Maikkulan nuorisotalon syksy

Maikkulan nuorisotalo on yksi Oulun kaupungin nuorisopalveluiden 22:sta nuorisotilasta. Maikkulan nuorisotalo sijaitsee Maikkulan monitoimitalolla, kirjaston vieressä.
Talollamme on avointa toimintaa 1-6-luokkalaisille maanantaista perjantaihin klo 12.00-16.00 ja 7lk.-17-vuotiaille olemme avoinna tiistaista perjantaihin klo 16.30-20.00.
7lk.-17-vuotiaille on myös pidennettyjä perjantai-iltoja, jolloin nuorisotalo on auki klo 16.30-22.00, sekä lauantain aukioloja, jolloin talo on auki klo 16-23.
Tänä syksynä pidennetyt perjantait ovat 22.10 ja 3.12 ja lauantaisin talo on auki 9.10, 13.11 ja 11.12.

Maikkulan nuorisotalon syksy on lähtenyt hyvinkin vilkkaasti liikkeelle. Alakouluikäisiä talolla käy avoimen nuorisotalotoiminnan aikaan n.30-50 ja samassa tilassa toimivan koululaisten iltapäivätoiminnan 24 lapsen myötä talolla on tohinaa iltapäivien aikana. Iltojen aikana talolla käy keskimäärin n.50 nuorta ja meno onkin aika eläväistä, mutta hyvällä tavalla. 7-luokkalaisten ryhmäytysten myötä talolla on alkanut käymään paljon tuoreita seiskoja. Nuoret kuuntelevat musiikkia, pelaavat tietokoneilla tai bilistä, urheilevat salissa, tai ihan vaan hengailevat kavereiden kanssa. Otamme mielellämme vastaan nuorilta toiveita ja ideoita, mitä voisimme tehdä ihan normiviikoilla, mutta erityisesti pidennettyihin ja lauantaihin tuokaa esille mitä toivotte talolla tapahtuvan.

Kesällä viimeinkin valmistui alakerran lattiaremontti ja saamme tälle syksylle myös alakerran tilat käyttöömme. Siirsimme yläkerran ahtaasta toimistotilasta pelikoneet alakerran uuteen tilaan. Tilaan mahtuu helposti tämän hetken 8 pelitietokonetta ja tulevaisuudessa tavoitteena on lisätä koneiden määrää.

Alakerrasta löytyy myös ”hengailuhuone”, joka saadaan viimein aukaistua nuorilla. Kesän aikana hankitut uudet kalusteet toivottavat nuoret tervetulleiksi!

Mie olen Sami. Jos jollain (nuorella tai aikuisella) on ongelmia jonkun teknisen laitteen, tai tietokoneohjelman kanssa, ne yleensä kääntyvät minun puoleen. Minut tavoittaakin useasti pelihuoneesta joko pelaamasta, striimaamasta, tai ihan muuten vaan säätämästä jotain. Minulla pysyy aika hyvin eri soittimet kädessä ja biljardissa haastan kenet vaan. Yölanit, yönuokkarit ja yösyöminen ovat lähellä sydäntäni. 

Mie oon Eija, mutta saa sanoa myös Ejeksi. Minulla alkoi Maikkulassa kymmenes vuosi, joten joillekin ehkä tuttu naama. Tämän työn yksi ilo on ollutkin seurata teidän kasvua, itsehän en vanhene koskaan. Ja ne ketkä eivät minua ennestään tunne, niin äkkiä tutuiksi päästään. Tykkään porinoida melkein aiheesta kuin aiheesta ja kaikki höntsäpelailu Fortista Fortunaan on tervetullutta. Syöminen on aina kivaa ja mielestäni voisimmekin illoissa kokkailla yhdessä enemmän, vai mitä?   

Haloo.  Olen Essi. Luultavammin olen työyhteisömme äänekkäin tyyppi. Minun kanssa on helppo tulla juttelemaan. Innostun helposti uusista asioista ja haluan oppia kaikkea uutta. Koen itseni luotettavaksi ihmiseksi, kelle voi tulla puhumaan asiasta ku asiasta.   

Minä oon Anna-Maija, tunnetaan myös nimellä Mantsi. Olen tehnyt nuokkarihommia useamman vuoden, Maikkulassa starttaa nyt kolmas kausi.  Opiskelen Sosionomiksi töiden ohessa, joten käyn myös välillä koulun penkilläkin. Tykkään lauta-ja korttipeleistä, höpöttelystä, ja vahvasta kahvista.  Tietokoneella pelaamiseenkin saa minusta kyllä höntsäilykaverin. Toimin toisena ohjaajana Maikkulan ja Kaukovainion nuorten osallisuusryhmä MaikKa:ssa , joten jos osallisuus-ja vaikuttamisasiat , ja se vahva kahvi kiinnostaa, nykäse hihasta.  

Moikka kaikille! Minä olen Hanna ja uusin työntekijä täällä Maikkulassa. Ihan uusi en nuorisoalalla ole, sillä työvuosia on jo monta alla. Minua saa töissä ehdottomasti haastaa pelailemaan erityisesti lautapelejä sekä korttipelejä. Biljardikin menee. Jos jotain kätten töitä haluaisit tehdä, niin minulta voi asiasta kysäistä, niin kehitellään jotain näperrettävää. Siinä samalla on mukava jutella asioista maan ja taivaan väliltä sekä ihmetellä maailman menoa. Nauru ja iloisuus ovat sydäntäni lähellä, mutta myös murheista voit kanssani jutella. Joku joskus onkin minulle sanonut, että olen hyvä kuuntelija.  

Moikkuu, minä olen Annie, tunnetaan myös nimellä Äni. Tällä kaudella minut löytää Maikkulan nuorisotalolta. Minut saa helposti mukaan biljardia pelaamaa, myös muita pelejä voi ehdotella. Minun kanssani voi myös tulla ihan vain porisemaan päivän kuulumisista tai vaikka mieltä askarruttavista asioista, mikäli en osaa vastauksia antaa voidaan niitä yhdessä pohdiskella kahvikupin äärellä. Rohkeasti nykäisemään hihasta jos on asiaa tai vaikka ihan vaan istumaan yhdessä hiljaa.