Nuoria istumassa Rotuaarin Lavalla.

Pulmakulma: Seksuaalisuus ja sukupuoli

Itsetyydytys

L

Haluaisin kokeilla itsetyydytystä mutta en saa kiihotusta. Mitä kannataisi tehdä?

    • Seksuaalineuvoja

      Hei,
      ja kiitos kysymyksestäsi. Kerrot haluavasi kokeille itsetyydytystä, mutta et saa kiihotusta. Kiihottumisen tunne syntyy aivoissa, vaikkakin sen vaikutus ja reaktiot tuntuvat kehossa. Kiihottuminen voi tulla esimerkiksi ajatusten ja mielikuvien seurauksena. Joskus voi kiihottua jostain ihmisestä, asiasta, tekstistä tai kuvasta. Murrosiässä seksuaalista kiihottumista tapahtuu usein ja toisinaan melko yllättävissä tilanteissa. Siihen on syynä hormonitoiminta, joka aiheuttaa erilaisia muutoksia kehossa ja mielessä. Omaa kiihottumista ja sen säätelyä voi opetella rauhassa, kuten itsetyydytystäkin.

      Masturbointi, itsetyydytys tai sooloseksi, millä nimellä sitä haluaakaan kutsua on siis itsensä hyväilyä niin, että sillä aikaansaadaan seksuaalista nautintoa ja mielihyvää. Itsetyydytykseen kannattaa varata paikka, jossa voi varmasti olla rauhassa ilman keskeytystä. Näin voin keskittyä seksuaaliseen nautintoon, ilman pelkoa keskeytyksestä.

      Yleisimmin itsetyydytyksessä liikutellaan esinahkaa peniksen päällä tai hyväillään klitorista. Myös muiden erogeenisten alueiden hyväily eri puolilla kehoa voi tuottaa nautintoa. Monilla esimerkiksi rinnat, reidet, niska, korvat tai peräaukon seutu ovat herkkiä ja herkästi kiihottumista tuottavia alueita. Ei ole yhtä oikeaa tapaa kiihottua ja itsetyydyttää, vaan jokainen löytää oman tapansa. Itsetyydytys kannattaa tehdä puhtain sormin, mutta on myös olemassa seksikaupoista saatavia apuvälineitä. Apuvälineitä käytettäessä on hyvä käyttää liukuvoidetta ja välineet tulee pestä käytön jälkeen.

      Seksuaalisella kiihottumisella on siis iso merkitys nautinnon ja mielihyvän näkökulmasta. Jos kiihottuminen ei onnistu tai siihen liittyy jotain pulmaa, voi asiasta keskustella esimerkiksi seksuaalineuvonnassa.

Osallistu keskusteluun

Cancel

Muita kysymyksiä