Pidä kämppäs! -kiertue 2022

Pidä kämppäs! -kiertue jalkautui tänäkin vuonna toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin. Kiertueella käsiteltiin asumisen teemoja monesta näkökulmasta. Tänä vuonna saimme vakioporukkaamme – Byströmin Ohjaamo, Osna, Sivakka ja Kela – täydennystä Kiertokaari Oy:stä.

Byströmin Ohjaamon esittelypöytä.

Asuminen maksaa

Itsenäistyminen ja omaan kotiin muuttaminen houkuttaa monia nuoria. Vapaus mennä ja tulla oman mielen mukaan ja päättää omista asioista ovat usein ainakin osasyitä lapsuuden kodista muuttamiseen. Toisilla muuttaminen omilleen voi olla täysi-ikäistymisen tai opiskelupaikan sanelemaa.

Olipa syy omaan kotiin muuttamiseen mikä tahansa, tulee jokaisen huolehtia asumisen kustannuksista heti alusta alkaen. Vuokra, kotivakuutus, sähkösopimus, nettiliittymä, jne. maksavat kaikki ja elämiseenkin pitää vielä jäädä rahaa. Usealle nuorelle Kela ja sen palvelut tulevat viimeistään tässä elämänvaiheessa tutuiksi.

Kela hoitaa Suomessa asuvien perustusturvaa eri elämäntilanteissa. Suurin osa opiskelijoista saa rahoitusta opintojensa aikaiseen elämiseen ja asumiseen Kelan kautta. Kelassa on opiskelijoille tarjolla myös monenlaista muuta tukea opintoihin tai muuhun elämiseen liittyvissä haasteissa.
Pidä kämppäs –kiertueen luennoilla Kela esittelee opiskelijoille kohdennettuja tukia ja palveluita.

Pauliina Kelalta

Kelan linkkivinkit

Vuokralaisen oikeudet ja velvollisuudet

Vuokran ja laskujen maksamisen lisäksi itsenäinen asuminen vaatii myös muita taitoja. Erilaisista vuokralaisen oikeuksista ja velvollisuuksista on hyvä olla tietoinen. Perustietoa asumisesta löydät Tietoa nuorille -osiosta: Asuminen | Nuorten Oulu

OsNa ry on ollut mukana kiertueella alusta saakka. Asumisen tietojen ja taitojen opettaminen on yksi ydintehtävämme. Kiertueella pidämme luentoa vuokralaisen oikeuksista ja velvollisuuksista ja toimintapisteellä harjoitellaan kodin huoltotöitä. Tiedätkö sinä, mikä on hajulukko ja miten se huolletaan? Entä miten puhdistetaan viemäri? Nämä ovat taitoja, jotka jokaisen tulee omassa asunnossaan hallita.

Heli, Osnakodit

Nuoria Sivakan esittelypisteellä.

Itsenäisesti yksin

Tänä vuonna kiertueella pohdittiin myös yksinäisyyden teemaa. Vaikka itsenäinen elämä houkuttaa, voi se joskus tarkoittaa myös yksinäisyyttä. Jos on tottunut siihen, että ympärillä on koko ajan muita ihmisiä tai vaikkapa perheen lemmikkejä, voi yksinäisyys päästä yllättämään.

Onneksi kiertueella kohtaamillamme nuorilla oli paljon keinoja yksinäisyyden lievittämiseen. Kaverit, harrastukset ja musiikki nousivat usein esiin nuorten vastauksissa. Myös oma perhe ja lemmikit lievittävät nuorten yksinäisyyttä.

Sanapilvessä vastauksia kysymykseen Kuinka voit lievittää yksinäisyyden tunnetta?
Sanapilvessä vastauksia kysymykseen Kuinka voit lievittää yksinäisyyden tunnetta?

Yhdessä nuoria varten

Pidä kämppäs! -kiertue on aina tehty yhteistyössä ja se onkin tämän homman suola. Tutuiksi tulleet, luotettavat yhteistyökumppanit tekevät toimintamallista joustavan, nopeasti reagoivan ja uuden kehittämiseen myönteisesti suhtautuvan.

Yhteistyökumppanit ovat suola, mutta kyllä kiertueella kohdatut nuoret ovat se kuorrutus tämän kakun päällä. Kohtasimme taas todella ison joukon avoimia ja uteliaita nuoria. Nuoret ovat kiinnostuneita omasta elämästään, ottavat asioista selvää ja ovat valmiita tekemään töitä tulevaisuutensa eteen.

Pidä kämppäs! -kiertue oli jälleen mieluinen lisäys tämän syksyn työtehtäviin. Asumiseen liittyvän sisällön ja käytännön neuvojen jakaminen nuorille on tärkeä asia, jonka parissa työskenteleminen yhdessä samanhenkisten yhteistyökumppaneiden kanssa on itsellekin merkityksellistä.
Nuorison osallistuminen kiertueen ohjelmaan oli jälleen kiitettävän aktiivista ja asumiseen liittyen saatiin aikaiseksi mukavan monipuolista keskustelua. Myös kiertueen kehittämiseen liittyen syntyi hyviä, uusia ajatuksia ja ensi vuonna onkin mielenkiintoista nähdä, millaiseen kokonaisuuteen yhteisessä kehitystyössä on edetty.

Aleksi Sivakalta

Kiitos kaikille, ensi vuonna tavataan taas!

Pidä kämppäs! -kiertue on täällä taas!

Pidä kämppäs! -kiertue on pyörinyt toisen asteen oppilaitoksissa jo useamman kerran. Kiertueen nimi jo viittaa siihen, mistä on kysymys. Tarkoituksena on nostaa esille tärkeitä asumiseen liittyviä asioita ja ennaltaehkäistä asumiseen liittyviä ongelmia. Vuokra ja laskut on maksettava ajoissa, omat sotkut siivottava sekä vahingoista tehtävä ilmoitus. Kaikkeen tähän ja moneen muuhunkin asiaan on apua ja tukea saatavilla tarvittaessa.

Kela hoitaa Suomessa asuvien perustusturvaa eri elämäntilanteissa. Suurin osa opiskelijoista saa rahoitusta opintojensa aikaiseen elämiseen ja asumiseen Kelan kautta. Kelassa on opiskelijoille tarjolla myös monenlaista muuta tukea opintoihin tai muuhun elämiseen liittyvissä haasteissa.

Pidä kämppäs –kiertueen luennoilla Kela esittelee opiskelijoille kohdennettuja tukia ja palveluita. Tule kuulolle!

– Pauliina Kelalta

Kelan linkkivinkit:

Kiertue-elämää

Pidä kämppäs! -kiertue jalkautuu toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin. Kiertueella ovat mukana Byströmin Ohjaamo, Kela, Sivakka ja Osna. Joinakin vuosina mukaan on saatu myös muita vierailevia tähtiä. Kiertueella opiskelijat pääsevät kuulemaan asiaa asumisesta ja osallistumaan myös toiminnallisille esittelypisteille.

OsNan tavoitteena on viedä asumisen ja itsenäistymisen taitojen opetusta ja neuvontaa nuorille, jotka ovat juuri muuttaneet tai muuttamassa pois kotoaan. Asumisen onnistuminen tukee nuorten hyvinvointi kokonaisvaltaisesti ja nuoren hyvinvointi näkyy myös asumisessa. Haluamme, että kaikilla nuorilla olisi tiedossa, mistä saada apua, kun sitä tarvitsee.

– Heli Osnalta

Korona on kurittanut myös Pidä kämppäs! -kiertuetta. Viime syksy meni etäillessä, mutta nyt pääsemme iloksemme näkemään opiskelijoita ihan livenäkin! Mistä sitten tietää, tuleeko kiertue juuri omaan oppilaitokseen ja milloin? Kysäiseppä omalta opettajalta tai opolta.

Jos kiertue ei tänä syksynä tule juuri sinun oppilaitokseesi, löydät tietoa asumisesta laidasta laitaan tämä sivuston Tietoa nuorille -osiosta.

Pidä Kämppäs -kiertueella mukana olo on yksi työsyksyn kohokohdista. Jokaisen meistä täytyy asua jossakin ja asumiseen liittyvien asioiden läpikäyminen nuorten kanssa on aina yhtä antoisaa.

Oikean tiedon lisääminen jo ennen omaan kotiin muuttoa on erittäin tärkeää ja uskon vahvasti, että tällä tavalla saamme vähennettyä asumiseen liittyviä ongelmia tulevaisuudessa.

– Jenni Sivakalta

Linkkivinkkejä asumiseen:

Kiertueella nähdään!

– Tuula Byströmin Ohjaamosta