Nuorten Bysiksen uudet tuulet

Vuosi vaihtui jo jokin aika sitten, ja sitä myöten Nuorten Bysiksellä on tullut muutoksia aukioloaikoihin, ikärajoihin ja talolla työskenteleviin nuoriso-ohjaajiin. Byströmin talon kattoremontti on tuonut sellaisen muutoksen, että käynti Nuorten Bysikselle tapahtuu Ojakadun puolelta. Kattoremontin kesto on alustavasti arvioitu kestävän maaliskuun loppuun, tiedotamme heti kun tilanne muuttuu.

Nuorten Bysiksellä työskentelee 3 nuoriso-ohjaajaa, Mira, Jarkko ja Matias. Mira on ke-pe Bysiksellä ja ma-ti tietopalveluohjaajana Byströmin Ohjaamolla. Jarkko ja Matias ovat kokoaikaisesti Bysiksellä.

Viikoittaiset toiminnot ovat pysyneet ennallaan, kerran viikossa on Cafee (tarjoamme kahvin/mehun/teen/kaakaon lisäksi makeaa tai suolaista pikku purtavaa), torstaisin meillä on pelitilassa pelivalmennusta kahdessa eri ryhmässä klo 16-18 ja klo 18-20. Kerran viikossa järjestämme turnauksia, visoja ja kisoja sekä paikan päällä, että somessa ja voittajat palkitaan. Kuuntelemme mielellämme nuorten toiveita talon toimintaan ja pyrimme mahdollisuuksien mukaan vastaamaan toiveisiin.

Bysiksellä on tekemistä laidasta laitaan pelitilassa voit pelata yksin tai kavereiden kanssa. PS4 pelikonsolilla voit haastaa ohjaajan tai pelata porukalla esim. Fifaa ja änäriä, biljardin pelaamista isolla pöydällä, musiikkihuone missä voi tehdä omaa musiikkia (löytyy rummut, vahvistin, kitara basso ym. soittimia), paljon erilaisia lautapelejä ja ammattitaitoinen henkilökunta.

Uudet ikärajat ja aukioloajat:

5.lk-17-vuotiille ke-to klo 14-16.30

7.lk-25-vuotiaille ke-to klo 16.30-20 ja pe klo 16-20

Pidennetyt perjantait 7.lk-25-vuotiaille klo 16-23

PE 18.3.

PE 29.4.

PE 27.5.

Lauantait 7.lk-25-vuotiaille klo 14-22

LA 5.3. 

LA 19.3. 

LA 2.4. 

LA 30.4. 

LA 14.5. 

LA 28.5. 

Talvilomalla Nuorten Bysis on avoinna 7.lk-25-vuotiaille 11.3. pe klo 15-22 ja pelitilassa pidetään Lanit 13-17-vuotiaille klo 20-6, Laneihin on ennakkoilmoittautuminen.

Ota seurantaan Nuorten Bysiksen IG nuortenbysis niin pysyt ajan tasalla talon tapahtumista!

Bysiksen työntekijöiltä on mahdollisuus varata tiloja nuorten omille aktiiviryhmille sekä nuorisojärjestöjen/-yhdistysten toimintaa. Niin nuorisojärjestöt ja -yhdistykset kuin nuoret voivat järjestää nuorille tarkoitettuja tapahtumia, kuten konsertteja, discoja ja teema-iltoja, vain mielikuvitus on rajana.