Kolme nuorta henkilöä juttelee puistossa.

Pulmakulma: Murrosikä

Ekat menkat?

peruna

Moi… !
Oon just täyttäny 12,ja mulla ei oo vielä alkanu kuukautiset, mutta mää haluaisin tietää, että onko ne kuukautiskivut oikeesti niin kamalia, mitä mulle on kerrottu..?
Kun joillan on niin kipeänä vatsa, niin että onko sitte kaikilla sillee…

    • Ohjaaja Tuula

      Hei Peruna! Kiitos kysymyksestäsi. Sama asia mietityttää varmasti monia tyttöjä, jotka vielä odottelevat kuukautistensa alkavan. Kuukautiskivuilla tarkoitetaan yleensä mahakipuja, joita kuukautisten aikana tulee. Yleensä mahakivut ovat kramppeja. Myös kaikenlaista vihlontaa ja jomotusta voi kuukautisiin liittyä. Joillakin kivut säteilevät alaselkään, lonkkiin tai reisiin. Muita kuukautisista johtuvia oireita voi olla päänsärky, pahoinvointi, ilmavaivat ja ripuli.

      Mietit, onko kuukautiskipuja kaikilla. Lähes kaikki, joilla on kuukautiset, eli noin 95%, kokee lieviä kuukautiskipuja jossain vaiheessa elämää. On siis aika harvinaista, että kivuilta välttyisi kokonaan. Toisaalta erittäin kovia kipuja kokee melko harva, noin 5-15%. Kuukautiskivut ovat tytölle aivan uudenlaista kipua, jollaista ei ole ennen kokenut. Kivut saattavat siis yllättää ja tuntua varsinkin aluksi ihan kamalilta, vaikka eivät kovin kovia olisikaan.

      Kuukautisiin voi siis liittyä kipuja tai sitten ei. Kivut voivat olla ihan lieviä, tosi kovia, tai jotain siltä väliltä. Kuukautiskipujen ilmaantuminen on yksilöllistä, joten vaikka kaverilla kipuja olisikin, ei niitä itselle välttämättä tule. On myös hyvin yksilöllistä, miten kivun kokee ja miten sitä sietää.

      Kuukautiskipuja ei tarvitse pelätä. Lievien kuukautiskipujen kanssa kyllä pärjää ja niihin myös tottuu. Kuukautiskipuja voi myös hoitaa. Usein esimerkiksi kevyt liikunta tai lämpötyyny tai lämmin vesipullo vatsan päällä helpottaa. Kuukautiskipuihin vai käyttää myös tavallisia tulehduskipulääkkeitä. Kovat kuukautiskivut, joiden takia täytyy jäädä pois koulusta tai harrastuksista, eivät ole tavallisia. Tällöin kannattaakin hakeutua lääkäriin.

      Älä siis ole huolissasi. Pärjäät kyllä, vaikka sinulle joskus tulisikin kuukautiskipuja. Omille vanhemmille tai vaikka vain äidille kannattaa kertoa, jos kipuja tulee. Hän voi auttaa miettimään sopivia keinoja kivun lievittämiseen. Voit halutessasi etsiä lisää tietoa kuukautiskivuista Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.) Mukavaa kevättä!

    • 12v

      Moi, oon siis 12, heinäkuussa 13v tyttö. Mun menkat ei oo viel alkanu, vaik mun äidil alko 11v ja mul on ollu jo noin 2v valkovuotoo. Millon ne sitte alkais? Murrosiän merkkejä paljon. Karvoja jokapaikassa, kasvupyrähdys on/on just ollu, hiki haisee jopa dödön läpi liikkatunneil, valkovuotoo 2 vuotta, finnei naamassa, oikeesti itken ja oon vihanen tosi helposti, rinnat aa tai a kuppi… jotain jäi varmaankin pois. Millon mun menkat alkaa? Ja paljonko kasvaa pituutta menkkojen alun jälkeen? Ja miten voin varautuu menkkoihin jos alkaa vaikka koulussa, leirillä tai harrastuksessa? Tosi kiva jos vastaatte

      • Tietopalveluohjaaja Jemina

        Hei 12v ja kiitos kysymyksistäsi. Kuulostaa siltä, että murrosikäsi on alkanut ja kehosi on valmistautumassa myös kuukautisten alkamiseen valkovuodon myötä. Perintötekijöillä voi olla vaikutusta siihen, minkä ikäisenä menkat alkavat, mutta se on myös samalla hyvin yksilöllistä. Kuukautiset alkavat keskimäärin 10-16 -vuotiaana, eli sinulla ei ole syytä huoleen. Menkkojen alettua pituuskasvu hidastuu ja suurin pyrähdys on ennen niiden alkua, mutta tämäkin on yksilöllistä.

        Menkkoihin voi varautua laittamalla kuukautissuojia käyttämiisi laukkuihin sekä koulureppuun jo valmiiksi. Tällöin sinulla on levollisempi olla, kun tiedät, että tarpeen tullen kuukautissuoja löytyy läheltä. Ja jos menkat alkavatkin paikassa, jossa sinulla ei ole suojaa mukana, ei hätää, silloin voit kysyä kuukautissuojaa joltain naispuoliselta henkilöltä, joko kaverilta tai aikuiselta. Ja vaikka kysyminen tuntuisi nololta, se ei oikeasti sitä ole. On myös hyvä, jos voit jutella kuukautisista ja muusta murrosikään liittyvästä kavereiden, äitisi tai terveydenhoitajan kanssa. Ja meiltä saa myös aina kysyä tai pohtia mieltä pohdituttavia asioita.
        Hyvää ja aurinkoista kevättä sinulle. 🙂

    • Pumpuli

      Mooi. Mun menkat alko tosiaan tossa viime vuoden jouluna, ja ne on sillee ollu epäsäännölliset et mul on ollu tässä välissä vaan 2 tai 3 menkat, mulla on yleensä ollu kipuja sillon ku mul on menkat.
      Mut nyt mulla ei oo menkkoja mut mulla on silti ollu jonkun viikon menkkakipuja, en usko et mulla välttämättä ois taas menkat kohta mut eihän sitä tiiä, mut onks tää niiku normaalia vai pitääkö huolestua?

      • Tietopalveluohjaaja Jemina

        Hei Pumpuli.
        Kuukautiset voivat olla ensimmäisinä parina vuotena hyvinkin epäsäännölliset, eli epäsäännöllisyydestä ei kannata huolestua. Kuukautiskivuilta tuntuvat tuntemukset ilman verenvuotoa eivät välttämättä ole kuukautiset, mutta samanlaista kipua voi tuntua samoissa paikoissa esimerkiksi kuukautiskierron puolen välin tietämillä, kun ovulaatio tapahtuu, eli munasolu irtoaa munasarjasta. Tai sitten kuukautiset voivatkin alkaa piakkoin epäsäännölisen kierron vuoksi. Mutta tosiaan epässäännölisyydestä ei tarvitse olla huolissaan, se on normaalia parit ekat vuodet.

        Kuitenkin kannattaa muistaa, että koulun terveydenhoitajalle kannattaa mennä matalalla kynnyksellä, jos yhtään mietityttää tai huolettaa. Ja vaikka kuukautisista puhuminen voi alkuun tuntua hankalalta, se myös usein helpottaa jos niistä juttelet jonkun elämäsi turvallisen aikuisen kanssa, esim. äidin, tädin tai juurikin terveydenhoitajan kanssa. Ja tottakai voit palata myös tänne jos jokin vielä mietityttää.

    • voisitteko auttaa😬

      Moi! Oon 13v tyttö syksyllä 14, 140cm, 36-37kg ja siis mulla ei oo menkkoja vaa valkovuotoo jo ollu ehkä noin 6kk-1v ja rintojakaan ei ole pelkät kuhmut, mitä teen?!😭😭😭

      • Ohjaaja Tuula

        Hei.
        Se, milloin kuukautiset alkavat, on aina yksilöllistä. Itseään ei siis kannata vertailla esimerkiksi kavereihin. Kuukautisten alkamiseen voi vaikuttaa perintötekijöiden lisäksi muutkin asiat, kuten paino ja harrastetun liikunnan määrä. Olet ihan normaalipainoinen, mutta jos harrastat paljon rasittavaa liikuntaa, se voi vaikuttaa kuukautistesi alkamiseen. Liikuntaa ei kuitenkaan kannata jättää siinä toivossa, että kuukautiset alkaisivat, sillä mitään takeita siitä ei ole. Voit lukea lisää siitä, mitkä kaikki asiat vaikuttavat kuukautisten alkamiseen Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

        Rintojen kasvaminen, kuten myös murrosikä ylipäätänsä etenevät kaikilla eri tahtiin. Joillekin rinnat kasvavat nopeaa, toisille hitaasti ja se on ihan tavallista. Koska sinulla on jo valkovuotoa, murrosikäsi on alkanut, eli sen suhteen ei kannata huolestua. Vanhemmiltasi perityt geenit vaikuttavat kaikkeen murrosiän kehitykseen, joten voisit vaikkapa kysyä äidiltäsi, miten hänen murrosikänsä muutokset tapahtuivat. Murrosiän etenemiseen ei itse voi juuri vaikuttaa, joten et voi oikeastaan tehdä mitään nopeuttaaksesi murrosikäsi etenemistä. Huolehdi hyvinvoinnistasi, liiku riittävästi, syö hyvin ja muista myös levätä. Tällä tavalla annat murrosiällesi parhaat edellytykset edetä sinulle sopivaan tahtiin. Alla olevat linkit vievät Väestöliiton Hyvä kysymys -palveluun.

        Miten omaan murrosikään voi vaikuttaa? (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)
        Kuinka elämäntavat vaikuttavat murrosiän kehitykseen? (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

        Voit toki olla yhteydessä myös kouluterveydenhoitajaan, jos jokin asia jää vaivaamaan sinua. Hän näkee esimerkiksi kasvukäyräsi ja osaa arvioida murrosikäsi etenemistä. Voit myös lukea lisää murrosiän tuomista muutoksista kehossa täältä Nuortenoulu.fi -sivuston Tietoa nuorille -osioista.

    • Moihh

      Moi. Mulla ois vähän kysyttävää rintojeni kehityksestä. Murrosikäni on edennyt muuten normaalisti. On karvoitusta, valkovuotoa, ihon rasvoitusta ja hikoilua yms., ja menkatkin ovat alkaneet pari kk sitten. Rintoihini tuli nuput 11vuotiaana. Sen jälkeen eivät pitkään aikaan kasvaneet, mutta ovat kasvaneet vähän nyt vuoden säteellä, mutta tuskin olen edes AAA kuppia vielä. En tykkää kropastani, koska ei ole rintoja, vaikka kaikiöla kavereilla kasvaneet nopeasti. Mun äidillä tai muutenkaan suvussa ole pienirintaisuutta vaan ihan perus kokoa on. Olen normaalipainoinen. Mietin että jääköhän nää tämmösiks vai kasvaisko ne vielä? Kehittyykö ne vaan todella hitaasti? Kun menkatkin jo tosiaan on niin.

      • Tietopalveluohjaaja Jemina

        Hei.

        Kuulostaa, että murrosikäsi on alkanut. Se voi kestää keskimäärin 3-6 vuotta ja rintojen kehitys tapahtuu keskimäärin 3-5 vuoden aikana, eli on todennäköistä, että rintasi kasvavat vielä. Ne eivät kuitenkaan koskaan jää tietynlaisiksi, vaan muokkaantuvat ja muuttuvat koko elämän ajan.

        Omaa kehoa voi olla aika ajoin hankala hyväksyä, murrosiässä etenkin, kun se muuttuu niin paljon. Osa muutoksista tapahtuu nopeasti ja osa hitaammin. Onkin tärkeää, että muistat, että olet tärkeä ja ihana juuri sellaisena kuin olet. Kehollasi voi olla aika rankkaa murrosiän pyörteissä ja sitä suuremmalla syyllä muistathan antaa itsellesi tarpeeksi lepoa, unta, hyvää ja ravintorikasta ruokaa ja sellaista liikettä/liikuntaa, josta tykkäät.

        Seuraavaksi kerron keinon, joka voi auttaa luopumaan vertailusta kavereidesi murrosiän etenemiseen. Kerrot, että et tykkää kropastasi, koska ei ole rintoja, mutta voisitko miettiä joko mielessäsi tai ihan paperille kirjoittamalla, mistä tykkäät kehossasi? Tämä voi tuntua alkuun hankalalta ja apukysymyksenä voisi olla, että ”mihin kaikkeen pystyn kehoni avulla?” Jalkasi vievät sinua päivittäin haluamiisi kohteisiin, silmäsi auttavat sinua näkemään ympäristösi kivoja juttuja ja kätesi mahdollistavat kesäisen jäätelön syönnin. Tiedän, että näiden miettiminen voi tuntua etäiseltä, mutta kannustan lämpimästi kokeilemaan. Kehosi on puolellasi (myös silloin, kun se turhauttaa) ja tietämättäsikään tekee koko ajan töitä sinun vuoksesi.

        Se voi myös helpottaa oloasi, että et ole yksin ajatustesi kanssa vaan todella moni nuori miettii samoja asioita. Väestöliton hyväkysymys.fi -sivustolta löytyy nuorten usein kysyttyjä kysymyksiä ja niihin vastauksia. Täältä löydät jutun murrosiän vaikutuksesta kokemukseen itsestä sekä miksi murrosiässä voi olla vaikeuksia tykätä omasta kehosta. (Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.)

        Murrosiästä ja siihen liittyvistä pohdinnoista voi olla hyvä jutella esim. perheenjäsenen, ystävän ja kouluterveydenhoitajan kanssa. Voit myös aina kirjoittaa tänne pulmakulmaan, mielellään autamme ja jos sinulla heräsi tästäkin vastauksesta kysymyksiä tai pohdintoja, niin kirjoitathan matalalla kynnyksellä uudelleen. Täällä nuortenoulu.fi -sivustolla toimii myös chat maanantaista perjantaihin klo 18-20, jossa on nuorisotyön ammattilaisia juttelemassa kanssasi. Chat jää kesätauolle juhannuksena. Muita avoimia chatteja löydät Netarin, digitaalisen nuorisotalon, sivustolta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.)

        Mukavaa kesää sinulle! 🙂

    • Mänskyli

      Moi!
      Oon siis marraskuussa 12 ja mulla on ollu jo vähän alle viikon mahakipuja ja päätäsärkeny. Ja mulla alkaa huomenna koulu ja pelkään että ne alkaa ens yönä , mutta oon lukenu että voi olla kuukautiset ilman vuotoa jos on sterssanu paljon lähi aikoina ja ite oon ollu stesssantunut. Joten auttakaa mua!

    • Kinuskipukki

      Hei! Oon tämmöne tyttö 12v ja mulla ei oo vielä alkanut menkat mulla on ollu iha hirveetä alavatsan,alaselän ja pääkipua nyt noin 4päivää mulla on ollu 3-4vuotta valkovuotoa ja se on välillä keltaista tulee myös ruskeeta vuotaaa vähän ja haluasin tietää onko nämä merkkejä menkkojen alkamisesta oon pitkään halunnut että ne alkaisivat.

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Kinuskipukki!

        Kuulostaisi siltä, että kertomasi asiat ovat juurikin merkkejä lähestyvistä kuukautisista. Kuukautiset alkavat murrosiässä ja usein niitä ennen tulee valkovuotoa ja rinnat alkavat kehittyä. Vaikka joitakin yleistyksiä voidaankin tehdä, jokainen kehittyy kuitenkin omaan tahtiin ja murrosiän eri vaiheet seuraavat toisiaan jokaisella omassa järjestyksessä.

        Voit lukea lisää kuukautisista alla olevista linkeistä. Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.

        Kerrot, että sinulla on ollut monta päivää kipuja selässä ja päässä. Vaikka kivut voivat liittyä kuukautisten alkamiseen, sitä ei voi sanoa varmasti. Kyse voi olla jostakin ihan muusta. Sinun kannattaakin jutella kivuista kotona ja tarvittaessa selvittää niiden syy kouluterveydenhoitajan kanssa. Kenenkään ei tarvitse kärsiä kovista kivuista monta päivää, johtuivat ne sitten kuukautisista tai jostakin muusta. Löydät varmasti helpotusta kipuihin yhdessä vanhempiesi tai terveydenhoitajan kanssa.

    • Kilpikonna

      Moi!
      olen tämmönen 11v ja haluaisin kysyä vähän. Eli siis mulla ei ole alkanut VIELÄ valkovuoto eli ei menkatkaan. Mua ri nolota kysyä mun vanhemmilta mutta nii. Eli mun rinnat on jo kasvanu t ja karvoja on jo jaoissa ja käsissä mutta ei intiimi alueissa tai kainaloissa, mietin välillä että jos ne alkaa niin miten sanon vanhemmileni. Näppylöitä on vähän ja äiti sanoi että murkkosikäni on jo alkanut. Mitä teen.

      • Tietopalveluohjaaja Sanna

        Hei

        Ajattelet tosi fiksusti, kun kysyt valmiiksi jo tällaisia asioita. Kerrot että sinua ei nolota kysyä vanhemmilta, mikä on tosi hyvä juttu!
        Vanhempien kanssa on ihan hyvä keskustella kuukautisten alkamisesta. Voitte vaikka sopia yhdessä, että ostatte valmiiksi kuukautissuojia, niin sinun on helppo ottaa niitä käyttöön sitten kun sen aika on.  Menkkoihin voi, ja kannattaa, varautua hankkimalla valmiiksi kuukautissuojia ja laittamalla niitä käyttämiisi laukkuihin tai koulureppuusi. Silloin sinulla on valmiina kuukautissuojia mukana, missä tahansa oletkin ja voit ottaa niittä käyttöön, jos menkat alkavat.

        Kerrot että olet jutellut äitisi kanssa siitä, että murrosikäsi on jo alkanut. Saat tästä lisää tietoa murrosikään liittyen Väestöliiton Hyvä kysymys-palvelusta. (Linkki aukeaa uuteen välilehteen.) Voit käydä katsomassa myös lisää tietoa murrosiän tuomista muutoksissa kehossa täältä Nuortenoulu.fi- sivuston Tietoa nuorille- osiosta. 
        Hienoa että juttelette äitisi kanssa!

        Kysyt että miten kertoa vanhemmille kuukautisten alkamisesta. Sen voisi ottaa puheeksi, vaikka sitä kautta, että pyytäisit ostamaan varalta kuukautissuojia. Voit kirjoittaa myös kirjeen, jos koet että se on luontevampaa sinulle. Voit käydä juttelemassa myös kouluterveydenhoitajan luona kuukautisista, niiden alkamisesta ja murrosiästä.

        Kannattaa lukea myös tässä viestiketjussa olevat muut vastaukset yläpuolelta. Niistä löytyy myös hyviä vinkkejä ja linkkejä, joista saat lisätietoa.

        Tsemppiä syksyyn!

    • Iha just 13v lol

      Mul tuli äske jotai paskan väristä alushousuihin, mut se ei ollu sitä ja oon kaukana kotoo mun siskon luona, mul on valkoset lakanat tääl, ja lähen vasta huomenna kaheltatoista kotii!! Mitä teen??

      • Nuoriso-ohjaaja Mira

        Hei iha just 13v lol,
        Kyseinen ruskea erite on todennäköisesti kuukautisvuotoa, veri vain on vanhempaa ja kohdun vanha limakalvo poistunut hitaasti. Jokaisen naisen kuukautisvuoto poistuu yksilöllistä vauhtia, mutta useimmiten tummanruskeaa vuotoa näkee enemmän joko kuukautisten alussa tai lopussa.

        Nyt kuitenkin varsinaiseen  kysymykseesi, kerro asiasta siskollesi  ja lakana kannattaa laittaa mahdollisemman pian pesuun, niin tahrakin lähtee paremmin pois. Kuukautiset kuitenkin ovat osa naisten elämää ja joskus voi tulla ohivuotoja.

    • 13vuotiass

      Öhm oon siis 13 ja kaikkii murrosiän juttuja on tullu ja näin mut ei menkkoja, mut tänään heti koulun jälkeen kävin koulun vessassa ja mun pikkareissa oli sellasta ihan kakan väristä vuotoo (ei ollu kakkaa). Sit pyyhkäsin sillee vessapaperil alapäätä ja siit tuli vähän punasta. Pyyhkäsin uudestaan ja tuli joku tippa mut ei melkee yhtää. Sit 10 min matka kotiin ja menin suoraan vessaan, ei kai ollu sitä vuotoo tullu lisää ja ku vessapaperil pyyhkäsin nii ei taaskaa mitään. Että alkoko kuukautiset ja eikö sitä vuotoo vaan ehtiny tulla lisää siinä 10 min matkalla vai mitätapahtuu?

    • 13vuotiass

      Eli siis vielä jatkoks toho edellisee että äsken ku kävin vessassa ja pyyhin nii sit tuli taas sellast punast mut ei ollu tullu pikkareihi asti

    • 13vuotiass

      Nii ja vielä noihi edellisii jatkoks että laitoin siteen ja siihen on tullu vähä sellast iha tummanruskeeta nii onko normaalii?

      • Ohjaaja Tuula

        Hei 13vuotiass!
        Kuulostaa siltä, että kuukautisesi ovat nyt alkaneet. Ensimmäiset kuukautiset ovat usein juuri kuvailemasi kaltaista vähäistä punaista tai ruskeaa vuotoa. Vuotosi on siis ihan tavallista ja normaalia.

        Sinun kannattaa nyt merkitä kuukautistesi alkamispäivä kalenteriin, jotta voit alkaa seurata kuukautiskiertoasi. Kuukautiskierto on se ajanjakso, jonka aikana kuukautiset tulevat kerran. Kuukautisten alkamispäivä on kierron ensimmäinen päivä. Seuraavien kuukautisten alkamispäivä on taas uuden kierron ensimmäinen ja vanhan kierron viimeinen päivä.

        Kuukautiskierron pituus on yksilöllinen, yleensä kuitenkin 23-35 päivää. Kannattaa muistaa, että varsinkin kuukautisten aluksi kierto voi olla hyvinkin epäsäännöllinen, joten ei kannata säikähtää, vaikka joutuisitkin odottelemaan seuraavia kuukautisiasi pitempäänkin. Sinun kannattaa tästä lähtien pitää aina kuukautissuojaa mukana laukussa tai taskussa, koska kuukautisesi voivat alkaa yllättäenkin. Itselle sopivan suojan löydät kokeilemalla eri vaihtoehtoja.

        Tässä muutamia linkkejä Väestöliiton Hyvä kysymys -palveluun, josta löydät lisätietoa kuukautisista. Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.
        Mitä on kuukautiset?
        Mikä on kuukautiskierto?
        Millaisia kuukautissuojia on?

    • nimimerkki

      moi, oon 15 vuotias tyttö. 159cm 39-40kg mulla on karvoitusta, valkovuotoa ollut varmaan 4vuotta, tissit on todella pienet eikä nännit oo kehittyny ollenkaan, kasvupyrähdys on tullut mutta menkat ei oo vieläkään alkanut. äidillä alkoi jo 13 vuotiaana. mulla on epäsäännöllinen syömishäiriö, todettiin noin puoli vuotta sitten ja olen jotsin pari vuotta kamppaillut muidenkin mielenterveysoireiden kanssa. mietin, että johtuuko se stressistä? koska jos johtuu niin ne ei varmaan ikinä ala

      • Ohjaaja Tuula

        Hei nimimerkki!

        Yleisin syy kuukautisten myöhäiseen alkamiseen on yksilöllinen kehitys. Toisilla kuukautiset vain alkavat myöhemmin, kuin toisilla. Olet perinyt puolet perintötekijöistäsi isältäsi, ja vaikka hänellä ei kuukautisia olekaan, vaikuttavat hänen geeninsä sinun kehitykseen ja sen nopeuteen. Karvoitus, valkovuoto ja kasvupyrähdys kertovat kuitenkin siitä, että murrosikäsi etenee. Yleensä 16 vuoden ikää pidetään rajana sille, jonka jälkeen on syytä hakeutua lääkäriin, jos kuukautiset eivät ole alkaneet.

        Pohdit, johtuuko se, että kuukautisesi eivät ole alkaneet stressistä. Ihminen on kehon ja mielen kokonaisuus, jossa melkeinpä kaikki vaikuttaa kaikkeen.  Joten on toki mahdollista, että kokemasi stressi viivästyttää kuukautistesi alkamista.

        Yksi syy siihen, että kuukautisesi eivät ole alkaneet voi olla syömishäiriösi. Väestöliiton Hyvä kysymys -sivustolla kerrotaan näin: Syömishäiriö voi vaikuttaa murrosiän kehitykseen, ja varsinkin silloin jos syömishäiriöoireiluun liittyy riittämätöntä syömistä ja laihtumista. Tällöin kasvava keho ei saa riittävästi energiaa ja ravinteita. Riittämätön rasvapitoisuus kehossa voi vaikuttaa siihen, ettei kuukautiset ala, niiden alkaminen voi viivästyä tai jo alkaneet kuukautiset voi loppua. Useimmiten kuukautiset saadaan alkamaan, kun ravitsemustila korjaantuu. Myös rinnat ovat suurelta osin rasvakudosta, joten jos kehossa ei sitä ole, eivät rinnatkaan pääse kehittymään.

        Koska kuukautistesi puuttumiselle voi olla eri syitä, kannattaa sinun keskustella asiasta sinua hoitavan lääkärin kanssa. Lääkärin tutkimuksissa voidaan poissulkea pitkäaikaissairauksia, kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, keliakia ja tulehduksellinen suolistosairaus tai harvinaiset sukupuolihormonien tuotantoon vaikuttavat tilat.

        Voit lukea asiasta lisää Väestöliiton sivuilta. Linkit aukeavat uusiin välilehtiin.
        Miksi kuukautiset eivät ala?
        Mikä voi viivästyttää tai hidastaa murrosiän kehitystä?
        Mitkä ovat rinnat?

    • Choi

      Moi täytin siis lokakuus 12 ja oon lähiaikoina kattonu kaikkee mihi liittyy menkat ja ootan et itel alkaa ja haluisin käyttää kuukuppii sit ku on alkanu ja oon testannu siteit ja tamponei ni tiiän mitä teen ja siis mul on ollu vähä pääsärkyy pari päivää sit sattunu alaselkää pikkase ja ollu valkovuotoo ehk 1 ja puol vuot ni pelkään nyt et ne alkaa koulus kesken tunnin ja sit näytän iha kävelevältä japanin lipulta ni ois iha kiva tietää suuripiirtei alkaaks mone vuode pääst vai iha pari viiko pääst 😀

    • Choi

      Ja viel toho edellisee ni on karvoitust aika vähän kainalois mut sit alhaal on aik paljo

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Moikka Choi!

        Murrosiän kehityksesi on kertomasi mukaan edennyt normaalisti. Kerrot, että sinulla on ollut valkovuotoa noin puolentoista vuoden ajan ja olet jo tutustunut kuukautissuojiin. Sinun kannattaa pitää koulurepussa sidettä varmuuden vuoksi mukana, jos menkat sattuvat alkamaan koulupäivän aikana. Menkat alkavat kyllä sitten, kun kehosi on siihen valmis. Sitä on mahdotonta ennustaa.
        Yleensä ensimmäiset menkat alkavat vähäisenä rusehtavana tai vaaleanpunaisena vuotona. Ehdit tarvittaessa käydä sitten välitunnilla vessassa laittamassa siteen. Kerrot, että sinulla on ollut alaselässä kipua ja päänsärkyä. Nämä oireet voivat joskus liittyä menkkojen alkamiseen, joten voit seurailla tilannetta rauhassa. Jos kivut jatkuvat, kerrothan niistä vanhemmillesi.

        Sinua kiinnostaa kuukautiskupin käyttö ja se onkin ekologinen vaihtoehto kuukautissuojaksi. Kuukautiskuppeja on eri kokoisia ja niitä voi ostaa esimerkiksi isommista marketeista ja apteekeista. Kuukautiskupin käyttöä voi alkuun harjoitella kotioloissa. Kuukautiskupin käytössä on tärkeää huolehtia myös kupin säännöllisestä puhdistamisesta. Kupin voi pestä miedolla pesuaineella ja kuukautisten välissä kuppi tulee desinfioida joko siihen sopivilla desinfiointipyyhkeillä tai keittämällä kuppia muutaman minuutin ajan.
        Voit lukea lisätietoja kuukautiskupeista esimerkiksi suomalaisen valmistajan Luneten sivuilta (lunette.com).

        Jos et ole vielä jutellut äitisi, tai jonkun toisen luotettavan aikuisen kanssa menkoista, suosittelen että otat ne rohkeasti puheeksi sopivalla hetkellä. Voit odotella menkkojen alkamista rauhallisin mielin. Kivaa joululomaa sinulle!

         

    • En keksi nimimerkkii

      Mul on ollu vatsa vaihtelevasti kipee noin 3 päivää ja valkovuotoo tosi vähän (Yleisisti valkovuotoo tulee aik paljon mul.). Siis kun mul ei oo viel alkanut menkat, niin voiko nää olla merkkei että ne alkais lähiaikoina?

      • En keksi nimimerkkii

        Yleisesti*

      • En keksi nimimerkkii

        Rinnat on ollu myös tosi arat ja mieliala vaihdellut tosi paljon lähipäivinä.

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Moikka En keksi nimimerkkii.
        Kerrot, että sinulla on ollut vatsakipua ja rintasi ovat arastaneet viime päivinä. Sinulla on ollut myös mielialan vaihteluja. Sinua mietityttää, voisivatko nämä oireet liittyä menkkojen alkamiseen. Se on hyvin mahdollista, mutta sitä on kuitenkin mahdoton sanoa etukäteen. Voit odotella vielä rauhassa menkkojen alkamista. Ne alkavat kyllä, kun kehosi on siihen valmis. Jos et ole vielä jutellut äitisi kanssa menkoista, nyt olisi hyvä aika ottaa ne puheeksi. Voisit kysyä myös, minkä ikäisenä äidilläsi alkoi menkat. Ne alkavat usein samassa iässä kuin äidillä on alkanut.

        Kerrot myös, että valkovuotosi on yleensä runsasta ja nyt sen määrä on vähentynyt. Valkovuodon tehtävänä on kosteuttaa ja puhdistaa emätintä. Valkovuodon määrä on yksilöllistä. Kun menkkasi alkavat, valkovuodon määrä ja koostumus vaihtelevat myös kuukautiskierron mukaan. Kuukautiskierrolla tarkoitetaan aikaa kuukautisvuodon alkupäivästä seuraavan kuukautisvuodon alkuun. Voit lukea lisätietoa kuukautiskierrosta Hyvä kysymys -sivustolta.

        Omassa kehossa tapahtuvia muutoksia on hyvä seurata. Murrosiässä kehossa tapahtuu monenlaista muutosta. Jos jokin asia aiheuttaa huolta, siitä kannattaa jutella vanhempien tai jonkun muun luotettavan aikuisen kanssa. Myös täällä Pulmakulmassa voit kysyä muistakin mieltäsi askarruttavista asioista.

        Jos vatsakipusi jatkuu, kivun syytä kannattaa käydä selvittämässä kouluterveydenhoitajan tai tarvittaessa lääkärin vastaanotolla.

    • tyttö

      siis onko mun menkat alkanu vai mitä ihmettä. kävin äsken vessassa ja kun pyyhin paperiin tuli ihan pieni tippa verta. pyyhin ehkä noin 10krt ja joka kerta tuli ihan pieni veri tippa. huuhtelin alapääni käsisuihkulla ja sen jälkeen mitään ei tullut enään. pikkuhousuissani ei ollut myöskään mitään.

      • Ohjaaja Tuula

        Hei tyttö!
        Kertomasi perusteella kuulostaa tosiaan siltä, että menkkasi ovat alkaneet. Ensimmäiset menkat voivat olla juuri kuvailemasi kaltaista vähäistä vuotoa.

        On hyvä muistaa, että kuukautiset voivat aluksi olla epäsäännölliset. Sinun kannattaa nyt kuitenkin merkitä eilinen päivä kalenteriin, esimerkiksi puhelimeen, ja alkaa seurata kuukautiskiertoasi. Älä kuitenkaan säikähdä, vaikka joutuisit odottelemaan seuraavia kuukautisiasi pitkäänkin.

        Sinun kannattaa kertoa jommallekummalle vanhemmistasi, että kuukautisesi ovat alkaneet ja tarvitset kuukautissuojia. Kuukautissuojia on monenlaisia ja löydät itsellesi sopivimman kokeilemalla. Kuukautissuojia kannattaa pitää aina mukana vaikkapa repussa tai takin taskussa.

        Täältä NuortenOulusta löydät tietoa ja hyödyllisiä linkkejä menkoista ja murrosiästä muutenkin.

    • moi

      Moi oon 14.v ja mul ei oo vielkää alkanu menkat. On ollu jo 3 vuotta valkovuotoo, karvoi joka paikas, isot ja arat rinnat, hiki haisee pahalle, finnei, mieliala vaihtelee koko ajan. Mun äitil ja siskol alko menkat 11.v. Nii koska mul alkaa???

      • Ohjaaja Tuula

        Hei nimimerkki moi!
        Kuulostaa siltä, että murrosikäsi on edennyt tavalliseen tapaan. Kertomasi muutokset kehossasi ja mielialassasi viestivät siitä, että käyt läpi murrosikää melko tavalliseen tapaan. Sinua mietityttää kuitenkin, milloin kuukautisesi alkavat.

        Siihen ei valitettavasti ole olemassa vastausta. Kuukautisesi voivat alkaa oikeastaan ihan milloin vain. Sinun kannattaa siis pitää kuukautissuojaa varalta mukana vaikkapa taskussa tai repussa. Kuukautisesi alkavat sitten, kun kehosi on valmis.

        Vaikka äidiltäsi saamasi perintötekijät vaikuttavat kuukautistesi alkamiseen, kannattaa muistaa, että niin vaikuttavat isältäsikin saamasi. Myös elintavoilla voi olla vaikutusta ja toisaalta myös ihan sattumalla.

        Yleinen ohje kuuluu, että lääkäriin kannattaa mennä, jos kuukautiset eivät ole alkaneet 16 ikävuoteen mennessä. Voit siis huoletta odotella vielä pari vuotta. Se voi toki tuntua vaikealta, jos asia painaa mieltä ja muut tuntuvat suhtautuvan asiaan olan kohautuksella ja kehotuksella vain odotella. Halutessasi voit käydä juttelemassa kuukautisista terveydenhoitajan kanssa. Jos et ole vielä käynyt 8. luokan terveystarkastuksessa, se on oiva paikka ottaa asia puheeksi.

        Tsemppiä ja mukavaa talven jatkoa sinulle!

        Voit lukea lisää murrosiästä ja kuukautisista täältä NuortenOulun Tietoa nuorille -osioista.
        Lisää tietoa löydät esimerkiksi Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta.

    • Choi :)

      Moi laitoin viime joulukuus viestii ja sain vastauksen ja en tiiä onks mun menkat alkanu😬 kosk tänää näin pikkareissa sellasta punasta joo mut koska siin oli aik paljo ruskeetaki (luultavasti kakkaa) niin en tiiä ja kun pyyhin vessapaperil ni tuli TOSI vaaleeta verta ehkäpä mut ihan pieninä tippoina joka kerralla kun pyyhin et onks vaa valkovuotoo johon on tullu vähän verta mukana vai ihan menkat??

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Moikka Choi 🙂 Kuulostaa kyllä siltä, että menkkasi ovat alkaneet. Ruskea tuhru on myös todennäköisesti kuukautisvuotoa, ja se on aivan normaalia. Usein ruskeaa tuhruvuotoa voi tulla menkkojen alkaessa ja loppuvaiheessa. Voit käyttää vaikka pikkuhousunsuojia, kun vuoto on niukkaa.

        Sinun kannattaa merkata vuotopäivät kalenteriin tai puhelimeen ladattavaan kuukautissovellukseen. Näin voit alkaa seurata omaa kuukautisvuotoasi. Ensimmäisen parin vuoden ajan menkat voivat tulla epäsäännöllisesti ja se on aivan normaalia. Jos jokin asia omissa menkoissa tai muuten omassa murrosiän kehityksessä mietityttää, siitä kannattaa puhua omien vanhempien tai esimerkiksi kouluterveydenhoitajan kanssa. Myös tänne Pulmakulmaan voit aina jättää uuden kysymyksen. Vastaamme mielellämme.

        Tässä vielä linkki Tubeäidin Menkkaextra -videoon (youtube.com).

    • Choi :)

      Joo kyl ne alko :)))

      • Emmätiiä

        Mul alko samana päivänä kai. 10.3 :))

        • Choi :)

          Nais en siis tiiä alkoks mun koska valkovuotoo tuli niin paljon samalla ja ei ollut ruskeeta verta joka selittäis sen et siin valkovuodon mukana on vain kuivunutta verta tullut mukaan

        • Emmatiiä

          Joo mul vähä sama

    • Emmätiiä

      Moi oon 13 ja heinäkuus 14. Mulla alko menkat vissiin pari päivää sitte ja tää nyt tuntuu vähä oudolt pitää koko ajan jotai sidettä ja silleen mut ku nää on nyt mun ekat menkat ikinä nii haluisin jotain vähän niinku vinkkejä ja et miten tää vaikuttaa mun koulun käyntiin ja et joudunko vaihtaa sidettä kesken koulun?.. Mulla on aika pitkiä koulupäiviä ja sit tuun ja meen bussilla kouluun ja kotiin..

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Moi Emmätiiä. Menkkojen alkaminen tuo paljon muutoksia elämään. Menkat ovat kuitenkin luonnollinen asia ja niihin tottuu kyllä. Ne alkavat kaikilla tytöillä jossain vaiheessa murrosikää. Alussa herääkin paljon kysymyksiä, esimerkiksi juuri kuukautissuojien käyttöön liittyen.

        Side on hyvä vaihtaa puhtaaseen ainakin muutaman tunnin välein. Jos vuoto on runsasta, kannattaa kokeilla mahdollisimman imukykyistä sidettä ja vaihtaa side aina tarvittaessa. Myös koulupäivien aikana kannattaa vaihtaa side välillä puhtaaseen. Esimerkiksi ruokatauolla ja ennen bussimatkaa, jos käyttämäsi siteen imukyky riittää, tai tarvittaessa useammin.

        Siteiden lisäksi kuukautissuojana voi käyttää tamponeja tai ekologisempia vaihtoehtoja, kuten kuukuppia , kestositeitä tai kuukautispikkareita. Eri kuukautissuojien käyttöä voi testata ensin kotioloissa, niin niiden käyttö tulee tutuksi. Tamponien käyttöä voi halutessaan harjoitella sitten, kun se tuntuu itsestä hyvältä ja tarpeelliselta.

        Menkat ei sinänsä vaikuta koulunkäyntiin. Omasta hygieniasta on hyvä menkkojen aikana huolehtia vähän tarkemmin, ja alapää kannattaa pestä vedellä aamuin illoin. Joskus menkkoihin voi liittyä kipuja, ja särkylääkettä voi käyttää tarvittaessa pakkausohjeen mukaisesti. Juttelethan särkylääkkeen käytöstä ensin vanhempiesi kanssa.

        Jos et ole vielä jutellut äitisi kanssa menkoista, nyt olisi hyvä aika ottaa ne puheeksi. Voisitte käydä vaikka yhdessä ostamassa erilaisia siteitä, sillä kokeilemalla löytää parhaiten itselle sopivat mallit. Menkoista kannattaa jutella avoimesti myös kavereiden kanssa.

        Jos sinulla tulee lisää kysyttävää, vastaamme mielellämme.

        Voit lukea lisätietoa erilaisista kuukautissuojista Hyvä kysymys -sivustolta. 

    • Ihminen...

      Mulla alko tänää menkat. Ajattelin kertoo äitille heti kun se tulee kotiin. Vähän jännittää kun huomenna koulu-uinnit ja mulla on vaan kax sidettä enkä osaa ees tamponii käyttää. Uinti on kuitenki ekalla tunnilla niin voisin tyylii mennä kouluun sitte ku meiän uinti loppuu :/

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Moikka Ihminen… Hyvä juttu, että kerrot äidillesi menkkojen alkamisesta. Äitisi voi neuvoa sinua menkkoihin liittyvissä asioissa. Menkat on sinulle niin uusi asia, että on ihan ymmärrettävää, ettet vielä osaa käyttää tamponia. Tamponin käyttöä voi harjoitella sitten kun se sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta. Koulullanne on varmasti sovittu käytännöistä, mistä syistä liikuntatunneilta voi olla pois ja onko silloin mahdollista tehdä jotain korvaavaa liikuntaa. Voit kysyä itse asiasta opettajalta tai pyytää äitiäsi selvittämään asian.

        Voit lukea lisätietoa erilaisista kuukautissuojista ja tutustua myös tamponin käyttöön Hyvä kysymys -sivustolla. 

    • Choi :)

      Ja nyt tiistaina kun kirjotan tätä niin oon huomannut et veren mukana on valkovuotoa mut veri vaaleanpuinaista? Ja valkovuotoa on nyt tuplasti enemmän kuin ennen ja siis verta tuli vain 3pv ajan joka on tosin ymmärrettävää jos ne nyt sit alko

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Choi 🙂

        Veri ja limakalvo, joka kuukautisten aikana vuotaa, voi olla monenlaista. Se voi olla ihan vaaleaa ja kirkasta, varsinkin silloin, kun siihen on sekoittunut valkovuotoa. Kuten varmaan sinun kohdallasi on ollut.

        Veri voi olla myös ruskeaa tai vuodossa voi olla ”klimppejä”, jotka ovat hyytynyttä verta tai limakalvo. Toisinaan tällaiset hyytymät voivat olla lähes mustia.

        Kaikki vaihtelu on ihan tavallista. Kuukautisvuodon kesto, määrä, koostumus ja väri voivat vaihdella päivästä toiseen tai olla erilaisia eri menkkojen aikana.

        Kiva, kun kommentoitte nimimerkin Emmätiiä kanssa toistenne kirjoituksia 🙂 Tällä palstalla onkin tarkoitus, että nuoret voivat jakaa kokemuksiaan meidän lisäksi myös toistensa kanssa. Aurinkoista kevättä teille molemmille!

        • Choi :)

          Okei kiitos 😇😁😊🙂

    • Emmätiiä

      Mietin viel et voiko menkkojen aikana käydä suihkussa?

      • Choi :)

        Kyllä voi! Itel just alko ekat ja oon kattonu aika pitkää kaikkii tähä aiheesee liittyvii videot ni jos mietityttää jokin asia ni kato vaikka youtubesta sil hakusanal et löytyykö video, koska yleensä se löytyy mut siis suihkuun voi mennä vaikka vuotaisikin verta samaan aikaan

        • Emmätiiä

          Okei! Kiitti!! 🙂

      • Choi :)

        Itekkin siis mietin tätä samaa kysymystä pari kuukautta sitten mut sit löysin vastauksen:)))

        • Emmätiiä

          :)))

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Emmätiiä! Aivan kuten Choi 🙂 sinulle tuossa vastasikin, niin kyllä menkkojen aikana voi käydä ihan tavallisesti suihkussa.

        Tiedonhaku ja videoiden katselu Youtubesta on hyvä ajatus, kunhan muistaa, että sinne voi kuka tahansa ladata oikeastaan mitä vaan. Kannattaa siis aina katsoa, kuka tai mikä tiedon on netissä julkaissut. Esimerkiksi Väestöliitto tuottaa luotettavaa tietoa. Tässä linkkivinkki Väestöliiton tuottamiin Youtube-videoihin menkoista.

    • Emmätiiä

      Mun ekat menkat loppu vihdoin! :)) Ne kestiki huimat 6 päivää. Kestääkö menkat joka kerta saman ajan?

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Emmätiiä! Lyhyesti ei.

        Menkkojen pituus voi vaihdella kerrasta toiseen tai menkkojen kesto voi muuttua iän myötä. Joskus käy niin, että menkat vakiintuvat joksikin aikaa, kunnes pikkuhiljaa vuotopäivät lisääntyvä tai vähenevät. Ja muuttuvat sitten taas. Menkkojen pituuteen saattaa vaikuttaa erialiset asiat, kuten paino, harrastetun liikunnan määrä, stressi, tai melkeinpä mikä vaan, mikä vaan muutos kehossa. Tämä on ihan tavallista, eikä siitä yleensä tarvitse huolestua.

    • Tyttöliini

      Alkoko mun menkat kun kuukausi sitten tuli ruskeeta valkovuotoo pari päivää eilen kuitenkin kun pyyhin tuli tippa verta pyyhin pari kertaa ja aina tuli vähän päivälläkin koulussa tuli mutta housuihin ei tullut mitään. Alkoiko siis mun menkat?

      • Choi :)

        Joo luultavasti itel oli sama

        • Choi :)

          Tai siis verihän kuivuessa on ruskeeta tai tummempaa niin jos on valkovuodon mukana tullu ruskeet ni kyl sun menkat alko ja mul oli siis toi tippa juttu et tuli tippoi mut ei pikkareihi nii kyl sul viimeistää siin vaihees alko koska kaikillaha on erilaiset menkat joillai tulee tosi paljo ekal kerral ja joillai sit just tulee iha tippoi vaa

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Hei Tyttöliini. Kuulostaa siltä, että menkkasi ovat alkamassa. Vuodon määrä saattaa lisääntyä seuraavalla kerralla, tai tulla vielä tosi vähäisenä. Voit seurailla rauhassa tilannetta ja tarvittaessa käyttää vaikka pikkuhousunsuojaa. Suoja kannattaa vaihtaa puhtaaseen muutaman tunnin välein. Jos vuotoa ei tule pikkareihin asti, niin suojaa ei tarvitse käyttää. Jos vuodon määrä lisääntyy, voit tarvita imukykyisemmän siteen. Siteitä on montaa eri kokoa ja mallia, ja kokeilemalla löydät sinulle sopivat siteet.
        Löydät lisätietoa erilaisista kuukautissuojista Hyvä kysymys-sivustolta.

        Voit lukea lisätietoa menkoista esimerkiksi täältä Pulmakulma-palstalta.
        Myös Hyvä kysymys -sivustolta löydät paljon lisätietoa menkoista.  

        Jos et ole vielä jutellut menkkojen alkamisesta vanhempiesi kanssa, nyt olisi hyvä aika ottaa asia puheeksi. Jos sinulla tulee lisää kysyttävää, vastaamme mielellämme.

    • Tyttöliini

      Choi:) alkoiko sul siis tolleen menkat ja jos alko niin kuinka kauan meni että ne tuli seuraavan kerran

      • Choi :)

        Mul ei oo viel tullu toisii menkkoi apin mukaan tulis 8 päivä (huhtikuuta) mut veikkaan et ei tuu ku menkatha on aina aluks aika epäsäännöllisii

      • Choi :)

        Ja joo mul alko sillei samalail ku sul

        • Choi :)

          Nyt ne menkat alko sit toisen kerran😁

      • Choi :)

        Emmätiiä ja tyttöliini nii ootteks kertonu omille vanhemmille ja jos ootte ni mil sanoil kerroitte kosk mun äiti on 50v ja en tiiä sanonks menkat vai kuukautiset et alko ja jne kosk emt must tuntuu et se ymmärtää paremmi jos sanon kuukautiset mut en tiiä mulle ois luontevampi sanoo menkat nii miten te kerroitte ja minkä ikäsii teijä äidit on? Tai jos teil ei oo äitii ni isät?

        • Choi :)

          Ja viel lisänä kerroitteks millases tilantees et oliks et huusitte vessast et jee mun menkat alko esim vai oliks se et olit sun vanhemmille tai toiselle sillee hei nyt ois semmone juttu et mun menkat alko… esim et niiku oliks enemmä et huusit vai oliks vaa et otit puheeks sen ja kerroit vai huomasko esim äiti pyykeistä et alko??

        • Choi :)

          Tai niiku joo kyl se varmaa tietää et kuukautisist voi käyttää termiä ”menkat” mut jotenki vaa tuntuu et ku mun äiti on varmaa sanonu sen äitille eli mun mummille et kuukautiset alko ni jotenki must tuntuu et se olettaa et sanon kuukautiset ja sit se miettii hetken mitä sanoin ja kaikkee ja haluisin et se ois mahollisimma ei outo tilanne sillee et tuijotetaa toisiimme joku 10s ja sit se on sillee aa kiva…

    • Choi :)

      Ja aika samalaist vuotoo oli

      • Choi :)

        Tänää mul on tullu aika paljo verta verrattuna edellisii menkkoihi et tuli ihan pari isoa läikkää ja paperii ku pyyhin ni tuli paljonn verta ja sit pari mustaa läikkää😁😁💖💖🩸🩸

    • Tietopalveluohjaaja Hanna

      Moikka Choi 🙂
      Mietit, että miten menkoista voisi kertoa äidille. Voit kertoa juuri sillä tavalla ja siinä tilanteessa, mikä sinusta tuntuu hyvältä. Mietit myös, voitko sanoa äidillesi menkat, vai pitäisikö sinun mieluummin käyttää sanaa kuukautiset. Molemmat ovat aivan hyviä vaihtoehtoja. Menkoista kannattaa kertoa vanhemmille ja muutenkin puhua avoimesti, sillä ne ovat aivan normaali ja luonnollinen asia. Menkkojen alkamiseen liittyy myös paljon uusia opeteltavia asioita, kuten kuukautissuojien käyttäminen ja hygieniasta huolehtiminen. Niistä asioista on hyvä jutella ja voit saada neuvoja erilaisiin tilanteisiin.

      Jos tuntuu, että haluat keventää keskustelua äitisi kanssa, niin voisit kysyä häneltä, minkä ikäisenä hänen kuukautisensa alkoivat. Voit kysyä myös, miten hän kertoi äidilleen tai vanhemmilleen asiasta. Äitisikin on joskus ollut samassa tilanteessa. Tsemppiä sinulle 🙂

    • Tyttöliini

      Choi:) mä en ite oo kertonu äitille vielä aion kertoa vasta kun tulee housuihin verta. Mutta aattelin kertoo viestillä silleen jotenkin:mulla alko kuukautiset. Tai jotain tollasta ja Choi mun äiti on myös 50v

      • Choi :)

        Okei oon siis ite miettiny et seuraavie menkkoje pitäs alkaa 28 päivä huhtikuuta mut saattaa olla ettei alakkas mut jos käy nii et alkaa nii sit laitan viestii mun äitille varmaa koulu jälkee et ”mul alko kuukautiset koulus” ehkä? Oon siis miettiny tätä hetken aikaa ja tiiän et se on vaa se ehkä seuraavat max 2 päivää mitkä on vähän ”outoja” päiviä et saatetaa puhuu niinä päivinä vähä enemmä tyttö asioista jne mut muute sit iha niiku ennenki

        • Choi :)

          Ja eihä nekää päivät oo mitenkää outoi se on vaa uutta itelle ainaki et puhuu tälläsist asioist ja se saattaa tuntuu vähän nololta istua siinä keittiön plydän ääressä tai sängyllä ja vaa keskustella

        • Choi :)

          Ja eihä nekää päivät oo mitenkää outoi se on vaa uutta itelle ainaki et puhuu tälläsist asioist ja se saattaa tuntuu vähän nololta istua siinä keittiön pöydän ääressä tai sängyllä ja vaa keskustella

    • Emmätiiä

      Moi taas. Mun toiset menkat ei oo alkanu vaik mun ekoista menkoista on menny jo yli kuukaus. ?

      • Tyttöliini

        Emmätiiä ne ei vältämättä aluks tuu säännöllisesti vaan voi jäädä välistä paritkin menkat. Mun omat pitäs alkaa tiistaina😊

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Hei Emmätiiä. Ensimmäisten parin vuoden aikana menkat voivat tulla epäsäännöllisesti, jopa useamman kuukauden välein. Sinun ei siis tarvitse olla huolissasi asiasta. Voit odotella rauhassa seuraavia menkkoja. Ne tulevat kyllä aikanaan. Suosittelen, että pidät sidettä laukussa mukana varmuuden vuoksi.

        • Tietopalveluohjaaja Hanna

          On myös hyvä muistaa, että seksielämää aloittaessa on tärkeää huolehtia ehkäisyn käytöstä. Kondomi on ainoa ehkäisyväline, joka suoja myös seksitaudeilta. Kondomin käyttöön on hyvä tutustua jo ennen seksielämän aloittamista. Kun on ollut yhdynnässä, yksi syy menkkojen viivästymiseen ja pois jäämiseen voi olla raskauden alkaminen.

          Voitte lukea lisätietoa raskauden alkamisesta Hyvä kysymys-sivustolta.

    • Tyttöliini

      Onko nää sitten viralliset menkat kun tuli veri viivoja alkkareihin? Laitoin siteen mutta siihen ei tullut mitään onko se normoalia?

    • Tietopalveluohjaaja Hanna

      Hei Tyttöliini. Sinulla on tullut verta alkkareihin, joten todennäköisesti se on kuukautisvuotoa. Jos siteeseen ei tule vuotoa, sinun ei tarvitse käyttää sidettä. Voit käyttää tarvittaessa pikkuhousunsuojia, jos vuotoa tulee vain vähän.

      Jokaisen murrosikä etenee yksilöllisesti. On aivan normaalia, että varsinkin alussa vuotoa tulee vain niukasti. Voit rauhassa seurailla tilannetta.

    • Choi :)

      Mun menkkojen pitäis alkaa huomen😁 Millo teil muil jotka lukee tän?

    • huolestunut menkoista :D

      Moi!

      Mulla alkoi menkat eilen. Eilen ne oli aika lailla ruskeet, ja suht niukat. Tänään kuitenki mun vuoto on ollu punasta ja aika runsasta. Onko se normaalia? Ja tuleekohan niistä niukemmat kierron edetessä, tai seuraavien menkkojen aikana? Mua nimittäin vähän ällöttää veri, ja se että sitä tulee paljon ei kuulosta kivalta. Ja pelkään myös, että ne tulee läpi. Mulla aamulla tuli läpi, ja nyt kun tulin kotiin ni oli vähän ilmeisesti pikkarin reunasta tullut, vaikka olikin siivellinen side ja 2 pikkarit päällekkäin.
      Toivottavasti saan vastauksia kysymyksiini, koska niitä tarvisin. 🙂

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Moikka huolestunut menkoista 😀
        On aivan normaalia, että vuoto on punaista ja sitä tulee reilusti. Jos vuoto on kovin runsasta, kannattaa käyttää mahdollisimman imukykyistä sidettä. Siteen voi myös vaihtaa usein, niin ohivuotoja tulee vähemmän. Kaupoissa myydään myös menkkapikkareita, eli pikkareita, jotka imevät kuukautisvuodon. Menkkoihin tottuu kyllä ajan kanssa. Menkkakokemuksista kannattaa jutella kavereiden, ja vanhempien kanssa rohkeasti. Tarvittaessa voit käydä juttelemassa myös terveydenhoitajan tai jonkun muun luotettavan aikuisen kanssa.

        Kuukautisvuodon määrä ja koostumus voivat vaihdella menkkojen aikana, ja usein vuoto vähenee, kun menkat ovat loppumassa. Ensimmäisten parin vuoden ajan menkat voivat tulla hyvinkin epäsäännöllisesti. Kun kuukautiskierto muuttuu säännölliseksi, sen pituus on keskimäärin 23-35 päivää.  Kuukautiskierrolla tarkoitetaan siis ensimmäisen vuotopäivän ja viimeisen vuodottoman päivän välistä aikaa ennen seuraavia menkkoja.
        Voit lukea kuukautiskierrosta tarkemmin Väestöliiton Hyvä kysymys -sivustolta.

        Jos sinulla herää lisää kysyttävää, vastaamme mielellämme. Kivaa kesän odotusta sinulle!

    • Choi :)

      Mist tietää millo vuoto on niukkaa, normaalii tai runsasta jos ei esim käytä kuukuppii jos näkyis ne milli määrät ku siis kuukautis apeisha on aina et merkitse millaista vuoto on nii

      • Choi :)

        Ja jos oiski kuukuppi nii mist tietää et jos tulee vaik 2 mil et onks se sit esim normaali vuoto määrä? Ja jos käyttää tamponeit tai siteit ni mist tietää niiku et jos vaihtaa tamponin vaik 4 kertaa päiväs et millast vuotoo se sit on? Ja sama siteis et jos vaihtaa just semi usein sitä ni onks se runsasta vai mitä? Oon miettiny tätä aika pitkää ja etin ytstä videoita aiheeseen liittyen mut ei oikeen selitetty niin ymmärrettävästi sitä niin

        • Ohjaaja Tuula

          Hei Choi 🙂

          Vastasinkin kysymykseesi samasta aiheesta tuolla toisessa ketjussa, mutta vastaan täälläkin, jotta varmasti löydät vastauksen.

          Kuukautisvuodon määrän ”normaali” on eri jokaiselle, jolla on kuukautiset. Yhden kuukautisvuodon aikana verta poistuu kehosta keskimäärin vajaa desilitra. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Toiselle niukka, voi toiselle olla normaali. Tärkeintä on, että löytää omalle keholle ja vuodolle sopivan suojan.

          Runsaista kuukautisista puhutaan silloin, kun mitkään suojat eivät tavanomaiseen tapaan käytettynä riitä. Runsaisiin kuukautisiin saattaa liittyä myös raudanpuutos anemiaa. Runsaista menkoista ei tarvitse kärsiä, vaan apu löytyy lääkäristä.

          Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta löydät lisää luotettavaa tietoa,  muun muassa Mitkä ovat runsaat kuukautiset? -artikkelin.

    • Choi :)

      Moikka, mä tänään kerroin mun äitille mun menkoista tosin sanoin et tänää tuli ekat ja sitten äiti sano mulle et se on huomannu et mul on tullu lähipäivinä paljon pikkareita joissa on siis veri tahra ja no mul alko eile siis toukokuun menkat ja mun äiti arveli et ois täs la-su alkanu ja no näinhä se oliki mutta nyt ne jotka ei oo viel uskaltanu ja jos on esim sellane persoona et on aika ujo ja ei yhtää sosiaaline sillee niiku minä ni mul oli tosi vaikeeta kertoo ees äitille kosk me ei olla puhuttu mistää tälläsest esim mul on sisko ni tänää vast äiti sano et mun siskol alko 14v ja mä oon siis 12v nii sano et ei ollu odottanu sitä jne no mut miten mä sit kerroin? No ekana mul oli se et heti ku mun menkat tulee ja oon koulus ni laitan välkällä tai kysyn opelta et voiko laittaa viestiä ja meijä ope on ihana ja kaikkee ni ei se ees kysy et miks nii siinä mä laitan viestii ”mul alko menkat” ja sit äiti oli tosi ihana ja sano et tuu vaihtaa kotii vaatteet ja ajatteli sitä oahinta tietysti (sil itel on varmaa ollu todi runsaat ni ehk sen takii) ja sit äiti sanoo et tuun käymää koululla tuomassa tarpeellisia tarvikkeita eli siis käytännössä siteen ja pikkarit mut mulle riitti vaa se side kosk ei ollu menny läpi tai mitää ku mä olin käyttäny vessapaperii ni se oli sit menny siihe ja sit ku oli tosiaa välkkä ni mä meen sisälle vessaa vaihan siteen ja tuun ulos ja sit meil oli vaa onneks enää yks tunti kouluu ni sen jälkee kotona mun äiti käy kaupas ostaa mulle siteitä ja nyt ei olla siit mitää oikeestaa puhuttu mut tottakai kaikilla on erilaiset äidit ja kaikilla ei välttämättä tää mee näin vaikka useimmiten kutakuinkin menee:) täst tuli ny aika pitkä ni toivottavasti jaksatte lukee tän kaike ja kertokaa toki jos muistatte et miten teillä meni tää operaatio? Ja miten vanhemmat/vanhempi suhtautui siihen

    • Tietopalveluohjaaja Hanna

      Hei Choi 🙂 Kiitos, kun jaoit kokemuksesi. Jokaisella tilanne menee varmasti omalla tavallaan. Menkkojen alkaminen tulee usein vähän yllätyksenä, myös äidille. Mutta se on aivan luonnollinen asia, sillä menkkojen  alkaminen kuuluu tyttökehon normaaliin murrosiän kehitykseen. Asiasta kannattaa siis rohkeasti puhua ja jakaa kokemuksia.

    • En tiiää

      En siis tiiä et onks mul alkanu menkat ku 2päivää sitte tuli semmost ruskeeta valkovuodon tapast mut vaa ruskeeta kahtiin eri alushousuihi ku vaihdoin välis ja äitil alko menkat vast 15v mut oon 12 ja siskol 16 v et niiku ja on ollu kaikkii alavatsan alueella kipui ja sillee ja muutenki oon 167cm et on pituutta ja rinnat kasvanu ja karvoitusta ja valkovuotoo tyylii noin 8kk et en tiiä alkoks menkat tai alkaako pian

      • Choi :)

        Mulki tuli eka ruskeeta vuotoo ja no täs tätä oon vuotanu jo mitä 4kk? Ei siis 4kk putkee mut nii ja oon itekki 12 ja siskol alko 14vnä ja en tiiä milli mun äitil alko

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Moikka En tiiää. Ruskea vuoto on yleensä merkki siitä, että menkat ovat alkamassa. Myös alavatsan kipuilua voi liittyä menkkojen alkamiseen. Voit siis seurailla tilannetta rauhassa. Alussa menkat voivat tulla epäsäännöllisesti, jopa useamman kuukauden välein. Sinun kannattaa pitää varmuuden vuoksi laukussa mukana sidettä.

        Murrosiän kehityksesi on kertomasi perusteella edennyt normaalisti. Menkat alkavat tytöillä yleensä silloin, kun keho on siihen valmis. Eli ne voivat alkaa myös nuorempana kuin äidillä ja siskolla on alkanut.

        Voit lukea lisää tietoa menkoista Hyvä kysymys -sivustolta. 

        Voit myös katsoa Tubeäidin menkkaextra -videon Youtubessa. 

        Vastaamme mielellämme myös lisäkysymyksiin.

        Kivaa kesää sinulle!

    • Muumipeikko

      Mulla alkoi eilen menkat, ja tuli tosi vähän sitä vuotoa. Ja ei tullut yöllä melkeimpä yhtään? Onko normaalia.

    • Enkeksimitään

      Oon siis 11 ja mulla alkoi menkat eilen. Mutta ihmettelen vaan että onko normaalia kun sitä verta ei tullut yöllä eikä tänäänkään ole vielä tullut? Laitoin pikkuhousun suojan varuilta mutta en tiedä menikö se oikein. Toivottavasti meni, laitoin sen niin että se tahmea puoli kiinni pikkuhousuihin ja sitten painoin sen siihen kiinni ja sitten taitoon ne kaksi liparetta pikkuhousujen ympärille.

      • Choi :)

        On normaalia, koska menkat on aluks epä säännölliset ja saattaa kestää kauan että ne palautuu ”normaaleiksi” eli siis että tulee noin kuukauden välein ja et joka päivä tulee edes verta kun on menkat ja laitoit oikein pikkuhousun suojan eli siis samalla tavalla ku laittaisit siteen :))

        • Choi :)

          Ja siis menkkojen säännölliseksi menemisessä voi mennä ihan 2 vuottakin mut itellä jotenki tuntuu et ne on jo todi säännölliset ollu alust asti et joillaki siin menee iha vaa joku pari kuukautta ni ei tarvi murehtii et miks sul ei oo viel menkkoi esim kuukauden päästä seuraavan kerra kosk se on normaalii ja sä et välttämät tuu näkee sun menkkoi ees esim 2 kuukauden päästäkään

        • Choi :)

          Tällee alku vaihees ei tarvi murehtii oikeestaa yhtää et jos sun menkat ei oo ajallaa mut jos joskus aikuisena jos sun menkat on jotai yli kuukauden myöhäs ni ehk miettisin siin vaihees et mitä on tullu tehtyy jos on ja on siis monii muitakin syitä ku se et oot raskaana et sun menkat ois myöhäs esim se et jos oot tosi laiha eli et syö nii paljoo mitä pitäs ni sun menkat loppuu tavallaa kunnes oot ”normaali” ja sama jos oot tosi ylipainonen sun ikäseks ja stressi voi kans vaikuttaa et jos stressaat tosi paljo nii sit menkat voi kans vähä olla myöhäs mut youtubest löytyy aik paljo tähä aiheesee liittyvii videoit ni sielt vaa kattelee:)

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Muumipeikko/Enkeksimitään!
        Kuten Choi 🙂 sinulle on vastannutkin, on ihan tavallista, että ensimmäisten kuukautisten aikana tulee vain vähän kuukautisvuotoa. Kuukautisvuodon määrä voi vaihdella vielä aikuisenakin kuukautisten välillä. Kuukautisilla voi tosiaan mennä vuosiakin ennen kuin ne asettuvat omaan rytmiinsä ja joillakin kuukautiset pysyvät epäsäännöllisinä koko elämän.

        Sinun kannattaa merkitä nyt ensimmäiset kuukautisesi kalenteriin. Voit käyttää vaikkapa puhelimen kalenteria tai jotakin saatavilla olevista kuukautissovelluksista. Kalenterista tai sovelluksesta on helppo seurata omaa kuukautiskiertoa. Voit lukea lisää kuukautiskierrosta Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelusta:
        Mikä on kuukautiskierto?
        Miksi kuukautiskiertoa kannattaa seurata?

        Kuulostaa siltä, että olet laittanut pikkuhousunsuojan ihan oikein. Oikeastaan mitään väärää tapaa ei olekaan. Suoja kannattaa laittaa siten, että se tuntuu itsestä hyvältä ja suojaa vaatteita kuukautisvuodolta. Voit huoletta pitää pikkuhousunsuojaa kaiken varalta parin päivän ajan, mutta jatkuvasti niitä ei kannata käyttää. Pikkuhousunsuojat ja siteet eivät anna ihon hengittää, ne hautovat ihoa ja saattavat hangata limakalvoja. Muista myös vaihtaa suojaa säännöllisesti, vaikka mitään vuotoa ei tulisikaan! Voit lukea lisää erilaisista kuukautissuojista Hyvä kysymys -palvelusta. Samaiselta sivustolta löydät paljon tietoa kuukautisista hakusanalla ”kuukautiset ”.

        Jos et ole vielä kotona kertonut kuukautistesi alkaneen, sinun kannattaa ottaa asia puheeksi. Vanhempasi voivat ostaa sinulle kuukautissuojia tai antaa rahaa niiden hankkimiseen. Jos sinulla herää muita kysymyksiä, vastaamme mielellämme. Mukavaa kesää!

    • Emmätiiä

      Onks kellää mitään vinkkiä ku mun menkkojen pitäis alkaa just se päivä ku mun serkulla on rippijuhlat? enkä oo ihan varma kuinka kauan ne juhlat kestää.. ja mun kaveriki tulee viel yökylään

      • Ohjaaja Tuula

        Hei! Kerrot, että menkkojesi pitäisi alkaa juuri samana päivänä, kuin serkkusi rippijuhlia vietetään. Useiden seurakuntien verkkosivuilla kerrotaan, että rippijuhlien virallinen osuus, eli konfirmaatio kestää yleensä noin 1-1,5 tuntia. Voit aivan hyvin varautua kuukautistesi alkamiseen laittamalla pikkuhousunsuojan tai kuukautissiteen ennen juhlan alkua. Voit myös halutessasi jäädä istumaan penkkirivin päähän, josta voit tarvittaessa välillä poistua käymään vessassa.

        Kerrot myös, että kaverisi on tulossa yökylään tuona samana päivänä. Kuukautisia ei tarvitse piilotella, mutta on toki jokaisen oma asia, kuinka avoimesti haluaa kuukautisistaan kertoa. Voisitko vaikka vain todeta kaverillesi, että ”mulla on muuten menkat”? Jos hänenkin kuukautisensa ovat jo alkaneet, hän ymmärtää kyllä. Jos hänellä taas ei ole kuukautisia, voi toteamuksesi toimia hyvänä keskustelun avauksena. Hänellä saattaa olla mielessään kysymyksiä, joihin sinä osaat kokemuksellasi vastata.

        Mukavia rippijuhlia ja yökyläilyä, sekä tietenkin lämmintä kesää!

        • Emmätiiä

          Kiitti samoin!

    • Love kani

      Moi! Millonkohan mun menkat alkaa? Mulla on ollut valkovuotoa jo aika tosi kauan ja muita murrosiän merkkejä nii mietin että millon mun menkat alkaa?

      • Choi :)

        Omasta puolestani ku tos maaliskuus alko ekat nii kaikil o erilaine keho mut itelki oli tullu valkovuotoo siin semmone 2v vähäse päälle ja oli karvotust iha semipaljo kainalois ja no kylhä ny oli aika paljo sitte ⬇️ tissitki oli vähäse kasvanu mut eihä nää ny ees nii isot ole lantio ehti leventyä enne menkkoja kyllä ja sen muute huomasin valkovuodost et siin pari päivää ennen tuli aika paljon valkovuotoo verrattuna edellisiin määriin. En mä ny mikää ammattilaine oo ku vasta menkatki alkanu mul mut tää ny oli vaa oma kokemukseni

        • Choi :)

          Oon ite siis 12v

    • Love kani

      Mulla on ollu nyt pari päivää alavatsa kipee ja oksettanu ( onneks en oksentanu) joten voisko nää olla merkkejä menkkojen alkamisesta

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Love Kani!

        Kysyt, milloin menkkasi voisivat alkaa. Kerrot, että sinulla on valkovuoto ja muitakin murrosiän merkkejä. Kerrot myös, että sinulla on ollut alavatsakipuja ja oksettava olo.

        Kuten tiesitkin, valkovuoto on merkki siitä, että keho valmistautuu kuukautisten alkamiseen. Valkovuotoa voi tosiaan tulla useamman vuoden ennen kuin kuukautiset alkavat. Kuten nimimerkki Choi 🙂 kirjoittikin, jokainen kehittyy yksilöllisesti omaan tahtiinsa. Kuukautisten alkamista on mahdotonta ennustaa tarkasti, vaikka kaikki merkit olisivatkin ilmassa. Kuukautisesi voivat alkaa huomenna tai vuoden päästä.

        Alavatsakivut ja oksettava olo voivat olla merkkejä kuukautisten alkamisesta. Oksettava olo ja oksentaminenkin, sekä ripuli ovat tavallisia, kuukautisia edeltäviä oireita, vaikka eivät niitä yleisimpiä. Toisaalta alavatsakivut ja oksettava olo voivat johtua myös jostakin ihan muusta, kuten mahataudista.

    • Choi :)

      Ite en oo kuullu et oksettamine ois merkki siit et alkais mut alavatsa mulki oli kipee enne ja jälkee mut yleensä jos valkovuotoo on tullu sen 2 vuot nii sit monil mun ystävil tutuil ni on alkanu et jos sul on ollu jo pitkää valkovuotoo ni kyl täs vuode sisäl alkaa varsinki jos on muitki merkkei et alkais esim karvotus kaikki tommone tyttöjen murrosikää liittyvä

    • Emmätiiä

      Moii. Mun menkat on alkanu joku 3-4 kk sitte ja ne on nyt ollu myöhäs 4päivää nii onks tää iha normaalii ja millon ne sitte alkaa taas ja että pitääks mun nyt pitää jotain sidettä varmuudeks vai eikö tarvii? 🙂

      • Tietopalveluohjaaja Hanna

        Moikka Emmätiiä. Varsinkin ensimmäisten parin vuoden aikana menkat voivat tulla epäsäännöllisesti, jopa useamman kuukauden välein. Useimmilla tytöillä ja naisilla kuukautiskierron pituus voi vaihdella muutamien päivien, jopa viikon puitteissa.

        Sinun ei tarvitse käyttää sidettä vain varmuuden vuoksi. Siteitä ei kannata käyttää turhaan, sillä ne voivat hauduttaa alapään ihoa ja limakalvoja.  Voit pitää kuitenkin sidettä mukana vaikka taskussa tai repussa, jos menkat sattuvat alkamaan. Odottele siis huoletta seuraavia menkkoja, ne alkavat kyllä aikanaan.
        Kivaa kesän jatkoa!

    • pelkkäjä

      mun menkat on tullu kaks kertaa läpi ja toivon koko ajan et ne ois jo loppu.

    • Tietopalveluohjaaja Hanna

      Moikka pelkkäjä. Onpa harmi, että sulla on sattunut jo kaksi kertaa läpivuotoja. Valitettavasti varsinkin alussa vuotomäärää on vaikea ennustaa. Ensimmäisten parin vuoden jälkeen menkat yleensä säännöllistyvät ja tiedät jo, minkä verran vuotoa tulee menkkojen eri vaiheissa. Voit rohkeasti jutella menkoista vanhempiesi, kavereidesi ja vaikka kouluterveydenhoitajan kanssa. Se voisi helpottaa oloasi menkkojen suhteen. Läpivuotoja voi sattua kaikille, niistäkin selviää kyllä.

      Hyvä tapa varmistaa, että läpivuotoja ei tule, on käydä tiheämmin vessassa tarkastamassa tilanne ja vaihtaa kuukautissuoja useammin. Voit ottaa käyttöön myös imukykyisempiä kuukautissuojia. Jos käytät jotain tiettyä sidemerkkiä, voit halutessasi kokeilla, sopisiko joku toinen sidemalli sinulle vielä paremmin. Myös menkkapikkareista on jo paljon hyviä käyttäjäkokemuksia. Kun sinusta tuntuu hyvältä, voit kokeilla myös tamponien tai kuukupin käyttöä. <a href=”https://www.hyvakysymys.fi/artikkeli/millaisia-kuukautissuojia-on/&#8221; target=”_blank” rel=”noopener”>Löydät lisätietoa erilaisista kuukautissuojista Hyvä kysymys -sivustolta.</a>

      Mukavaa loppukesää sinulle!

    • Anni

      Hei, olen lievästi kehitysvammainen ja minulla on kuukautiset on alkanut. Joudun käyttämään siteitä päivällä mutta virtsankarkailuun vaippoja. Onko siitä haittaa jos käyttää vaippoja ja on kuukautiset samaan aikaan?

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Anni!
        Jos käytät vaippaa virtsankarkailuun jatkuvasti, ei sinulla ole syytä käyttää sidettä kuukautisten aikana. Vaippa riittää oikein hyvin, eikä vaipan käyttämisestä ole siis haittaa kuukautisten aikana.

        Jos käytät vaippaa vain öisin, voit ihan hyvin käyttää terveyssidettä päivällä ja vaippaa yöllä. Terveyssiteet ovat oikeastaan pieniä kuukautisvaippoja.

        Muistahan kiinnittää erityistä huomiota puhtauteen kuukautisten aikana ja vaihtaa vaippaa tai sidettä tarpeeksi usein. Bakteerit lisääntyvät kuukautisveressä helpommin ja nopeammin kuin pelkässä pissassa.

        Mukavaa syksyä sinulle!

    • Hemuli

      Onko mun menkat alkanut kun viime kuussa mun pikkareihin tuli siihen keskelle ruskeeta ja sitten tuli neulan kärjen kokoinen kohta missä oli verta. Mulla on myös ollut puolitoista vuotta valkovuotoo. Aattelin tässä kuussa kattoo että tuleeko verta. Hyvää syksyä🍁

      • Ohjaaja Reetta

        Hei Hemuli!
        Pohdit kysymyksessäsi onko kuukautisesi alkaneet, kun sinulla on tullut ruskeaa vuotoa ja pieni määrä veristä vuotoa. Vaikuttaisi siltä, että kuukautisesi ovat alkaneet tai alkamaisillaan. Valkovuodon alkaminen kertoo kehon valmistautumisesta kuukautisiin. Kuukautisvuoto voi olla joskus ruskeaa, mikä tarkoittaa sitä että veri on vain vanhempaa ja kohdun limakalvon poistuminen on ollut hidasta. Varsinkin ensimmäisten kuukautisten aikana vuoto voi olla hyvinkin niukkaa ja kestää vain muutamia päiviä.

        Omaa kiertoaan kannattaa seurata merkitsemällä kalenteriin tai kuukautiskiertoa seuraavaan sovellukseen kuukautisten alkamispäivä. Kuukautiskierto alkaa vuodon ensimmäisestä päivästä ja päättyy seuraavien kuukautisten alkamispäivään. Kiertoa seuraamalla pystyt varautumaan kuukautisten alkamispäiviin. Kuukautiskierto saattaa olla epäsäännöllinen, erityisesti kun ne ovat vasta alkaneet. Säännöllistymisessä voi mennä parikin vuotta. Keskimäärin kuukautiskierto on 28 päivää, mutta voi vaihdella 25-35 päivän välillä. Kierto on jokaisella yksilöllistä. Lisätietoa kuukautiskierrosta voit lukea Väestoliiton Hyvä Kysymys -palstalta.

        Kuukautisiin kannattaa jatkossa varautua pitämällä mukana kuukautissuojia, kuten siteitä. Itselle parhaiten sopivan kuukautissuojan löytää vain kokeilemalla. Vaihtoehtojahan on monia, esimerkiksi siteet, tamponit tai kuukuppi. Lisätietoa erilaisista kuukautissuojista löydät Väsetöliiton Hyvä Kysymys -palstalta.

        Seuraile rauhassa kuukautisen jatkumista, saattaa olla että ne eivät aivan joka kuukausi vielä tule. Varaudu kuitenkin, pitämällä mukana kuukautissuojaa esimerkiksi laukussa tai repussa. Jos havaitset tiputteluvuotoa, eli pieniä tahroja pikkuhousuissa tai verta pyyhkiessä, voit laittaa pikkuhousunsuojan suojaamaan läpivuodoilta.

        Tässä vielä Väestöliiton Hyvä Kysymys palstalta lisätietoa kuukautisista.
        Hyvää syksyä sinullekkin!

    • Epätietoinen

      Siis mulla on ollu nyt 3 vuotta valkovuotoa eikä menkkoja näy millään tavalla, valkovuoto on ihan ruton runsasta, alkkarit ihan läpimärät päivittäin ja housutki välillä märät. Äitillä ja siskolla alko n. 11-vuotiaana. Mulla on siis jo A-koon kuppi liian pieni ja karvoitusta löytyy kaikkialta mistä pitääki ja paljonki. Oisko mitään arviota millon mun menkat alkaa?

      • Epätietoinen

        oon siis 13v.

      • Ohjaaja Susanna

        Hei Epätietoinen!

        Kuukautisten alkaminen on yksilöllistä. Siihen vaikuttaa perimä, mutta myös muut asiat, kuten ruokavalio ja liikunta.

        Terveyskirjastosta löytyy hyvin tietoa kuukautisten alkamiseen liittyen.

        Valkovuoto on yleensä normaalia, jos siihen ei liity kutinaa, kirvelyä, kokkareita tai pahaa hajua. Valkovuodon määrä on yksilöllistä. Runsas valkovuoto voi kuitenkin viitata emättimen tulehdukseen. Sinun kannattaa olla yhteydessä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan tai omaan hyvinvointikeskukseen asian tiimoilta.

        Myös valkovuodosta löydät tietoa terveyskirjastosta.

        Aurinkoisia talvipäiviä sinulle!

    • Moro mitä poro

      Moi! Oon tällane 12 (parin kk pääst 13) tyttö. Valkovuotoo ollu jo parisen vuotta, muitakin murrosiän merkkejä on ollu jo pitkän aikaa ja just sheivasin kainalot ekaa kertaa pari pv sitte.

      Mutta asia siis menee näin:
      Mulla on alkanu tässä parina päivänä tulee sellasta mustaa/ruskeaa ”valkovuotoa”, niin onko mun menkat alkamassa? Vai onko toi jo sitä menkkaverta? Ku se on saman tuntusta ku valkovuoto mut eri väristä eli sitä ruskeeta siis.

      (Mulla on tyylii jo vuoden ollu sellasii migreenejä ja on alkanu lähiaikoina tulee alavatsan kipuja mjt ne ei oo mitenkään pistävää kipua. Että pls send helpp🙏🙏

    • Moro mitä poro

      Ja en tiiä kattooko kukaan enää näitä viestejä, mutta toivoisin että joku tulis vastaamaan🫠

      • Ohjaaja Susanna

        Hei!

        Vastaamme viesteihin noin viiden arkipäivän kuluessa ja loma-aikana voi mennä hieman pidempäänkin.

        Kuulostaa tosiaan siltä, että kuukautisesi ovat alkamassa. Joskus kuukautiset alkavat ruskealla vuodolla vähitellen ja joskus ne alkavat niin, että verinen kuukautisvuoto tulee heti säännöllisesti kerran kuussa. On kuitenkin tavallista, että kuukautiset ovat epäsäännölliset kaksi ensimmäistä vuotta.

        Osalla tytöistä ja naisista kuukautiskiertoon liittyy myös mainitsemasi migreeniherkkyys ja alavatsakivut, mutta migreeni voi toki johtua muustakin. Kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan tai koululääkäriin migreeneihin liittyen, jos ne vaikuttavat esimerkiksi arjessa selviytymiseen tai koulutyöhön. Heidän kanssaan voi jutella myös kaikista kuukautisiin liittyvistä asioista ja kuukautiskipujen lievityksestä.

        Terveyskirjastosta löytyy kuukautisten alkamiseen liittyvää tietoa

        ja kuukautiskipuihin liittyvää tietoa

        Voimia talveen!

    • Moi :)

      Moii, oon siis 12v tyttö, ja mietin et millonkohan mulla alkaa menkat. Mun äidillä alko 12v. Mun tissit on kasvanu, karvoi on kaikkialla ja hiki on alkanu haista. Mul on myös ollu valkovuotoo joku 3v. Ja mua sillee vähä nolottaa ku kaikil mun luokan tytöil on alkanu ja oon varmaa viiminen :d

    • Ohjaaja Reetta

      Hei, Moi :)!
      Pohdit, että milloin sinulla alkaa menkat. Kerrot, että äidilläsi on alkanut kuukautiset hänen ollessa 12-vuotias ja että sinulla on jo murrosiän aiheuttamia muutoksia kehossasi esimerkiksi karvojen kasvua ja valkovuodon alkaminen. Lisäksi kerrot, että sinua nolottaa koska koet olevasti viimeinen luokaltasi jolla menkat alkavat.

      Jokaisella murrosikä etenee omaan tahtiin, eikä kannata vertailla itseään muihin. Sitä ei kannata hävetä, että omat kuukautiset eivät ole vielä alkaneet. Tytöillä murrosikä alkaa tavallisesti 8-13 -vuotiaana. Murrosiän alkamiseen vaikuttaa äidin perimän lisäksi myös isän perimä, jos isälläsi on alkanut murrosikä myöhään, saattaa se vaikuttaa myös sinun murrosiän vaiheisiin. Perintötekijöiden lisäksi kuukautisten alkamiseen vaikuttavat paino ja runsas liikunnan harrastaminen. Väestöliiton Hyvä kysymys -palstalla kerrotaan enemmän kuukautisten alkamiseen liittyvistä asioista.

      Voisit myös lukea Ohjaaja Tuulan kirjoittaman vastauksen nimimerkille Moi! ja Ohjaaja Susannan kirjoittaman vastauksen nimimerkille Epätietoinen. Näistä vastauksista löydät tietoa kuukautisista ja niiden alkamisesta. Kannattaa lukea muitakin tämän ketjun vastauksia ja tutkia linkkejä. Niistä löydät hyvin tietoa kuukautisista. Väestöliiton YouTube -kanavalta löydät videoiden muodossa tietoa muun muassa kuukautisista.

      Sinun on hyvä jo varautua kuukautisten alkamiseen pitämällä koulurepussa mukana kuukautissuojia ja vaikka puhtaita alushousuja. Ensimmäiset kuukautiset saattavat alkaa melko yllättäenkin, joten on hyvä varautua etukäteen. Erilaisiin kuukautissuojiin voit tutustua esimerkiksi täältä!

      Mukavaa alkanutta vuotta!

    • Perunakissa

      Moi! Olen kohta 12-vuotias tyttö. Mulla on ollut valkovuotoa vähän alle vuoden. Mut ei oo viel menkkoja. Oon noin 155cm ja 50kg ja mun äiti on noin 165cm.
      Pari kuukautta sitten on alkanut tulemaan tosi paljon valkovuotoo, ja kasvupyrähdys on meneillään, on tullut vähän karvoitusta, ja rinnat on kyl kasvanut vähän. Hiki haisee ja on vähän finnejä, ja mieliala vaihtelee. Osaisitteko sanoa yhtään alkaako mun menkat pian?

    • Perunakissa

      Moi! Olen kohta 12-vuotias tyttö. Mulla on ollut valkovuotoa vähän alle vuoden. Mut ei oo viel menkkoja. Oon noin 155cm ja 50kg ja mun äiti on noin 165cm.
      Pari kuukautta sitten on alkanut tulemaan tosi paljon valkovuotoo, ja kasvupyrähdys on meneillään, on tullut vähän karvoitusta, ja rinnat on kyl kasvanut vähän. Hiki haisee ja on vähän finnejä, ja mieliala vaihtelee. Osaisitteko sanoa yhtään alkaako mun menkat pian?

    • Perunakissa

      Vielä tohon äskeiseen että voiko valkovuodon lisääntyminen paljon olla merkki menkoista?

    • Perunakissa

      Toivoisin vastauksia!

      • Ohjaaja Susanna

        Hei Perunakissa!

        Vastaamme viesteihin noin viiden arkipäivän kuluessa. Tämä vastaus on samalla vastaus kaikkiin lähettämiisi kommentteihin.

        Kuukautiset alkavat yleisimmin10-16 ikävuosien aikana, keskimäärin noin 13.3 vuoden iässä. Kuukautisten alkamisikä on yksilöllistä ja siihen vaikuttaa perimä, mutta myös muut asiat, kuten ruokavalio ja liikunta. Voisit tiedustella äidiltäsi, että milloin hänen kuukautisensa alkoivat, niin siitä voisit saada suuntaviivaa ajankohdalle.

        Terveyskirjastosta löytyy hyvin tietoa kuukautisten alkamiseen liittyen.

        Valkovuodon alkaminen on merkki munasarjojen toiminnan käynnistymisestä murrosiässä. Valkovuoto on yleensä normaalia, jos siihen ei liity kutinaa, kirvelyä, kokkareita tai pahaa hajua. Valkovuodon määrä on yksilöllistä. Runsas valkovuoto voi kuitenkin viitata emättimen tulehdukseen varsinkin, jos se on märkäistä, kellertävää tai verensekaista. Jos valkovuodon runsas määrä mietityttää, niin sinun kannattaa olla asiasta yhteydessä esimerkiksi kouluterveydenhoitajaan tai omaan hyvinvointikeskukseen.

        Valkovuodosta löydät tietoa terveyskirjastosta.

        Kuukautisten alkamista silmällä pitäen voit jo varalta pitää koulurepussa mukana esimerkiksi yhtä kuukautissidettä. Näin olet varautunut kuukautisten alkamiseen eikä vuoto pääse yllättämään tai aiheuttamaan harmia.

        Mukavaa päivää sinulle!

    • Moii

      Mä oon 12 kohta 13 ja alkanut pelottamaan menkat on ollut parina päivänä pyörrytystä ja kipua vatsassa ja mua pelottaa mitä jos mun luokan pojat huomaa

    • Moii

      Ja mä en

      • Ohjaaja Tuula

        Hei Moii!

        En ole ihan varma, mitä tarkoitat. Tarkoitatko, että kuukautisesi ovat alkaneet ja sinulla on vatsa kipeä ja pyörryttää, vai näistä oireista johtuen epäilet kuukautistesi olevan alkamassa?

        Pelottavatko sinua kuvailemasi oireet, kuukautisten alkaminen vai se, että luokkasi pojat saavat tietää kuukautisistasi?

        Erilaiset oireet ennen kuukautisia ja  niiden aikana ovat tavallisia. Vatsakipu, eli kuukautiskivut ovat ehkä se yleisin oire. Kuukautiskipuja ei tarvitse pelätä. Kuukautiskipuihin voit ottaa tavallista särkylääkettä.

        En löytänyt tietoa siitä, että kuukautisiin liittyisi pyörrytyksen tunnetta. Jos sinua pyörryttää toistuvasti tai usein, kannattaa asiasta kysyä terveydenhoitajalta. Pyörrytys on yksinäänkin hyvä syy käydä terkkarin juttusilla.

        Mietit, mitä siitä seuraa, jos luokkasi pojat saavat tietää kuukautisistasi. Sinun kuukautisesi eivät kuulu luokkakavereillesi millään tavalla. Kuukautiset eivät ole mikään salaisuus, mutta jokainen saa itse päättää, haluaako niistä puhua vai ei. Poikien epäasialliset kommentit tai käytös johtavat pelkästään heidän omasta tietämättömyydestään tai kypsymättömyydestään.

        Väestöliiton Hyvä kysymys -palvelussa voit katsoa Lupa puhua -videon.

        Toinen viestisi vaikuttaa jääneen kesken. Jos haluat tarkentaa viestiäsi tai lisätä jotakin, vastaamme mielellämme.

    • moii

      itse luien että huimaus on menkkojen oire ja mua on lähipäivinä huimannut koskenut päähän ja sattunut vatsaan eikä menkat ole alkanut milloin ne alkaa

      • Ohjaaja Tuula

        Hei moii.

        Voi toki olla, että joillakin huimaus liittyy kuukautisiin. Kun verkosta etsii tietoa, kannattaa olla tarkkana. Käytännössä kuka vaan voi kirjoittaa nettiin mitä vaan. Osa tiedosta voi olla sellaista, että vaikka kirjoittaja ei valehtele, eikä tarkoitus ole johtaa harhaan, tiedon taustalla ei ole mitään tieteellisesti todistettua. Tieto voi perustus vaikkapa kirjoittajan omaan kokemukseen.

        Löysin myös artikkelin, jossa listataan huimauksen syitä kuukautisiin liittyen. Artikkelissa esimerkiksi viitataan tutkimuksiin, joihin tieto perustuu. Artikkelissa ei kuitenkaan kerrota, mitä nämä tutkimukset ovat, eikä tutkimuksia ole merkitty lähteisiksi. Myöskään sivustolla, jolla artikkeli on, ei kerrota, mistä sivulla oleva tieto on peräisin.

        Voi siis olla, että tieto on oikeaa, mutta se ei ole kovin luotettavaa. Kannattaa luottaa mieluummin tunnettuihin sivustoihin, joilta löytyvän tiedon alkuperä on jäljitettävissä.

        Luotettavaa tietoa kuukautisia edeltävistä oireista löydät esimerkiksi Duodecim Terveyskirjastosta.

        Vaikka huimaus, päänsärky ja mahakipu voivat liittyä alkamassa oleviin kuukautisiin, voi kyse aivan yhtä hyvin olla jostakin muustakin. Suosittelen, että käyt terveydenhoitajan juttusilla.

        Kukaan ei voi varmasti sanoa, milloin kuukautisesi alkavat. Ne alkavat kuitenkin aikanaan, joten kannattaa pitää kuukautissuojaa mukana.

    • Hemuli

      Moi! Oon kirjottanu tänne ennenkin ja mun menkat ei oo vieläkään alkanu. Mulla on kaikki murrosiän merkit rinnat, hiki, karvat yms, mutta vieläkään ei vaan oo alkanu. Valkovuotoo on ollu yli 1 1/2 vuotta. En tiedä minkä ikäsenä äitillä alko. Osaisitteko sanoa, että alkaisko ne ihan lähiaikoina, vasta puolenvuoden päästä, joskus 16v vai ei ollenkaan

    • Hemuli

      Oon myls kirjottanu tänne niminerkillä ”Tyttöliini”

      • Ohjaaja Susanna

        Hei Hemuli,

        Kysyt, että osaisimmeko sanoa, että alkaisiko kuukautisesti lähiaikoina, vasta  puolen vuoden päästä, joskus 16 vuotiaana vai ei ollenkaan. Lyhyt vastaus tähän on, että ei, emme osaa sitä sinulle sanoa.

        Aikaisemmista viesteistäsi päätellen sinulla on ollut merkkejä kuukautisista jo vuosi sitten. Kuukautisten alkuvaiheessa vuoto voi olla hyvin epäsäännöllistä ja tulla jopa kolmen kuukauden välein. Tämä johtuu siitä, että kuukautiskierron säätely ei ole vielä kypsynyt, eikä munasolun irtoaminen ole säännöllistä. Tämä alkuvaihe voi kestää 2-3 vuotta. Kuukautisten alkamiseen liittyvistä asioista saat luotettavaa tietoa Terveyskirjastosta.

        Kuukautisten alkaminen on hyvin yksilöllistä ja osalla nuorista ne alkavatkin vasta murrosiän lopulla. Tavallinen ikä kuukautisten alkamiselle vaihtelee 10-16 ikävuoden välillä. Sinun ei siis tarvitse olla huolissaan kuukautisten alkamisesta. Nauti niin pitkään kun niitä ei ole, koska ilman kuukautisia sinulla ei myöskään ole niihin mahdollisesti liittyviä tympeitäkään puolia.

        Tässä on Tubeäidin Suuri menkkaextra video Videolla Väestöliiton nuorisolääkäri Miila vastaa nuorten Tubeäidille lähettämiin kysymyksiin kuukautisista. Kannattaa katsoa!

        Ihanaa ja aurinkoista kevättä sinulle Hemuli!

         

Osallistu keskusteluun

Cancel

Muita kysymyksiä