Kaverikesä nuorille aikuisille

Haluaisitko osallistua kesän tapahtumiin, mutta tarvitsisit kaverin, jonka kanssa lähteä? Haluaisitko muutenkin tutustua uusiin ihmisiin ja oppia solmimaan uusia kaverisuhteita?  

Hyvän mielen talon Mielipaletti ja Diakonissalaitoksen Vamos ovat päättäneet tarttua tähän teemaan ja julistaa tulevan kesän Kaverikesäksi!

Kaverikesä ´22 tarjoaa nuorille aikuisille mahdollisuuksia löytää uusia tuttavuuksia ja kavereita, mukavaa tekemistä sekä harjoitella kaveri- ja vuorovaikutustaitoja turvallisessa seurassa.

Kaverikesä käynnistyy 3.6. klo 12-14 Byströmin olkkarissa pidettävällä ideointihetkellä. Mikä helpottaisi kavereiden löytämistä? Mitä olisi mukava tehdä porukalla kesän aikana? Mukaan voivat tulla kaikki kiinnostuneet nuoret aikuiset ideoimaan tulevaa kesää. Toimintaan pääsee myös kesän aikana mikäli aloitustapaamiseen ei pääse.

Kaverikesän kesäsuunnitelmat selviävät ideointitapaamisen jälkeen, mutta ainakin on suunnitteilla osallistua porukalla Kaikkien kesäfestareille 8.6. sekä Nuorten juhannusjuhlaan 23.6., jotka molemmat ovat Kuusisaaressa.

Syksyllä kaveritoimintaa jatketaan ryhmätoiminnan muodossa kaikkien kiinnostuneiden kanssa. Mielipaletti ja Vamos ovat jo aiempina vuosina tarjonneet nuorille aikuisille kaveri- ja vuorovaikutustaitoihin liittyvää ryhmätoimintaa ja toiminta on koettu tarpeelliseksi ja kiinnostavaksi.

Mukaan toimintaan voi ilmoittautua Ellalle p. 044 3346 141 (Mielipaletti) tai Jannelle p. 050 599 1952 (Vamos). Lisätietoa löytyy täältä: https://www.hyvanmielentalo.fi/toiminta/mielipaletti/ajankohtaista/kaverikesa.html

Tule vain paikalle! – keskusteluapua tarjolla Byströmin Ohjaamossa keskiviikkoisin.

Byströmin Ohjaamossa alkaa 9.3.2022 lähtien Vamoksen valmentajien WALK-IN oululaisille 16–29-vuotiaille nuorille ja nuorille aikuisille. Walk-in on keskiviikkoisin klo 12–14. Byströmin Ohjaamo löytyy tutusta osoitteesta Hallituskatu 5. Kattoremontin vuoksi tule sisään nurkkaovesta, joka on Hallituskadun ja Aleksanterinkadun kulmassa.

Mikä walk-in?

Voit tulla ilman ajanvarausta juttelemaan mistä tahansa mieltäsi painavasta aiheesta tai huolesta. Keskustelussa käytetään ratkaisukeskeisen lyhytterapian menetelmiä. Tarkoituksena on antaa tukea arkeesi ja jaksamiseesi. Tapaaminen on ilmainen ja luottamuksellinen sekä halutessasi anonyymi. Tapaamisen kesto on noin 45 minuuttia.

Mistä voi tulla juttelemaan?

Ahdistaako, stressaako tai oletko jäänyt yksin? Voit tulla juttelemaan elämäntilanteestasi riippumatta, oli huolesi pieni tai iso, nolo tai haastava. Etsitään yhdessä ratkaisuja tilanteeseesi. Akuutissa tai tiiviimmän tuen tarpeessa neuvomme palveluissa eteenpäin. Mukaan saa ottaa myös itselle tärkeän ihmisen.

Yhteistyössä!

Sinua vastassa ovat Vamoksen valmentajat Pirita ja Sari. Vamos on Oulussa toimiva nuorille suunnattu palvelu tarjoten yksilö- ja ryhmävalmennusta. Oululaiset toimijat ja tahot ovat käynnistämässä lyhytterapeuttista walk-in-toimintaa, jonka ensi askeleet käynnistyvät nyt Byströmin Ohjaamossa.

Lisätietoja toiminnasta antaa Sari Paihonen (050 470 7815, ) ja Pirita Satomaa (050 338 0101, ).

”Mitä ne musta ajattelee?” – B-hot ryhmä alkaa taas maaliskuussa Byströmillä

”Uudet tavat käsitellä ahdistusta.”  
”Monet keskusteltavat aiheet ovat avanneet uusia näkökulmia ja pistäneet miettimään omia ajatusmalleja.” 
” Uusiin ihmisiin tutustuminen turvallisessa ympäristössä ja nähdä, että ei se ole maailman loppu.” 
”Olen oppinut tunnistamaan omia tunnetilojani paremmin”  
”Vertaistuki ja pysähtyminen tärkeiden asioiden äärelle”  
Lainaukset ovat Byströmin Ohjaamon B-hot ryhmän palautteista kysymykseen: Mikä oli ryhmässä hyödyllistä tai mistä oli apua? 

Onko sinulta koskaan kysytty mikä sinulle on tärkeää?

Ryhmä alkaa tällä kysymyksellä. Tavoitteena on kirkastaa omia arvoja, jotka ohjaava meidän käyttäytymistämme ja toisaalta omalla käyttäytymisellä voimme osoittaa arvojamme. Siksi ei ole yhden tekevää tiedostaa mikä on itselle tärkeää. B-hot ryhmässä teemme harjoituksia, miten teoillamme voimme ottaa itsemme ja itsellemme tärkeät asiat huomioon. 

Mikä estää tekemässä pitkässä juoksussa itselle tärkeitä asioita?

Meneekö some siivouksen edelle, kun olisi hyödykkäintä siivota tai meneekö siivous koulutehtävän edelle, kun deadlineen on vielä muutama hetki aikaa? Tuttua varmasti meille jokaiselle. Toimeen tarttumiseen helpottamiseksi ryhmässä on mahdollisuus saada keinoja. Kun keinoja pohditaan yhdessä, niin on helpompaa löytää itselle sopivia tapoja, joita ei ole välttämättä tullut edes ajatelleeksi.  

Vertaisuus on upea mahdollisuus kaikille osallistujille kohti mielekästä arkea, juhlaa ja elämää yleensä.  

Omiin ajatuksiin ja tunteisiin hieman etäänpää tutustuessa voi olla helpompi tehdä itselleen edukkaita valintoja. Myös heikommat valinnat ja hairahdukset eivät pilaa elämää. Ne voivat pilata hetken, palan lähihistoriaa, mutta jo tänään meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä itselleen hyvin. Arvojen, tunteiden, itsemyötätunnon, ajatusten ja läsnäolon taitojen kehittyminen on tutkitusti avaimia kohti mielekästä elämää. Turvallisessa pienessä B-hot ryhmässä näitä on palkitseva pohtia.  

B-hot ryhmän pohja on Hyväksymis- ja omistautumisterapian (HOT) muutos valmennuksessa. Valmennus voi sopia, kun haasteena on esimerkiksi 

  • jännittäminen 
  • stressi 
  • uupumus 
  • heikko itsetunto 
  • ahdistuneisuus 
  • pelot 
  • unihäiriöt 
  • tai kaipaat elämääsi muutosta, pallo tai suunta on hukassa. 

B HOT -ryhmä kokoontuu perjantaisin 18.3.–29.4. klo 10–12 Byströmin Ohjaamossa. Ryhmä sopii alle 30-vuotiaille. Ryhmässä on enintään kahdeksan osallistujaa. Ilmoittaudu mukaan, annamme mielellämme myös lisätietoja! 

Anna Visuri 050 5211862 tai Simo Kivari 0400 327270, etsivä nuorisotyö 

Tietoa nuorille –osiossa asiaa yhdenvertaisuudesta

Byströmin Ohjaamo on mukana oikeusministeriön koordinoimassa, valtakunnallisessa Olen antirasisti -kampanjassa. Kampanjan tiimoilta Nuortenoulu.fi:n Tietoa nuorille –osiossa on nyt julkaistu tietosivu yhdenvertaisuudesta. Sivu löytyy pääotsikon Laki nuorelle alta, koska yhdenvertaisuus ei ole mielipide, vaan se perustuu lakiin. Pääset tutustumaan Yhdenvertaisuus -sivuun tästä.

Alla olevista linkeistä löydät aikaisemmat artikkelimme aiheesta.
Byströmin Ohjaamo mukana Olen antirasisti –kampanjassa | Nuorten Oulu
YK:n ihmisoikeuksien päivä 10.12. | Nuorten Oulu

Olen antirasisti -kampanja kannustaa aktiivisiin tekoihin

Meistä jokainen voi toimia antirasistisesti arjessaan ja jo pienellä teolla voi pelastaa rasismin kohteeksi joutuvan päivän.

Viisi vinkkiä antirasistiseen tekoon.
  1. Tunnista rasistinen tilanne.
    Rasistisia tilanteita ei ole aina helppo tunnistaa. Jotta voi toimia antirasistisesti, kannattaa aiheeseen perehtyä.
  2. Tue rasistisen häirinnän kohteeksi joutunutta.
    Jos rasistiseen tilanteeseen ei uskalla puuttua, tukeaan voi tarjota myös sen jälkeen. Rasismi kohteeksi joutuneelle voi kertoa, että se mitä tapahtui, oli mielestäsi väärin. Voit myös auttaa ilmoittamaan asiasta eteenpäin.
  3. Puutu rasistiseen tilanteeseen.
    Rasistiseen tilanteeseen voi puuttua esimerkiksi sanomalla, että kaverin kertoma rasistinen vitsi on rasistinen ja typerä. Jos kadulla tai vaikkapa linja-autossa huomaa rasistista huutelua, voi rasismin kohteeksi joutuvan viereen mennä ja osoittaa näin, että hän ei ole tilanteessa yksin.
  4. Ilmoita rasismista.
    Voit kertoa rasistisesta tilanteesta esimerkiksi vanhemmille, ystävälle, opettajalle tai nuorisotyöntekijälle.
    Ota yhteyttä yhdenvertaisuusvaltuutettuun. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)
    Työelämässä voit kääntyä esimiehesi, työsuojeluvaltuutetun, ammattiliittosi edustajan tai aluehallintoviraston puoleen. Aluehallintovirasto valvoo työsuojelua koskevien säännösten noudattamista. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)
    Jos olet joutunut rasistisen rikoksen uhriksi, tee rikosilmoitus poliisille. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)
  5. Toimi joka päivä rasismia vastaan.

Katso alta Olen antirasisti –kampanjan video. Voit katsoa videon Olen antirasisti 2022 myös Youtubessa tästä linkistä. (Youtube.Com) (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

Olen antirasisti 2022

Reittiopas tulevaisuuteen -Mahdollisuuksia koulun loputtua 2022

Hei nuori,  

Reittiopas tulevaisuuteen sisältää mahdollisuuksia koulun loputtua. Sinulla on nyt mahdollisuus miettiä omaa reittiäsi tästä eteenpäin. Kaikenlainen tekeminen ja aktiivisuus tuovat sinulle hyödyllisiä ja tärkeitä kokemuksia, joista on apua tulevaisuudensuunnitelmia pohtiessasi.  Oulussa on monenlaisia vaihtoehtoja!  

Tämän oppaan tietoalueista saat tietoa opiskelemaan hakeutumisesta ja eri vaihtoehdoista opiskella vaikkapa ammattikoulussa, avoimessa yliopistossa tai kansalaisopistossa, minne oletkin suuntaamassa. Oppaasta löytyy myös hyödyllisiä ideoita välivuoden viettoon: kuinka parantaa mahdollisuuksia korkeakouluopintoihin pääsemiseksi, vinkkejä maailmalle lähtöön sekä erilaisista työkokeilumahdollisuuksia. 

Ohjausta ja tukeakin on tarjolla! Tärkeää on, että saat tietoa ja voit pohtia tulevaisuuden suunnitelmia jonkun kanssa. Byströmin Ohjaamo on paikka, josta voit lähteä liikkeelle. Me olemme täällä Sinua varten. 

Oppaassa on oma osio laajennetusta oppivelvollisuudesta peruskoulun päättäneille nuorille.  

Reittiopas tulevaisuuteen – Mahdollisuuksia koulun loputtua 2022 by Oulun kaupunki – Issuu

Haku kevään 2022 Pelifarmille on käynnissä!

Oletko 17-29-vuotias? Oletko kiinnostunut pelialasta? Onko sinulla intohimoa pelien tekemiseen tai onko sinulla kokemusta esimerkiksi koodaamisesta tai graafisesta suunnittelusta?

Pelifarmi- toiminnassa pääset kehittämään pelintekemisen taitojasi itseohjautuvasti, sekä vertaistuellisesti muiden ryhmäläisten kanssa hyvin käytännönläheisesti. Ryhmästä kootaan 2-3 pelintekotiimiä, jossa sinun on mahdollista kehittää osaamistasi pelintekemisen eri osa- alueilla. Näin mahdollistetaan pelintekoprosessin eteenpäin vieminen suunnitteluvaiheesta mahdollisesti valmiiseen peliin asti.

Pelifarmi aloittaa Oulussa Bysiksen nuortenkahvilan pelitilassa, osoitteessa Hallituskatu 5.
Paikat täytetään heti sopivien hakijoiden löydyttyä.

Kevään 2022 Pelifarmin on tarkoitus alkaa viimeistään 22.02.2022. 

Pelifarmille mukaan voit hakea TÄSTÄ.

Aikaisempien Pelifarmien aikaansaannoksia.

Yhdessä tehden ja suunnitellen

Kirjaston ja etsivän nuorisotyön lukutaitoyhteistyö

Mitä kummaa tapahtuikaan Byströmin talolla lokakuussa 2021, kun kaksi kirjastonhoitajaa tupsahti etsivän nuorisotyön tiistaiseen ryhmään mukanaan kassillinen kirjaston kokoelmista poistettuja aikakauslehtiä? Ryhmän nuorten kanssa lehdistä syntyi leikkaamalla ja liimalla hienoja aarrekarttoja, joista näkyi tekijänsä kiinnostuksen kohteet. Mutta ensin nautittiin yhdessä herkullinen brunssi, sillä tyhjin vatsoin ei ideoita synny.

Pöydällä aikakausilehtiä, tussit ja liimaa.

Minun kirjastoni – yhdessä enemmän

Etsivän nuorisotyön ja Oulun kaupunginkirjaston syksyllä 2021 alkanut yhteistyö on Oulun ja Raahen kaupunginkirjastojen yhteisen Minun kirjastoni – yhdessä enemmän -hankkeen pilotti, jonka toivotaan jäävän jatkuvaksi lukutaitoa edistäväksi ja ylläpitäväksi yhteistyökuvioksi. Tavoitteena on myös tuoda kirjastoa nuorille aikuisille helpommin lähestyttäväksi.

Kirjastonhoitajat Heidi Petrov ja Pauliina Immonen vierailevat ryhmässä noin kerran kuussa tuoden tietoa kirjaston monipuolisista palveluista mukavan yhdessäolon ja lukutaitoa ja -intoa kehittävien tehtävien ohella. Käyntikerrat pyritään räätälöimään ryhmän tarpeiden ja mielenkiinnon mukaan. Niinpä ensimmäisen kirjastovierailun jälkeen osallistujilta kyseltiin Padlet-kyselyn avulla, mitä he haluaisivat tehdä seuraavalla kirjastokäynnillään. Suunnitelmissa on tavata ryhmän kanssa yhteensä viisi kertaa muun muassa pääkirjastolla ja sen digiverstaalla, Byströmillä, lähikirjastossa ja mahdollisesti myös ulkosalla.

Etsivät nuorisotyöntekijät Riikka Eerikinharju ja Anna Visuri, jotka nauttivat lukemisesta ja kirjastoista, yllättyivät miten monipuoliset ovat kirjaston palvelut ovat! Oletko jo tutustunut Pohjoisen eKirjastoon tai vaikka tilannut itselle Lukuoppaan vinkit? (Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.)

Byströmin Ohjaamo tiedottaa

Byströmin Ohjaamo on avoinna ma -pe klo 9:00–16:00. Jouluaaton aattona torstaina 23.12. ja uuden vuoden aattona perjantaina 31.12. suljemme poikkeuksellisesti klo 14:00. Jouluaattona pe 24.12. olemme kiinni.

Oulun kaupunki suosittelee kasvomaskin käyttöä kaikissa sisätiloissa toistaiseksi. Byströmin Ohjaamossa paikan päällä asioidessa sinun tulee käyttää kasvomaskia. Saat meiltä käyttöösi kertakäyttöisen kasvomaskin. Kasvomaskia tulee käyttää myös, vaikka olisit saanut koronarokotteen tai olisit sairastanut koronan. Tule asioimaan terveenä ja oireettomana.

Paikan päällä asioidessa sisäänkäyntimme on sisäpihan kautta. Lisäksi tavoitat meidät myös puhelimitse (p. 050 599 2293), sähköpostitse () sekä kotisivumme sähköisen yhteydenottopyyntölomakkeen kautta sekä Instagramissa ja Facebookissa.

Voit asioida ilman koronapassia Byströmin Ohjaamossa. Huomioitavaa ryhmätoiminnoissa on kuitenkin se, että esimerkiksi uimahallit, Ouluhalli ja kuntosalit edellyttävät koronapassin yli 16-vuotiailta. B-Sport-ryhmämme toimii Ouluhallilla, joten varauduthan ryhmään tullessasi näyttämään koronapassin ja kuvallisen henkilöllisyystodistuksen.

Oikein hyvää joulun odotusta ja tervetuloa asioimaan!

Byströmin Ohjaamo suljettu 6.12.2021

Byströmin Ohjaamon väki hiljenee itsenäisyyspäivän viettoon 6.12.2021.
Hyvää itsenäisyyspäivää!