Pääsiäisloma se kolkuttelee jo ovella! Kohta saamme nauttia neljän päivän vapaista – sekä toivottavasti myös hyvästä säästä. Mikäli et ole vielä keksinyt tekemistä lomalle, alle on listattuna 3+1 lomavinkkiä.
- Ulkoilu. Mikäs sen parempaa tekemistä kuin nauttia raikkaasta ulkoilmasta joko itsekseen tai yhdessä vaikkapa kaverin, perheen tai lemmikin kanssa. Voit käydä esimerkiksi kävelyllä jossain uudessa paikassa, laskea mäkeä tai suunnata hiihtoladulle. Pssssst… Digi-Inkillä on meneillään Liikuntahaaste, jossa keräät liikunnalla pisteitä ja pääset lunastamaan palkintoja. Lisää infoa Liikuntahaasteesta saat Nuorten Oulu -sivustolta.
- Kirjojen lukeminen. Normiarjessa lukeminen voi jäädä vähemmälle koulutehtävien ja harrastusten vuoksi, mutta erityisesti lomalla lukemiselle voi raivata enemmän aikaa. Pääsiäislomalla on siis hyvä mahdollisuus aloittaa esimerkiksi joku uusi kirjasarja tai lukea kesken jäänyt kirja loppuun. Mikäli kotoasi ei löydy sopivaa luettavaa, voit tehdä reissun kirjastoon! Muista kuitenkin, että kirjastojen aukioloajat poikkeavat loma-aikoina ja osa kirjastoista toimiikin loman aikana ”omatoimikirjastoina” eli henkilökuntaa ei ole paikalla. Pääset tsekkaamaan kirjastojen aukiolot OUTI-verkkokirjastosta.
- Kokkaus ja leivonta. Mikäli tykkäät ruoanlaitosta ja leipomisesta, on lomalla mukavasti aikaa kokeilla esimerkiksi jotain uutta reseptiä tai tehdä jotain omaa bravuuriruokaa! Netti on pullollaan herkullisia reseptejä, joten jos et keksi mitä kokkailla, voit etsiä inspiraatiota sieltä.
+ Pääsiäiskokon ihastelu. Mikäli vietät pääsiäislomaa Oulussa tai sen läheisyydessä, suuntaa lauantaina 8.4. Lammassaareen! Lions Club Oulun perinteinen kokkotilaisuus järjestetään jo 41. kerran. Lisätietoja kokkotilaisuudesta saat mm. Lions Club Oulun omilta nettisivuilta.