Äänestä 70 000 euron käytöstä – Oulun osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa 16.5.

Oulun osallistuvan budjetoinnin äänestys alkaa ensi viikon maanantaina 16.5. Äänestystuloksen perusteella kaupunki toteuttaa eniten ääniä saaneet ideat 70 000 euron budjetilla. Omilla tunnuksilla äänestää voivat kaikki tänä vuonna 13 vuotta täyttävät tai sitä vanhemmat oululaiset. Tätä nuoremmat voivat vaikuttaa esim. äänestämällä yhdessä aikuisen kanssa.

Äänestyksessä olevat ehdotukset julkaistaan 16.5.

Äänestyksessä on mukana muun muassa liikuntaan ja ulkoilumahdollisuuksiin, kulttuuriin ja kaupunkiympäristöön liittyviä ehdotuksia. Mukana on useita nuorten jättämiä ja nuorten elämää koskevia ehdotuksia. Ehdolla on esimerkiksi Kulttuuriklubi sekä liikutettavan pumptrack-radan hankkiminen!

Kaikki äänestyksessä mukana olevat ehdotukset julkaistaan 16.5. Osallistu Oulu -sivustolla, missä myös äänestäminen tapahtuu. Tutustu ehdotuksiin ja äänestä!

Äänestää voi tunnistautumalla

Äänestäminen tapahtuu sähköisesti tunnistautumalla. Oulun kaupungin koulujen oppilaat voivat äänestää omilla eduouka-tunnuksillaan tai äänestää yhdessä aikuisen kanssa. Tarkemmat äänestysohjeet löytyvät Osallistu Oulu -sivustolta äänestyksen alkaessa.

Pääset tutustumaan ehdotuksiin ja äänestämään Osallistu Oulu-verkkosivustolla. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

Kenestä vuoden nuori oululainen?

Jätä oma ehdotuksesi vuoden nuoresta!

Vuoden nuori oululainen voi esimerkiksi olla toiset huomioon ottava kaveri, itsensä ylittänyt uskaltaja tai aktiivinen tyyppi.

Vuoden nuoreksi voi ehdottaa ketä tahansa, joka mielestäsi ansaitsee vuoden nuori oululainen tunnustuksen. Kerro meille oma ehdotuksesi ja perustelut sille. Ehdotuksen voit jättää alla olevan linkin kautta.

Vuoden nuoreksi voi ehdottaa henkilöä, joka

  • asuu tai opiskelee Oulussa
  • on 13–29-vuotias (syntynyt 92–08)

Ehdotukset tulee jättää viimeistään sunnuntaina 14.11.2021.

Raati käsittelee kaikki ehdotukset ja tekee valinnan vuoden nuoresta oululaisesta. Raati koostuu kolmesta nuorisotyön ammattilaisesta ja kahdesta nuorisojäsenestä.

Vuoden nuori oululainen julkistetaan nuorten itsenäisyyspäiväjuhlassa 4.12.2021.

Tästä linkistä pääset antamaan ehdotuksesi. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

Lisätietoja
Tarja Rönkkö

p. 044 703 8233

Ootko kuullut osbusta?

Osbu, eli osallistuva budjetointi, kannustaa ja lisää oululaisten vaikuttamis- ja osallistumismahdollisuuksia. Lyhyesti sanottuna pääset äänestämään kaupunkilaisten omista ideoista niitä, joiden haluat toteutuvan!

Äänestäminen on helppo ja hauska tapa vaikuttaa siihen, millainen paikka Oulu on asua. Rahaa on jaossa 50 000 euroa ja ideoita on yhteensä 21.

Äänestää voit muun muassa liikuntaan, ulkoiluun ja tapahtumiin liittyvistä ehdotuksista. Äänestyksessä on mm. katukoristeline Oulunsalon keskuskentälle, lisää pelejä kirjastoihin tai Taideverstas-tapahtuma Pohjankartanon koululla.

Äänestäminen on käynnissä sunnuntaihin 5.9. asti. Tarkemmat äänestysohjeet löydät osoitteesta osallistu.ouka.fi. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.) Jos olet alle 18 vuotta, voit käyttää eduouka-tunnuksia.

Jos sinulla on loistava idea tai ehdotus, jonka haluat toteutuvan, voit jättää ehdotuksesi jälleen ensi vuonna. Tarkemmat ajankohdat ja lisätiedot löydät osallistu.ouka.fi ja Mun Oulun somekanavia seuraamalla.

Lisätietoja äänestämisestä ja ideoiden jättämisestä antaa Anne Kippola sähköpostilla anne.kippola(at)ouka.fi tai puhelimitse numerossa 044 703 1253.