nuorisotalo, torstaisin klo 18-20
  • Myllyojan nuorisotalo, perjantaisin klo 18-20
  • Nuorten Bysis, ryhmä 1, torstaisin klo 16-18
    Nuorten Bysis, ryhmä 2, torstaisin klo 18-20
  • Oulunsalon nuorisotalo, perjantaisin klo 18-20
  • Rajakylän nuorisotalo, ryhmä 1, perjantaisin klo 16-18
    Rajakylän nuorisotalo, ryhmä 2, perjantaisin klo 18-20

Huomaathan, että pelivalmennukset ovat tauolla syyslomaviikon ajan 25.-30.10.2021