Kaakkurin nuorisotalo on kiinni 23.12.2022-1.1.2023 välisen ajan. Toivomme sinulle oikein mukavaa joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta 2023!

Kaakkurin nuorisotalo on kiinni 23.12.2022-1.1.2023 välisen ajan. Toivomme sinulle oikein mukavaa joulunaikaa ja hyvää uutta vuotta 2023!
Aamu alkoi 9.00 ja järjestelimme pisteemme valmiiksi. Sen jälkeen meillä ei ollut oikeastaan mitään tekemistä, kunnes kello lähenteli 11.00 ja kävimme syömässä. Ruoka oli hyvää ja ruokavalikoimaa oli sopivasti. Oppilaita alkoi tulla 11.00 aikaan.
Meidän pisteellämme sai ottaa karkin ja sen paperilla äänestää, kannattiko koronapassia vai ei. Porukkaa oli mukavasti, tekemistä riitti ja meillä oli ryhmämme kanssa puolen tunnin vuorot. Iltapäivällä oli paneelikeskusteluja kahteen kertaan ja nuoret kokoontuivat katsomoon sitä kuuntelemaan. Sen jälkeen hulina jatkui taas samaan tapaan. Jonkinlaista järjestyksen ylläpitäjää olisi joidenkin oppilaiden osalta tarvittu.
Myöhemmin iltapäivällä Oulunhalli tyhjeni ja siivosimme pistettämme, kunnes lähdimme 16.00 aikaan ja ohjaaja jäi vielä siivoamaan. Päivä olisi voinut alkaa aikaisemmin ja loppua aikaisemmin. Mielestäni päivä oli tosi kiva eikä tylsiä hetkiä ollut. Voisin ehdottomasti osallistua tapahtumaan uudelleen. Oulunhalli oli muutenkin rakennuksena hyvä, tilava ja toimiva.
Terveisin: KuN:in osallisuusryhmän jäsenet
Hei Nuori!
Oulun nuorisopalvelut järjestävät jälleen Metsokankaan Ukkometson koulun tiloissa iltanuokkareita! Tälle syksylle avoimia iltoja on luvassa kaksi kappaletta: perjantaina 5.11. sekä perjantaina 10.12. Molemmat iltanuokkarit on suunnattu nuorille (7. lk – 17 v.), ja iltojen aukioloaika on klo 17-22.
Ukkometson koulun alakerran tiloihin voit tulla osallistumaan nuoriso-ohjaajien ohjaamiin erilaisiin peleihin ja haasteisiin sekä viettämään aikaa. Illoissa on tarjolla myös pientä naposteltavaa.
Toivottavasti tapaamme jo tällä viikolla Ukkiksessa!
Terkuin Oulun nuoriso-ohjaajat
1.10.2021 järjestettiin Kaakkurin nuorisotalon syksyn ensimmäinen pidennetty perjantai. Kaakkurissa pidennettyjä perjantaita tullaan järjestämään noin kerran kuussa syksyn ja kevään aikana. Tällöin talo on auki 7lk – 17-vuotiaille nuorille klo. 16:30 – 22:00. Edellisestä pidennetystä Kaakkurissa olikin jo ehtinyt kulua yli 5 kuukautta.
Pidennetyn teemana oli heijastinpäivä, sillä vietettiinhän kyseistä päivää juuri tuolloin perjantaina. Teema näkyi talolla mm. tietovisana sekä tietovisan ja arvonnan palkintoina. Palkintoina oli teemaan liittyen mm. heijastimia sekä pyöränvaloja. Lisäksi nuorille tarjoiltiin iltapalaksi ohjaajien leipomaa pitsaa. Järjestettyjen ohjelmien lisäksi biljardi ja Singstar olivat kovassa käytössä lauluvuorojen vaihtuessa ilman taukoja aina koko illan ajan. Nuorisoa oli liikkeellä erittäin runsaslukuisesti, kävijämäärän nousten jopa 125:een.
Seuraavat pidennetyt järjestetään 12.11. ja 17.12
Oulun keskustassa, Oulu10n tiloissa järjestettiin 6.5.2021 Oulun vuosittainen kaupunkikokous, tällä kertaa niin, että yleisö osallistui Teamsin kautta. Kokouksessa kuudelle koululle jaettiin yhteensä 10 000 euroa määrärahaa. Tänä vuonna kokouksessa esitettiin 8 lausuntoehdotusta ja 15 määrärahaehdotusta. Lausuntoehdotuksista kolme äänestettiin jatkoon ja määrärahaehdotuksista kuusi hyväksyttiin ja heille myönnettiin oma siivu summasta. KuNille määrärahaa myönnettiin 600 euroa.
Kaupunkikokouspäivä alkoi klo 9.00. Itse kokous alkoi klo 12.00. ja koko tilaisuus päätettiin klo 14.00. KuN oli tullut tänä vuonna hakemaan määrärahaa Metsokankaan koululle vaihtopenkkien ostamiseen ja asentamiseen. Minun tehtävänä oli esitellä asia kokouksessa. Omasta näkökulmasta kokouspäivä oli aika jännittävä ja hektinen. Lopuksi jouduttiin ottamaan vielä uusi äänestys kolmen koulun välillä, jotka olivat jääneet tasoihin. Kokous meni muuten lähes ongelmitta.
Kokouksesta erityisesti jäi mieleen miten paljon esiintyminen lopulta jännitti, siitä huolimatta, miten aamulla se ei vielä tuntunut miltään. Harjoituskierroksella tuli yllättäen oikosulku, enkä meinannut saada enää sanaakaan suustani. Virallisessa kokouksessa kaikki meni onneksi ihan sulavasti ja sain sanottua kaiken oleellisen, ainakin tarpeeksi selvästi. Olo oli todella huojentunut ja helpottunut, kun lopulta määrärahat oli jaettu ja sai tietoonsa, että kokouksesta jäi käteen muutakin kuin siisti kokemus. Odotan mielenkiinnolla jo seuraavaa kokousta ja millaisia ideoita muut koulut ovat tuoneet seuraavalla kerralla sekä millaisia ideoita omalla koululla on seuraavana vuonna.