Kesätyöharjoittelussa nuorisotalolla

Olen 29-vuotias musiikkikasvatuksen opiskelija Oulusta. Tänä kesänä päätin hakea kesätyöharjoitteluun Oulun nuorisopalveluille.

Olen 29-vuotias musiikkikasvatuksen opiskelija Oulusta. Tänä kesänä päätin hakea kesätyöharjoitteluun Oulun nuorisopalveluille. Nuorisopalvelut oli minulle selkeä valinta niistä vaihtoehdoista mitä Oulun kaupungilla oli tarjolla kesätyöharjoittelupaikaksi. Valintaan vaikutti vahvasti se, että minulla oli nuorisotyöstä jo valmiiksi vähän kokemusta aiempien opintojen saralta, sekä se että olen työskennellyt lasten ja nuorten kanssa peruskoulussa ohjaajana ja luokanopettajan sijaisena, kerho-ohjaajana Taide Tutuksi -hankkeessa ja instrumenttiopettajana oululaisessa musiikkikoulussa. Lasten ja nuorten kanssa työskentely oli siis valmiiksi tuttua, mutta työpaikkana nuorisotalo oli hieman tuntemattomampi.

Lopulta harjoittelupaikaksi valikoitui Oulunsalon nuorisotalo. Kun ensimmäinen työpäivä koitti, odotin jo innolla mitä tuleman pitää. Oulunsalon nuorisotalo on paikka josta jokaiselle löytyy varmasti tekemistä. Talolta löytyy muun muassa bilispöytä, pingispöytä, pelitila jossa on 10 tietokonetta, bänditila sekä paljon erilaisia lauta- ja korttipelejä. Jokaiselle on siis jotakin.

Ensimmäisenä päivänä sain perehdytyksen talon sääntöihin ja käytäntöihin, sekä perustietoa talon ja sen työntekijöiden toiminnasta. Varsinainen työ alkoi kuitenkin silloin, kun ensimmäinen alakoululainen astui ovesta sisään ja tuli viettämään aikaa talolle. Nuorisotalo on oiva paikka lapselle ja nuorelle viettää vapaa-aikaa.

Ohjaajan tehtävänä on mahdollistaa erilaisia toimintoja, huolehtia yleisestä järjestyksestä, luoda talolle turvallinen ja mukava ilmapiiri sekä kohdata lapsia ja nuoria keskustellen heidän kanssaan, milloin mistäkin aiheesta. Jotkut tulevat talolle selvästi vain viettämään aikaa kavereiden kanssa, eikä ohjaajan kanssa jutustelu paljoa napostele, mutta jotkut tulevat myös hakemaan tukea ja keskusteluapua esimerkiksi heidän elämäänsä liittyvissä asioissa. Ohjaajan on mielestäni tärkeän tunnistaa ne, jotka haluavat olla mieluummin rauhassa omassa porukassaan ja ne, joille nuorisotyöntekijän tuki on tärkeää ja jotka kaipaavat aikuisen keskustelu- ja kuunteluapua.

Nuorisotalon ilmapiiri eroaa suuresti esimerkiksi koulumaailmasta, tässä oli allekirjoittaneelle hetki totuttelemista, sillä olen tottunut koulumaailman sääntöihin ja käytäntöihin. Nuorisotalolla nuoret ovat viettämässä vapaa-aikaa, eikä heillä ole juuri muita velvollisuuksia kuin noudattaa sääntöjä ja pitää ilmapiiri kaikille mukavana. Läppä lentää ja saattaa usein lähteä vähän käsistäkin, mutta se kuuluu asiaan. Ohjaaja voi omalla toiminnallaan kuitenkin ohjata keskustelua, jakaa puheenvuoroja ja puuttua tarvittaessa esimerkiksi kielenkäyttöön. Onneksi suurimman osan ajasta kaikki on sujunut oikein mukavasti, eikä minun ole tarvinnut toimia täällä tarhantätinä.

Kesätyöharjoittelu nuorisotalolla on ollut erittäin antoisa kokemus. Harmi että se kesti vain kuukauden ja juuri kun oli päässyt kunnolla työhön kiinni, täytyisi muka kesälomalle lähteä, voi pahus! Kuukaudesta jäi kuitenkin käteen paljon arvokasta työkokemusta, erittäin hauskoja hetkiä niin muiden työntekijöiden kuin nuortenkin kanssa. Pääsin myös hyödyntämään musiikkiin liittyvää osaamista esimerkiksi opettamalla kitaran- ja rumpujen soittoa, jammailemalla nuorten kanssa, sekä myös keskustelemalla musiikin merkityksestä ja tarkoituksesta elämässä. Tällainen työ on minusta erittäin mieluisaa sekä rentoa ja töihin tulee aina hyvillä mielin. Totta kai haasteitakin työstä löytyy, mutta kokemuksen ja koulutuksen kautta oppii toimimaan hyvinkin erilaisissa ja haastavissa tilanteissa tarpeen vaatimalla ammattimaisella otteella.