Suklainen luokkaretki

Oulunsalon jopoluokan vierailu suklaatehtaalle

Poikkeuksellinen vuosi

Tämä lukuvuosi kouluilla on monella tapaa ollut erilainen koronasta johtuen. Pandemia on vaikuttanut nuorten arkeen niin kotona kuin kouluissa. Etenkin jopoluokassa, jossa opiskelumenetelmät painottuvat toiminnallisiin ja työpainotteisiin työskentelymuotoihin, on korona vaikuttanut mm. leirikoulujen sekä TET-harjoittelujen toteutumisiin. Leirit, tetit ja muut kouluarjen ulkopuolella tapahtuvat oppimismahdollisuudet ovat tietenkin mukava ja tärkeä osa jopoluokkalaisen kouluvuotta.

Pitkäkankaan koulun jopo-opettaja Maria Kauppinen sekä Oulunsalon nuorisotalon jopo-ohjaaja Milla Heikkinen suunnittelivat luokan nuorille pienen luokkaretken, jonka salaisuutta varjeltiin muutama viikko ennen sen paljastamista. Luokkaretki suunniteltiin Chocosomnian suklaatehtaalle. Hauska päivä kruunattaisiin hampurilaisaterioilla.

Luokkaretki alkaa

Pitkäkankaan koulun jopo-opettaja Maria Kauppinen sekä Oulunsalon nuorisotalon jopo-ohjaaja Milla Heikkinen suunnittelivat luokan nuorille pienen luokkaretken, jonka salaisuutta varjeltiin muutama viikko ennen sen paljastamista. Luokkaretki suunniteltiin Chocosomnian suklaatehtaalle. Hauska päivä kruunattaisiin hampurilaisaterioilla.

Suklaatehtaalla

Suklaatehtaalla meidät otti vastaan suklaamestari Riikka Ojanen. Iloisella ja energisellä otteellaan Riikka toivotti meidät tervetulleiksi ja johdatti luokkaretkiseurueemme yläkerran tiloihin, jossa saimme päällemme essut ja myssyt. Huolellisen käsienpesun jälkeen pääsimmekin koristelemaan suklaata. Jokainen nuori sai oman suklaalevyn koristeltavakseen ja siinä olikin loistava hetki heittäytyä luovaksi ja toteuttaa vain omia makunystyröitään erimakuisten karkkikoristeiden joukosta. Sen hetken, kun suklaat jähmettyivät, pääsimme tutustumaan tehtaan laitteisiin ja toimintaan. Yläkerrassa katsoimme videon suklaan syntytarinan kaakaopavusta suklaalevyksi. Riikka kertoi meille myös Chocosomnian yritystarinan, mistä kaikki sai alkunsa. Vaikuttaakin siltä, että tässä suklaatehtaassa suklaa valmistuu huolella ja rakkaudella. Teimme pieniä ostoksia tehtaanmyymälässä ja kiitimme suklaatehtaan väkeä ja jatkoimme matkaamme takaisin kohti kaupunkia.

Halkaistu kaakaopuun hedelmä, jonka sisällä on ruskeita kaakaopapuja.

Retki jatkuu

Suut suklaisina matka suklaatehtaalta jatkui kohti keskustaa ja keskustan Rotuaaria. Kävimme hakemassa hampurilaisravintolasta lounaan ja menimme syömään herkut Maria-opettajan kotiin. Päivä oli mukava ja täynnä naurua ja hauskoja hetkiä. Retkestä varmasti iloitsi koko porukka ja pikkuhiljaa koulutyökin saadaan päätökseen ja voimme kaikki kääntää katseemme koittavaan kesälomaan. Kiitos hauskasta retkipäivästä ja oikein mukavaa ja rentouttavaa kesälomaa!

Chocosomnian tehtaanmyymälästä ostettuja suklaatikkareita ja suklaalevy.

Jopoluokkalaisten kaupunkisuunnistus

Tiistaina 25.5. meillä oli jokakeväinen kaupunkisuunnistuspäivä jopoluokkalaisten kanssa. Päivä alkoi bussimatkalla Kaakkurista kohti Oulun keskustaa. Ensimmäinen tehtävä oli saada mahat täyteen hyvää ruokaa. Niinpä jäimmekin Limingantullissa pois ja kävimme syömässä pitsaa buffetissa.

Ruokailun jälkeen suunnistimme kohti Byströmin Ohjaamoa. Johtuikohan liiasta pitsasta vai jostain muusta, mutta kävelymatka taittui suunniteltua hitaammin. Niina ja Virpi odottivat meitä kuitenkin kärsivällisesti Byströmillä ja ottivat meidät myöhästymisestä huolimatta iloisesti vastaan. Saimme kuulla heiltä Byströmin palveluista Kahoot-visailun muodossa.

Vierailun jälkeen nuoret lähtivät kolmessa ryhmässä etsimään kohteita, jotka heille annettiin. Nuoret kävivät etsimässä Kelan, TE-toimiston, Keskustan poliisiaseman, Oulu10:n, Toripolliisin, Kauppahallin ja Oulun pääkirjaston. Joissakin paikoissa he suorittivat jonkin tehtävän ja osassa he ottivat kuvan itsestään kohteessa. Kaikki nuoret onnistuivat tehtävässä ja päivä sujui kokonaisuudessaan oikein hyvin.

Nuorten kommentteja päivästä: Hauska, sai liikuntaa, syöminen ja keskustan tutkiminen oli mukavaa, vapaus, ei aikuisia. Syöntipaikka olisi saanut olla lähempänä.